Maallikkoauttajakin osaa käyttää kirkkoihin ja kappeleihin hankittuja laitteita, joilla autetaan sydänpysähdyksen saanutta
Sydänpysähdysten varalta julkisille paikoille on viime vuosina hankittu laitteita, joilla sydämen sähköinen rytmi voidaan palauttaa.
Oulun seurakuntiin hankittiin viime syksynä 17 tällaista defibrillaattoria eli sydäniskuria.
Laite löytyy kaikista Oulun seurakuntien kirkoista, Intiön kappelista, Vanhasta kappelista sekä Rokuan ja Juuman leirikeskuksista.
Seurakuntamestarit on koulutettu laitteiden käyttäjiksi, mutta periaatteessa kuka tahansa osaa niitä käyttää.
– Deffa kertoo, mitä auttajan pitää tehdä, sanovat vakuuttavat Tuiran seurakuntamestarit Keijo Hauru ja Soile Kontio.
Laite neuvoo voimakkaalla miesäänellä.
– Kerran kun kokeilimme deffan toimintaa Tuiran kirkolla, eräs pappi tuli kyselemään, missä se Syynimaan Jaakko on, kun ääni kuuluu, mutta miestä ei näy. Etsimme Jaakkoa hetken kunnes tajusimme, että ääni tulikin täältä laitteesta, Haurua ja Kontiota naurattaa.
Kahdella lätkällä
sähköisku sydänlihakseen
Kun virta on kytketty päälle, laite opastaa, mihin kohtaan kehoa elektrodit kiinnitetään.
Elektrodit – kaksi ”muoviläpyskää” – asetetaan solisluun tienoolle ja kylkeen. Laite osaa kertoa, ovatko lätkät oikeissa paikoissa ja tarvitseeko potilaalle antaa sähköiskua.
– Tarkoitus on, että laitteen antama tasavirta kulkee sydänlihaksen läpi ja sähköisku korjaa sydämen tahdin, Hauru tiivistää.
Mikäli sähköiskua ei tarvita, auttaja jatkaa painelu-puhalluselvytystä ambulanssin tuloon saakka.
Ambulanssin tuloa
ei voi jäädä odottamaan
Seurakuntamestarit ovat tyytyväisiä siihen, että sydäniskurit saatiin hankituksi.
– Toistaiseksi yhtään sydänpysähdystä ei ole sattunut, mutta on laite hyvä olla lähellä.
– Sydänpysähdyksessä elvytys pitää aloittaa mahdollisimman nopeasti. Todennäköisyys selvitä ja toipua laskee nopeasti, kun aikaa kuluu, Hauru tietää.
Esimerkiksi Tuiran kirkkoon ambulanssin luvataan ehtivän seitsemässä minuutissa, mutta sydänpysähdyksen saaneen sydämen rytmi pitäisi palauttaa normaaliksi nopeammin: autettavan selviytymistä edistää oleellisesti, jos sydämen rytmi saadaan normaaliksi alle 5 minuutissa sydänpysähdyksen alkamisesta.
Oulun seurakuntien seurakuntamestarit auttavat vuosittain ihmisiä eriasteisissa terveysongelmissa.
– Tapahtuu epileptisiä kohtauksia, kaatumisia, pyörtymisiä. Ambulanssi pitää soittaa paikalle vain muutamia kertoja vuodessa, Kontio ja Hauru sanovat.
Seurakuntamestarien ensiaputietämys pidetään jatkuvasti ajan tasalla.
– Sydänpysähdyksen saaneen auttaminen hiukan etukäteen jännittää, mutta onneksi on saatu koulutusta ja deffa neuvoo, Kontio sanoo.
– Eiköhän koulutus tosipaikan tullen muistu mieleen. Muuta vaihtoehtoahan ei ole kuin tehdä parhaansa, Hauru jatkaa.
MINNA KOLISTAJA