Kun luonto on pyhä, sitä ei tuhoa

22.2.17

Pian alkava paaston aika on hyvä hetki hiljentyä ympäristökysymyksiin, teologi Pauliina Kainulainen sanoo

Tutkijat ovat varoitelleet tästä jo vuosikymmeniä: ilmaston lämpeneminen on globaali kriisi, joka uhkaa meitä kaikkia. Ihminen on aiheuttanut äkillisen ja tuhoavan tapahtumaketjun, joka sulattaa mannerjäätiköitä, nostaa merenpintaa ja lisää sään ääri-ilmiöitä.
   Uskonnolliset johtajat ovat viime aikoina nousseet luonnontieteilijöiden rinnalle puolustamaan maapallon tulevaisuutta.
   Uskonnollisen ja tieteellisen maailmankuvan edustajat haluavat samaa asiaa: pelastaa maapallon.  Vastakkainasettelua ei tässä asiassa ole. Esimerkiksi paavi Franciscus on vaatinut paimenkirjeessään nopeita toimia ilmastonmuutosta vastaan. Luonnon väärinkäyttöä hän kuvaa yksiselitteisesti synniksi.

Kristinuskosta on
tullut liian ihmiskeskeinen

Herääminen ympäristötuhojen vaikutuksiin on monella tapaa hengellinen asia. Tätä mieltä on pastori ja vapaa tutkija-teologi Pauliina Kainulainen.
   Joensuun lähellä Kontiolahdella asuva Kainulainen on perehtynyt ekoteologiaan eli kristinuskon tarkastelemiseen luontosuhteen näkökulmasta.
   Miltä kristillinen luontosuhde tänä päivänä näyttää?
   – Yleisellä tasolla Raamatussa, varsinkin Vanhassa testamentissa, on monenlaisia kehotuksia siitä, että ihmisen vastuulla on pitää huolta luomakunnasta, esimerkiksi eläimistä, Kainulainen sanoo.
   Esimerkiksi Mooseksen ensimmäisessä kirjassa Jumala asettaa ihmisen tehtäväksi viljellä ja varjella luontoa. Ympäristötuhojen valossa vaikuttaa kuitenkin siltä, että varjeleminen on unohtunut.
   – Kristinuskosta on muodostunut aika ihmiskeskeinen usko. Ekoteologit ovat oikeassa siinä, että luontosuhde on jäänyt marginaaliseen osaan kristinuskon tulkinnoissa. Länsimaisessa kulttuurissa ihmisen oikeutta hallita luontoa korostetaan suhteettomasti, Kainulainen toteaa.
   – Kristittyjen on syytä myöntää se, että uskontoperintömme on ollut hampaaton vastustamaan kehitystä, joka on johtanut teknologisoitumisen kanssa tilanteeseen, jossa ihmiset pystyvät toimillaan sekoittamaan maapallon ilmastojärjestelmää. Se on ehdottomasti katumuksen paikka.

Suunnanmuutos
on välttämätön

Pian alkavaan kristilliseen paastoon kuuluu pysähtymisen ajatus. Paaston tarkoitus on pysähtyä arvioimaan sitä, mihin olemme maapallolla menossa.
   Kainulaisen mielestä luontosuhteessa on suunnanmuutoksen aihetta.
   Kristinuskon perinteestä löytyy aineksia tukemaan tätä muutosta. Muun muassa mystikot ovat pitäneet harmonista, sopusointuista yhteyttä luontoon tärkeänä. Esimerkiksi pyhä Franciscus Assisilainen uskoi Jumalan olevan läsnä kaikessa elävässä luonnossa.
   Assisilainen oli myös kuuluisa eläinten ystävä.
   Tänä päivänä ihmisen suhde eläimiin on ristiriitainen. Lemmikkejä rakastetaan kuin omia perheenjäseniä, kun taas monen muun eläimen arvo on puhtaasti välineellinen.
   Onkin sanottu, että maapallo ei kestä nykyisenlaista eläinperäisten tuotteiden kulutusta.
   Tämän vuoksi Kainulainen näkee lihansyönnin lopettamisen tai vähentämisen tärkeänä valintana. Teologin mielestä eläinten teollinen hyötykäyttö on eettisesti ongelmallista ja kristinuskon perimmäisten arvojen vastaista.
   – Suhdettamme eläimiin leimaa hyötyajattelu, joka ei ole mielestäni näin pitkälle vietynä tehotuotantona hyväksyttävää. Eläimiä käsitellään välineinä ihmisten tarpeita varten.
   – Kuten Martti Luther sanoi: ”Kolmiyhteisen Jumalan läsnäolo näkyy jokaisessa pienimmässäkin puun lehdessä.” Sama ajatus pätee eläimiin, nekin ovat pyhiä.

Luontoa tulisi hyödyntää
vain kohtuullisesti

Kainulaisen mukaan eläinkysymys on yhteiskunnassamme herkkää aluetta.
   Lihansyöntiin on kietoutunut monia arvoja. Sitä pidetään muun muassa miehekkäänä.
   Näiden arvojen tilalle voisi hänen mielestään etsiä tasapainoisempaa suhdetta eläimiin esimerkiksi vanhasta suomalaisesta kulttuurista, jossa luonnosta otettiin kohtuudella välttämättömin ja kiitettiin siitä.
   – Yksittäiset maataloustuottajat yrittävät varmasti hoitaa eläimiään mahdollisimman hyvin. Ongelma on siinä, että koko tämä yhteiskunnallinen rakenne ja tehostamisen paine, joka suomalaisia tuottajia koskettaa, perustuu itsessään epäeettisiin lähtökohtiin.
   Pauliina Kainulaisen mukaan toivoa on kaikesta huolimatta. Hän uskoo, että tarvittava muutosvoima löytyy hengellisyydestä. Voiton maksimointiin pohjautuvat arvot ovat monelta osin pahassa ristiriidassa kristillisten arvojen kanssa.
   Tästä syvästä konfliktista paavi Franciscuskin puhui.
   – Ilmastonmuutos ei ratkea vain uusilla teknologioilla. Se edellyttää elämäntavan muutosta. Hengellisyydestä pitäisi löytää se voima, joka saisi muuttamaan ajatteluamme ja arvojamme.
   – Luonnon pyhyyden ajatus on voimakkain muutoksen pohja maailmassa, jossa länsimainen menestymisen ja vaurastumisen idea on hirveän houkutteleva, Kainulainen sanoo.

Ympäristödiplomit
ovat hyvä alku

Onko muutoksen tarve ymmärretty suomalaisissa seurakunnissa? Osittain on, osittain ehkä ei, Kainulainen vastaa.
   – Kirkoissa on tapahtunut 15–20 viimevuoden aikana paljon silmien avautumista sille, että luomakunnan varjelu kuuluu seurakunnan ydintehtäviin. Jotain konkreettisiakin toimia on tehty.
   – Luterilaisella kirkolla on ollut kanttia ottaa yhteiskunnallisissa keskusteluissa kantaa siihen, miten luonnon kanssa pitäisi elää. Seurakunnissa on kehitelty ympäristödiplomeja, ja kirkon kasvatustyöntekijät ovat jo pitkään työssään lasten ja nuorten parissa kiinnittäneet huomiota näihin asioihin.
   Nämä toimet eivät kuitenkaan yksinään riitä.
Ympäristövastuun kantamisen ei pitäisi olla seurakunnan työntekijöiden juttu, vaan jokaisen seurakuntalaisen on tarpeen oivaltaa asia.
   – Tuntuu, että kulutuskulttuurin imu on aika vahva. Se houkuttaa enemmän kuin vapaaehtoinen elämän yksinkertaistaminen, vaikka juuri se sisältyy kristinuskossa paaston ajatukseen, Kainulainen puhuu.

Paaston
pitäisi tuntua

Pauliina Kainulainen paastoaa säännöllisesti. 
   – Suomessa paaston ajatus on jäänyt vähän syrjään ja laimentunut. Paaston pitäisi tuntua jossain. Paastoon on juutalaiskristillisyydessä aina kuulunut oikeudenmukaisuuden ja vastuun ajatus, Kainulainen sanoo.
   Hänen mukaansa paastoon voi hakea esikuvaa Jeesuksesta, joka valmistautui tehtäväänsä paastoamalla erämaassa eli luonnon keskellä. Jeesus vetäytyi muutenkin usein luontoon, hiljaisuuteen ja rukoukseen.
   – Raamatussa mainitaan, että Jeesus eli erämaassa yhdessä villieläinten keskellä. Se on yksi niitä harvoja mainintoja hänestä ja eläimistä. Siinä Raamatun kohdassa ei ole mitään mainintaa pelosta tai vihamielisyydestä. Siellä he elelivät yhdessä erämaan rauhassa.

ELEONOORA RIIHINEN

Artikkeli on osa lehteä 7/2017