Rikosoikeuden professori Minna Kimpimäki puhuu ihmiskaupasta Myllyojan seurakuntatalossa Oulussa lauantaina 11.2. kello 13.

Ihmisillä tehdään kauppaa

31.1.17

Ihmiskauppa on rikollisuutta, jossa on mukana myös suomalaisia

Suomessa tehdään ihmiskauppaa. Tunnistetut ihmiskauppatapaukset ovat liittyneet paitsi hyväksikäyttöön prostituutiossa myös hyväksikäyttöön työelämässä.
   Suomessa oleskelee ihmisiä, jotka ovat joutuneet ihmiskaupan kohteeksi ulkomailla ennen Suomeen saapumistaan, mutta laittomasti maahan tulleet ja ilman lupaa tänne jääneet ovat myös Suomessa vaarassa joutua ihmiskaupan uhreiksi.
   Tämän kertoo aihetta tutkinut Lapin yliopiston rikosoikeuden professori Minna Kimpimäki.
   – Paperittomien henkilöiden riippuvaista asemaa ja turvatonta tilaa voidaan hyväksikäyttää pimeillä työmarkkinoilla ja myös organisoidussa prostituutiotoiminnassa.

Ihmiskauppaa
on monenlaista

Kimpimäen mukaan on hyvä ymmärtää, että elokuvat, televisio ja kaunokirjallisuus kuvaavat ihmiskauppaa usein äärimuodossa, johon liittyy raakaa väkivaltaa ja vapaudenriistoa. Tällaistakin ihmiskauppa voi olla, mutta ilmiö on tätä monipuolisempi.
   – Usein ihmiskauppa toteutetaan hienovaraisemmin ja näkymättömämmin keinoin. Henkilöä voidaan hallita esimerkiksi velkasuhteiden ja uhkausten avulla sekä ottamalla pois henkilö- ja matkustusasiakirjoja.
   Mielikuvissa ihmiskaupan taustalla näkee gansterimaisia rikollisliigoja tai romanimiehiä parittamassa kadulla kerjääviä romaninaisia. Kimpimäki korostaa, että Suomessa oikeuskäsittelyssä olleiden ihmiskaupparikosten tekijät ovat olleet hyvinkin vaihteleva joukko erilaisia ihmisiä.

Käytännön toimia
tekevät myös suomalaiset

– Osa ihmiskaupasta liittyy ulkomaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Niissä toiminnan organisoijat ovat usein ulkomailla oleskelevia ulkomaalaisia, mutta esimerkiksi käytännön toimia, kuten majoituksen järjestämistä, markkinointia tai rahojen keräämistä, hoitavat näissäkin tapauksissa usein suomalaiset.
   Työvoiman hyväksikäyttöön liittyvissä tapauksissa epäillyt ja tuomitut ovat usein olleet esimerkiksi ravintola-, kauneudenhoito- tai puutarha-alalla Suomessa toimivia yrittäjiä.
   Eräs suomalainen tuttavaporukka pakotti samaan tuttavapiiriin kuuluneen naisen myymään seksipalveluja tekaistun velan, uhkausten, väkivallan ja vapaudenriiston avulla.
   – Tällaiset ovat yksittäisiä tapauksia, Kimpimäki huomauttaa.

Onko uutisista tuttu
asia ihmiskauppaa?

Liittyykö pakolaisten ihmissalakuljetus esimerkiksi Välimeren yli ihmiskauppaan?
   – Ihmiskauppa ja ihmissalakuljetus – eli laiton maahantulon järjestäminen – ovat erillisiä rikoksia, joilla on kuitenkin yhteyksiä toisiinsa. Ihmiskauppaan ei aina liity laitonta maahantuloa, eikä ylipäätään välttämättä rajojen ylitystä.
   – Ihmiskaupan kohteeksi joutuva henkilö on saattanut oleskella maassa ennestään, tai hän on voinut tulla maahan täysin laillisesti, Kimpimäki selvittää.
   – Ihmissalakuljetus tapahtuu yleensä salakuljetettavan henkilön aloitteesta, kun taas ihmiskauppa toteutetaan usein pakottamalla, erehdyttämällä tai henkilön turvatonta tilaa hyväksikäyttämällä.
   Kimpimäen mukaan käytännössä näiden kahden rikoksen erottaminen ei ole helppoa. Etenkin, jos rikos paljastuu rajalla, ei henkilöllä itselläänkään ole välttämättä tietoa siitä, millaisiin olosuhteisiin hän on päätymässä.

RIITTA HIRVONEN

Millaisia ajatuksia juttu herätti?
Kommentoi tai lähetä terveisiä täällä

Uhri hakee harvoin viranomaisapua

Säännökset ihmiskaupasta tulivat Suomen rikoslakiin vuonna 2004. Minna Kimpimäki ei osaa sanoa tarkasti tähän saakka langetettujen ihmiskauppatuomioiden määrää.
   – Tapauksia on todennäköisesti toistakymmentä ja niissä tuomittuja henkilöitä 20–30. Merkittävä osa tapauksista ei tule lainkaan viranomaisten tietoon ja osassa rikoksista ei saada riittävästi näyttöä tai tekijöitä ei tavoiteta.
   Kimpimäki uskoo, että lainsäätäjät sekä viranomaiset ottavat ihmiskaupan vakavasti. Helppoa ihmiskaupan tunnistaminen ja ihmiskauppatapausten oikeuskäsittely ei ole, hän toteaa.
   Ihmiskaupan uhri itse ei helposti käänny viranomaisten puoleen. Etenkin ulkomailta tulleilla voi aiempien kokemustensa perusteella olla suurta epäluuloa viranomaisia kohtaan. Uhri voi pelätä maasta poistamista tai sitä, että hän joutuu itse teoistaan oikeudelliseen vastuuseen.
   – Siksi viranomaisilla, jotka yleisemmin joutuvat tekemisiin ihmiskaupan uhrien kanssa, tulisi olla riittävät valmiudet tunnistaa ihmiskaupan uhreja. Tärkeässä roolissa esimerkiksi poliisin ja rajavartiolaitoksen lisäksi ovat myös kolmannen sektorin toimijat.
   5. helmikuuta käynnistyvä Yhteisvastuukeräys kerää varoja ihmiskaupan vastaiseen työhön.

Artikkeli on osa lehteä 4/2017