Kangaspuilla rahaa heikompien hyväksi

14.2.17

Perjantaisin Ylikiimingin asukastuvalla paukkuvat kangaspuut. Seurakunnan piispankamarissa on valmistumassa mattoja ja poppanoita. Sukkulaa liikuttelee tottuneesti Pentti Siltakoski.
   Hän kertoo ryhtyneensä  opettelemaan mattojen tekemistä 1980-luvulla. Silloin raidat menivät vinoon ja lienevätkö myös maton reunat kiemurrelleet. Kärsivällinen oppija ei antanut periksi.
   Siltakoski hymyilee kertomilleen muistoilleen, sillä nyt kutominen jo sujuu.
   Lähetyspuodissa piispankamarissa on myytävänä hänen käsitöitään ja tilaustöitäkin Siltakoski on urakoinut vuosien varrella.
   Tulot kutomisesta ovat iso osa piispankamarin rahallista tuottoa lähetystyön hyväksi.

Kangaspuut
eivät muuta?

Oulujoen seurakunnan vs. lähetyssihteeri Anu Luokkala kertoo, että piispankamarilaisten edessä on muutto asukastuvalta uuteen Ylikiimingin seurakuntataloon sen valmistuessa kesään mennessä.
  Luokkala kertoo, että kutomista ei seurakuntatalolla voi jatkaa, koska sinne ei ole varattu  kangaspuille omaa tilaa.
   Kutominen on pölyistä ja samoissa tiloissa kokoontuu monia ryhmiä.
   Luokkala luottaa siihen, että lähikuukausien aikana asiassa löytyy ratkaisu.
   – Muutto on haastava tilanne, mutta uusi paikka voi antaa myös mahdollisuuden uudenlaiseen tapaan toimia.
   Muutakin piispankamarissa tehdään kuin kudotaan mattoja. Siltakosken paukuttaessa kangaspuita Hilkka Hiltunen neuloo suloisia kastesukkia lahjaksi uusille seurakuntalaisille. Hän keittää kahvit ja laittaa pöytään syötävää.
   Kamarissa pistäytyy sen aukiolopäivinä ihmisiä kuka milläkin asialla. Rupattelu kuuluu asiaan. Kassaan karttuu joka kertaa euroja lähetyksen hyväksi.
   Hiltusen lisäksi myös muita vastuunkantajia löytyy, mistä Luokkala on iloinen.
   Lähetysväki valmistaa tapaamisissaan myytävää tavaraa – kuka mitäkin kädentaitojen mukaan. Myyntihyllyillä voi tehdä ihastuttavia löytöjä. Kamarissa toimii myös kirpputori.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 6/2017