Olli Seikkula kirjoitti (RT 7/2017), ettei piispan ohjeistus samaa sukupuolta olevien parien puolesta rukoilemisesta jumalanpalveluksessa tarvinnut tarkennusta.
Ohjeistus kyllä valitettavan selvästi sanoo, että jatkossa näiden avioliittojen puolesta rukoileminen olisi itse asiassa seurakunnan velvollisuus.
Se, että tämä olisi Kristuksen mielen mukaista, kuten Seikkula sanoo, on kuitenkin varsin rohkea tulkinta teologinkin esittämänä.
Raamatussa Jeesus sanoo, että hän ei ole tullut muuttamaan yhtäkään piirtoa laista. Se mikä Sanassa on synniksi ilmoitettu, on syntiä yhä tänäkin päivänä.
Miten sitten on yhteen sovitettavissa ajatus syntielämän puolesta rukoilemisesta ja syntiemme puolesta kuolleesta Vapahtajasta? Minkä vuoksi hän kärsi ristinkuoleman?
Vapauteen Kristus meidät vapautti, mutta älkäämme väärinkäyttäkö tuota vapautta.
Keskustelua ei tulisi viedä sivuraiteelle väittämällä, ettei kaikkien ihmisten puolesta haluttaisi rukoilla. On eri asia rukoilla meidän syntisten kuin meidän syntiemme puolesta. Löydän Raamatustani Jeesuksen, joka vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä.
JARKKO KÄRKIMAA
kirkkovaltuutettu
Kempele
Mitä mieltä sinä olet?
Kommentoi ja anna palautetta täällä
Hatullisuuden hankala logiikka
Mielenkiintoista, että seurakuntien julkaisu kysyy tapakouluttajalta selitystä siihen, miksi nainen saa pitää hattua kirkossa (RT 7/2017), vastaus kun löytyy niinkin läheltä kuin Ensimmäisen korinttolaiskirjeen 11. luvusta.
Paavalin ohjeen mukaan miehen on paljastettava päänsä rukoillessaan tai profetoidessaan, mutta naisen on pidettävä päänsä peitettynä. Varmaan villamyssy täyttää tehtävänsä siinä kuin hatut ja huivit. Miehen kuuluu rukoilla paljain päin, sillä miehen pää on Kristus, mutta naisen pää on mies.
Ehkä miesten tapa riisua päähineensä sisälle tullessaan ja vanha, naisten jo lähes kadonnut tapa pitää päähinettä myös sisällä, ovat lähtöisin tästä Paavalin ohjeesta. Kulttuurihistorioitsijat ovat todennäköisesti tutkineet tätäkin asiaa.
Viisikymppisenä tiedän vain, että isoäitieni sukupolveen kuuluneet naiset eivät niin vain luopuneet hatuistaan ja myssyistään, kun poistuivat kotoaan.
Nykyään koulut yrittävät kai riisuttaa päähineet ainakin ruokailun ajaksi niin tytöiltä kuin pojilta, mutta minä näen pipopäisissä tytöissä mummosukupolven nuoren painoksen.
Tasa-arvoa perääville nuorille miehille olen joskus kertonut, että kyseessä on vanha, alun perin Raamattuun juontuva tapa, jolla nainen on osoittanut alamaisuuttaan miehelle.
Poikia on hymyilyttänyt ja tyttöjä ehkä harmittanut – mutta miksi harmittelemaan: tyttöhän voi nykyään ottaa myssyn pois aina kun haluaa.
Salme Tarkiainen
Oulu
Mahtaako Jumala välittää asusteista?
Pekka Helin selvitti tapakouluttaja Helena Valosen avulla, miksi nainen saa pitää hattua kirkossa (RT 7/2017). Olin hieman ihmeissäni, ettei lainkaan mainittu 1. Kor. 11:3–10.
Juutalaiset pääsivät Talmudin määräysten perusteella tulokseen, että myös miehen on synagogassa peitettävä päänsä vähintään kipan avulla. Pipo on kipan sukulainen, eli päähine ilman lieriä tai lippaa.
Yksinkertainen on myös toinen ohje. Se löytyy Matt. 11:38: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki…”, siis pipoineen, huntuineen, hattuineen tai ilman. Kirjoituksessa olisi ehkä voitu pohtia, onko se, minkä sorttiset asusteet tai ”päällysteet” missäkin tilaisuudessa, todella niin tärkeä asia, että Jumala siitä välittää. Tapakouluttajat ovat tietysti ihan eri luokkaa.
Pilke silmäkulmassa,
Erwin Fischer
Kellon Kiviniemi
Mitä mieltä sinä olet?