Sijaisvanhemmuus on kutsumus

24.1.17

Kiintymyssuhde sijaislapseen rakentuu ajan kanssa, tietää kolmen lapsen sijaisäiti Tarja Kuusisto

Voiko oppia rakastamaan lasta, joka ei ole biologisesti oma, etenkin silloin kun kyseessä on sijaisvanhemmuus?
   – Kyllä oppii. En sanoisi, että tunneside poikkeaa rakkaudesta biologista lasta kohtaan, Kuusamon seurakunnassa nuorisotyönohjaajana toimiva Tarja Kuusisto vastaa.
   Kuusiston perhe on toiminut sijaisperheenä kolmelle lapselle. Biologisia lapsia heillä on seitsemän. Lapset ovat jo aikuisia.
   – Kiintymyssuhteen kehittymiseen vaikuttaa tietysti se, minkä ikäisenä sijaislapsi perheeseen tulee ja kuinka hän ottaa sijaisvanhempansa vastaan, Kuusisto sanoo.
   – Biologisten lasten kanssa ollaan yhdessä vauvaikäisestä saakka. Se on pohja, jolle kiintymyssuhde rakentuu. Näin on myös lastenlasten kanssa.
   Kuusistoille sijaislapset tulivat heidän ollessa 8- ja 10-vuotiaita. Lapset kasvoivat perheessä aikuisikään saakka.

Sijaisvanhemman pelot
voivat jarruttaa kiintymistä

Sijaisvanhemmuuteen liittyy useita epävarmuustekijöitä, jotka voivat vaikuttaa tunnesiteen kehittymiseen.
   – Sijaisvanhempi saattaa kysyä itseltään: kiinnynkö lapseen liikaa? Entä jos hänet palautetaankin takaisin biologisille vanhemmilleen?
   Adoptiolapsikin voi pitää yhteyttä syntymävanhempiinsa, mutta sijaislapsen kohdalla tämä on edellytys, syntymäkodin olosuhteet huomioiden.
   – Yhteydenpito on haasteellista. Biologiset vanhemmat voivat kokea, että heiltä on riistetty lapsi.
    Tilanteeseen on kuitenkin päädytty, koska viranomaisten mukaan edellytykset lapsen kasvamiselle syntymäkodissa ovat vakavasti puutteelliset.
   Arvostelun ja mustasukkaisuuden kohteeksi joutuminen ei ole sijaisvanhemmille vierasta. Joskus lapsille annetaan katteettomia lupauksia, joita sijaisvanhempi joutuu oikomaan.
   – Toivoisinkin, että vanhemmat, jotka joutuvat luopumaan lapsistaan vastentahtoisesti, saisivat tunteidensa käsittelemiseen riittävästi tukea.
   Tarja Kuusisto pitää hyvänä nykyistä käytäntöä, jossa sijaislapsille etsitään ensisijaisesti sijoituspaikkaa lapsen lähisuvun piiristä.

Sijaisvanhemmuus on
kutsumustyötä

Tarja Kuusisto näkee, että sijaisvanhemmuus edellyttää kutsumusta.
   – Ennakkovalmennukset eivät riitä, jollei sijaisvanhemmuuteen ole palo. On kysyttävä itseltä: jaksanko?    Lasten kanssa painiskellaan lukuisten haasteiden kanssa. He ovat monesti hyvin rikki. Koko sijaisperheen  tulee olla täysillä mukana, Kuusisto painottaa.
   Sijaislapset tulevat hyvin erilaisista taustoista, ja biologiset lapset joutuvat jakamaan kodin sijaislasten kanssa. Ilmaan nousee kateuden ja mustasukkaisuuden tunteita. 
    – Tämä on luonnollista. Tunteiden käsittelyyn on vain varattava aikaa. Olimme onnekkaita, sillä pääsimme arkeen nopeasti kiinni, ja sijaislapset alkoivat tuntua omilta varsin pian. Tuntui, että tämä on nyt meidän porukka.

Rakkautta,
ruokaa ja rajoja

Kun sijaislapsen sielu ja sydän ovat rikki, mitä voi tehdä, että hän kykenee ottamaan rakkautta vastaan ja luomaan kiintymyssuhteita aikanaan?
   Rehellinen, yksinkertainen rakkaus riittää, aivan tavallisine arjen toimintoineen, Kuusisto tietää.
   – Lapselle tulee tarjota turvallinen kasvuympäristö. Esimerkiksi säännöllinen ruokailu on tärkeä turvallisuuden tunnetta lisäävä tekijä. Sijaislapsen kanssa ollaan ja jutellaan avoimesti, tehdään yhdessä asioita.
   – Sijaislapsemme tulivat erilaisista taustoista. Toinen kymmenvuotiaamme oli syntymäkotinsa jälkeen ollut kaksi vuotta perhekodissa, sitten kaksi vuotta toisessa sijaiskodissa. Hänellä oli paljon kysymyksiä ja hämmennystä. On sydäntä raastavaa, kun lapsi kokee toistuvasti tulleensa hylätyksi.
   Oma unilaulu, joka laulettiin lapselle iltaisin, lisäsi turvallisuutta.
   Perheessä kaikilla oli samat säännöt, ja jokainen osallistui kotitöihin ikänsä ja kykyjensä mukaan.
   – Jaoimme lauantaisin aamupalan jälkeen työt yhteistilojen siivoamisen osalta ja lisäksi jokainen siivosi huoneensa. Homma sujui isolla sakilla nopeasti.
   Nuorisotyönohjaajana Kuusisto tekee kesäisin leirityötä. Silmäkulma kostuu vieläkin hänen muistellessa, kuinka lapset saattoivat yllättää leiriltä kotiin palaavan äidin tuoreilla leipomuksilla.

Ovet avoinna yhä,
rakkaus ei katoa

Virallisesti sijaishuoltajuus katkeaa, kun lapsi tulee täysikäiseksi. Kuusistoilla pidetään kuitenkin tiiviisti yhtä.
   He ovat järjestäneet myös sijaislapsille ylioppilas- ja valmistujaisjuhlia. Ne, joilla on omia lapsia, tulevat toisinaan joulun viettoon sijaisvanhempien luo.
   – Nyt olemme mieheni kanssa heidänkin lapsilleen mummo ja pappa. Ovet ovat aina avoinna, Kuusisto sanoo.
   Niin, eiväthän vanhemmuus – ja isovanhemmuus – lopu koskaan.

JAANA SKYTTÄ

Artikkeli on osa lehteä 3/2017