Perjantait ovat hengailua varten

14.2.17

Tyrnävälle saatiin lisää iltoja nuorten omalle kahvilalle

Tyrnävän seurakuntatalossa on ryhdytty pitämään omaa nuortenkahvilaa, joten tänä keväänä paikallisilla nuorilla onkin aiempaa enemmän tarjontaa perjantai-iltojen viettopaikoiksi.
   Toimittaja kävi seuraamassa ensimmäistä kahvilailtaa.
   – Kunta järjestää noin kerran kuussa nuorisokahvilan, jossa olemme myös mukana. Seurakunnan oman nuortenkahvilan ajatuksena on saada nuorille enemmän tarjontaa, kertoo nuorisotyönohjaaja Johanna Rantala.
   – Yhteistyö kunnan ja seurakunnan kanssa toimii täällä Tyrnävällä hyvin, tuumaa puolestaan seurakunnan toinen nuorisotyönohjaaja Mikael Lehtimäki.
   Ensimmäisinä kahvilaan astelevat tytöt moikkaavat Lehtimäkeä. Pian käynnissä on vilkas sananselityspeli Alias.
   – Kirkossa on se sellainen, se kun kiivetään sinne ja puhutaan pitkään, mikä se on?
   – Saarna! 
   Pikkuhiljaa sisään valuu naurun säestämänä lisää porukkaa. Sininen kulmasohva täyttyy nuorista miehistä.
   – Hei, tuolla varastossa on myös ilmakiekkopeli, huikkaa Lehtimäki.
    Salamannopeasti sohva tyhjenee.
   Kaikki eivät peleistä innostu, osa tuijottaa kännyköitään tai ottaa kaverista hassuja kuvia.
   Pitkän pöydän päässä Nea ja Erika testaavat Haluatko miljonääriksi -peliä. Vuorossa on kinkkinen kysymys 2000-luvulla syntyneille.
   – Minä vuonna Heidi Willman valittiin Miss Suomeksi?
   – Älä, enhän minä voi tietää!
   Johanna Rantala istuu muutaman tytön kanssa lautapelien ääressä. Nyt on vuorossa Ubongo, jossa joka kierroksella pitää osata koota palasista tietty kuvio mahdollisimman nopeasti. Nopeimmat saavat palkinnoksi pieniä jalokiviä.
   – Tähän jää muuten helposti koukkuun, pelasin tätä koko joululoman, Rantala varoittaa tyttöjä ja kääntää tiimalasin kierroksen alun merkiksi.
   Rantala kertoo, että pääasiassa nuorten kahvilassa hengaillaan. Paikalla olevia työntekijöitä voi vetää hihasta, jos haluaa keskustella kahdestaan jostain.
   Ilta päättyy hartauteen mutta sitä ennen tehdään yhdessä pientä purtavaa.
   – Tänään on vuorossa lämpimiä voileipiä.

ELSI SALOVAARA


Seuraava nuorten iltakahvila Tyrnävän seurakuntatalossa on perjantaina 31. maaliskuuta.

Kommentoi ja anna palautetta täällä

Yökahvilat tarjoavat lämmikettä

LIMINKA
Nurkassa on yökahvila noin kerran kuussa lauantaina klo 19–23. Seuraava kerta la 18.3. Lisätietoa www.nuorisonurkka.fi.

MUHOS
Yläkoulun tiloissa on yökahvila Valopilikku noin kerran kuussa lauantaina klo 19–24. Seuraava kerta la 25.2. Lisätietoa www.muhoksenseurakunta.fi/toiminta/nuoret.

OULU

Keskustan seurakuntatalon Monitoimisalissa nuorten aikuisten Elossa-kahavila perjantaisin klo 19–23.30.
Vanhassa pappilassa pelikahvila perjantaisin klo 17–21.
Tuiran kirkossa on useimpina viikkoina yökahvila perjantaisin klo 20–23. Paikkana voi olla myös joko Ritaharjun tai Kaijonharjun nuorisotila.
Hintan seurakuntatalon nuorten kellari on avoinna perjantaisin klo 18–21. Lisäksi yökahvila yhtenä tai kahtena perjantaina kuussa klo 19–23. Hintassa pidetään myös muutaman kerran kaudessa Cinemamiittejä, teemallisia elokuvailtoja nuorille.
Myllyojan ja Talvikankaan nuorisotaloissa sekä Ylikiimingin Boxissa on yökahvila noin kerran kuussa.
Lisätietoja Oulun kahvila-toiminnasta osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi.

Artikkeli on osa lehteä 6/2017