Diakoniassa on suuri huoli mielenterveysongelmaisista

7.2.17

Oulun diakoniatyöntekijät kritisoivat: suurimman hädän arvioiminen on mahdoton tehtävä

Suurinta hätää ei diakoniassa löydetä. Tällainen tavoite on utopiaa ja mahdoton tehtävä.  Ihmisten hätää ei voi ulkopuolinen arvioida: eikö jokainen hädässä oleva ihminen koe, että juuri hän on se, jonka hätä on suurin?
   Muun muassa näillä suorasukaisilla kommenteilla Oulun seurakuntien diakoniatyöntekijät arvioivat kirkon lainsäädännön määritelmää diakoniasta: diakoniaa tulee erityisesti tehdä niiden parissa, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta.
   Rauhan Tervehdys teki Oulun seurakuntien diakoniatyöntekijöiden parissa pienimuotoisen kyselyn, jossa tiedusteltiin, keiden parista he arvioivat löytyvän suurinta hätää lähitulevaisuudessa.
    Lehti tiedusteli myös kokevatko diakoniatyöntekijät, että heillä on riittävästi keinoja ja aikaa etsiä suurinta hätää. Kyselyssä selvitettiin lisäksi näkemyksiä diakoniatyöntekijöiden ajankohtaisista koulutustarpeista.
Rauhan Tervehdyksen kyselyyn vastasi 17 diakoniatyöntekijää. Oulun seurakunnissa on yhteensä 30 diakonianviranhaltijaa.

Suurin hätä löytyy
verkostoitumalla

Diakoniatyöntekijät näkevät, että suurinta hätää on pyrittävä etsimään yhteistyössä erityisesti kaupungin kotipalvelun kanssa. Vastauksissa korostuikin tarve verkostoitua, mikäli haluaa löytää diakonian apua tarvitsevia asiakkaita.
   Kipein avuntarve ei löydy kuitenkaan yhdestä paikasta, vaan sitä on esimerkiksi mielenterveys­asiakkaiden ja muiden sairauden syrjäyttämien parissa.
   ”Nuo pahoin mieleltään järkkyneet henkilöt ovat tämän yhteiskunnan ehkä heitteille jätetyin asiakasryhmä. Tuntuu, ettei he saa tarvitsemaansa apua oikein mistään enää. Ottaen huomioon kuinka paljon heitä on meidänkin asiakkaissa, vain pieni murto-osa heistä pääsee esimerkiksi osastolle hoitoon tai saa lääkityksensä kuntoon. Terapiaankaan ei kaikkia oteta eli sinne pitäisi mennä omalla kustannuksella ja eihän köyhillä ole niihin varaa.”
   Huoli mielenterveyskuntoutujista oli mainintana useammalla 17:stä vastaajasta.
   Työntekijöiden mukaan suurinta avuntarvetta on myös yksinhuoltajien, pientuloisten eläkeläisten, pitkäaikaistyöttömien ja liikuntarajoitteisten vanhusten parissa.
   Sairaalassa tarvittaisiin sairaalapastoreiden lisäksi diakoniatyöntekijöitä, huomautettiin yhdessä vastauksessa.

Maine kantaa
hädän luokse

Tiedusteltaessa, onko diakoniatyöntekijöillä riittävästi keinoja ja aikaa löytää suurinta hätää, kokemukset asiasta vaihtelivat. Työntekijöiden mukaan menetelmät ovat jatkuvassa mietinnässä.
   Suurimman hädän äärelle löytää puskaradion kautta, uskoo eräs diakoniatyöntekijä. ”Itseään pitää tehdä tutuksi. Viesti kiirii eteenpäin.”
   ”Teiltä ja aitovieriltä löytyvät kaikkein syrjäytetyimmät. Eivät he edes osaa tulla apua pyytämään. Heidät on muiden löydettävä.”
   Vastauksissa toivottiinkin muun muassa naapureilta hoksaavaisuutta, jotta todellinen hätä löytyy: kun jokin asia seinän takana huolestuttaa, huolenaiheestaan voi soittaa myös diakoniatoimistoon.
   Vastauksissa todettiin muun muassa, että hyvinvoivat seurakuntalaiset, byrokratia, tilastot ja toimistotyöt vievät liiaksi työaikaa, jotta ainakaan etsivään työhön olisi mahdollisuuksia.
   ”Massoja ei löydetä, yksilöiden hätää kyllä”, kommentoi yksi työntekijä.
   Kaksi vastaajista muistutti, että kirkossa tehdään hengellistä työtä, siksi myös rukous ja luottamus johdatukseen ovat sallittuja keinoja, kun halutaan löytää avuntarvitsijoita.
   Myös keinoja kysyttäessä useampi diakoniatyöntekijä palasi vaikeuteen mitata, kenen hätä on lopulta suurin.

Sote-uudistuksesta
saatava koulutusta

Kun diakoniatyöntekijät valitsivat, millaista lisäkoulutusta he uskovat tarvitsevansa lähitulevaisuudessa, esiin nousi selkeä vastaus. Diakonian ammattilaiset kaipaavat erityisesti sote-palveluiden osaamista sekä media- ja viestintäosaamista.
   ”Muutoksia tapahtuu nykyisin paitsi kirkon sisällä myös yhteiskunnassa sitä tahtia, että luulen, ettei kukaan meistä diakoneista ole kartalla kaikista niistä. Työkavereista joutuu kyselemään välillä apua ja tukea. Jos me emme pysy kehityksessä mukana, kuinka sitten vähäosainen ihminen, joka on muutenkin jo masentunut ja antanut periksi?”
   Yksi vastaajista totesi, että auttamisen laatu paranee, kun ajankohtainen tieto sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistuksista selviää.
   Myös innostamisosaamista kaipasi useampi diakoniatyöntekijä: ”Yhdessä voimme enemmän. Yhdessä tekeminen on kivaa. Siinä voi tulla hyväksytyksi ja kohdatuksi.”

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 5/2017