Ihminen kaupan

1.2.17

Korkeintaan parikymppinen nuori mies imartelee, kehuu ja kieppuu ympärilläni suu hymyssä ja askel keveänä. Bubaksi itsensä esittelevä gambialainen poika pitää ihan normaalina ajatusta, että hän olisi palveluksessani: kuljettaisi turistikohteisiin, istuisi kanssani ravintoloissa ja jakaisi hotellihuoneeni. 
   Hän tarjoaisi minulle aikansa ja kehonsa ja minä hänelle hetken ajan makeaa elämää ja ylimääräistä rahaa. Buba kertoo haaveilevansa siitä, että pääsisi naimisiin suomalaisen naisen kanssa. Siitä avautuisi mahdollisuus uudenlaiseen elämään.
   Elintasoerot aiheuttavat modernia orjuutta. Buballe suomalainen hyvinvointivaltio, jossa opiskellaan ja sairastetaan yhteiskunnan kustannuksella, on hämmästyttävä ihmemaa. Kuka tahansa suomalainen on Gambian perspektiivistä katsottuna eliittiä, jolta ei puutu mitään.
   Helmikuun alussa käynnistyvä Yhteisvastuukeräys kerää varoja ihmiskaupan torjuntaan. Harva suomalainen huomaa arjessaan, että ihmiskauppaa on myös meillä. Sen tunnistaminen on vaikeaa ja ehkä myös sen hyväksyminen, että Suomessa voi jollekin käydä niin huonosti.
    Ihmisiä on kaupan aina siellä, missä elintasoerot ovat suuret: kun osalla vaihtoehdot ovat vähissä ja toisilla on niitä liikaa.
   Katsoin viikon aikana useita kertoja silmiin ihmisiä, joilla ei ollut ymmärrystä yhdenvertaisuudesta tai tasa-arvosta. Heiltä puuttui kokonaan kokemus siitä, millaista on olla ihminen, jolla on oikeus koulunkäyntiin tai terveydenhoitoon.
   Maailman mittakaavassa varallisuus kasaantuu ja köyhät pysyvät köyhinä. Myös Euroopassa osa keskiluokasta on vajonnut köyhyyteen, kun taas ennestään rikkailla menee aina vaan paremmin. Ihmisten kauppaamiselle ei loppua näy.

MIllaisia ajatuksia pääkirjoitus herätti?

Artikkeli on osa lehteä 3/2017