Tänään olen katsellut monenlaisia kasvoja: väsyneitä, katkeria, onnellisia, levänneitä, lempeitä ja innostuneita. Omani näyttivät aamulla sellaisilta, kuin ne nyt näyttävät huonosti nukutun yön jälkeen. Silmät turvoksissa. Kalpea iho.
Ajelin jäätietä töihin kuitenkin hyvillä mielin. Matka on aina yhtä lumoava. Hetkeksi voi unohtaa ajan ja paikan. Antaa mennä vaan jään ja lumen keskellä.
Mantereella iski huoli tekemättömistä töistä. Väsymys painoi. Mietin, missä välissä ehtisin hakemaan ensi viikon maanpuolustuskurssille kunnon talvikengät.
Suututti ja ärsytti ihan sairaasti edessä ajava hidastelija. Ohittaessani hänet teki mieleni painaa äänitorvea oikein kunnolla.
Työpäivän alkuun oli onneksi mukava palaveri kollegan kanssa. Iltapäivällä aloitimme ainutlaatuisen ja hienon projektin osaavien ja innostavien asiantuntijoiden johdolla.
Hymyilytti monta kertaa.
Nukkumaan mennessäni eteeni piirtyivät kahdet kasvot: 99-vuotissyntymäpäiväsankari vastapäätäni kahvipöydässä ja ystäväni Facebookin profiilikuvassa. Katsoin sitä kuvaa monta kertaa. Ihastelevien kommenttien määrästä päätellen niin teki moni muukin. Mikä valo ja katse! Kasvoilla pysähdyttävää kauneutta, rauhaa, rakkautta ja surua: muutama viikko sitten silittelimme hänen isänsä arkkua ja toivotimme hyvää matkaa.
Lähes satavuotiaan vanhan herran kasvoilla loisti ilo syntymäpäivillä. Elettyyn elämään on mahtunut kaikenlaista, mutta päällimmäisenä oli kiitollisuus. Onnellisena hän kertoi lenkkeilyistään ja siitä, kuinka viihtyy kotona ja nauttii hyvästä ruuasta.
Lähtiessäni hän painoi poskensa poskelleni ja sanoi, että onhan tämä sopivaa. Voi, kuinka ihanan sopivaa onkaan nukahtaa hienovarainen hipaisu kasvoilla.
Monenlaisten kasvojen päivä
7.2.17