Seurakuntien sururyhmien vetäjinä olleet kommentoivat surusta usein esitettyjä ajatuksia
Kaikki ihmiset eivät kykene ilmaisemaan tai halua ilmaista tunteita muiden läsnä ollessa.
Tästä huolimatta voi tulla sururyhmään. Ryhmässä ei ole puhepakkoa. Siellä ei tarvitse ottaa itselleen vierasta roolia vaan olla sitä mitä on.
Ennen vanhaan surunauhaa, surunappia tai surukorua käytettiin ilmaisemaan läheisen ihmisen kuolemaa. Jossakin vaiheessa puhuttiin, että tapa olisi tulossa takaisin. Käytäntö voisi tuoda helpotusta ainakin niille, jotka eivät halua tai jaksa puhua menetyksestään vaan kaipaavat mahdollisuutta olla rauhassa.
Yhden ihmisen mielestä pieneltä näyttävä menetys voi aiheuttaa jollekulle toiselle suurta surua.
Esimerkiksi lemmikin kuolemasta aiheutunut suru voi yllättää voimakkuudellaan ihmisen itsensäkin.
Kun iäkäs ihminen kuolee, saatetaan sanoa: mutta hänhän sai elää pitkän elämän, kuolema oli odotettavissa. Iäkäs ystävä saattoi olla nuoremmalle hyvä ystävä, luotettava ihminen, jonka poismenosta syntynyttä suurta surua ei lievennä ajatus, että vainaja oli saanut elää pitkään.
Läheisen ihmisen kuolema voi laukaista pintaan aikaisempiakin menetyksiä.
Valtaosa ihmisistä saa surun hallintaansa.
Surun hallinta kuulostaa oudolta. Itkunpurskahdus ihmisten joukossa ei kerro välttämättä siitä, että suru ei olisi hallinnassa. Se voi kertoa siitä, että itkevä luottaa, että hänen ympärillään olevat ottavat hänen itkunsa vastaan ja kestävät sen.
Itku puhdistaa ja helpottaa oloa. Itkemistä ja muita reaktioita suruun ei tarvitse hävetä.
Elämä jatkuu, surevalle sanotaan usein.
Lausahduksella pyritään usein luomaan toisessa toivoa.
Toteamus saatetaan kokea myös kehotuksena kiirehtiä menetyksen tuomasta surusta eroon.
Surevan rinnalla olisi tärkeää uskaltaa viipyä. Raamatussa kerrotaan surevasta Jobista, jonka vierellä kolme ystävää istui seitsemän päivää puhumatta.
Kaikkea ahdistusta ei voi helpottaa, mutta vierellä voi silti pysyä. Puhuminen on toissijaista läsnäoloon nähden.
Osa saattaa purkaa suruaan toimintaan.
Toiminta on usein hallittavassa olevaa, toisin kuin kuolema, joka tulee silloin kun tahtoo eikä kysy, saako tulla.
Ihminen kaipaa sitä, mitä voi hallita. Hautajaisjärjestelyt voivat olla eräänlainen ankkuri, joka kiinnittää surevan todellisuuteen, arjen rytmiin. Surun tuomassa kaaoksessa sureva tietää ohjeet saatuaan, miten hänen elämänsä jatkuu ainakin lähipäivät.
Sureva voi kokea fyysisiä oireita, kuten epämääräisiä rintakipuja, muistikatkoksia, hengenahdistusta, pyörrytystä tai vatsavaivoja.
Äkillinen voimakas mielenjärkytys voi ”murtaa sydämen”, tästä löytyy lääketieteellisestä kirjallisuudesta kertomuksia jopa 200 vuoden takaa.
Surevan voimat ovat usein vähissä ja hän tarvitsee tavallista enemmän lepoa. Sureva on usein myös aloitekyvytön. Lääkärintarkastus voi olla tarpeellinen.
Surussa ovat mahdollisia erilaiset aistiharhat, kuten menetetyn läsnäolon tunteminen tai hänen äänensä kuuleminen.
Aistinharhoista puhuminen saattaa tuntua loukkaavalta. Olisiko parempi puhua vain aistimisesta?
On vaikea määritellä, mistä siinä on kyse, mutta moni tuntee tällaiset läheisyyden kokemukset lohdullisina. Aistimuksiin liittyvät usein kova ikävä ja kaipaus.
Pahimmillaan menetyksen kokenut unohtaa, että hänellä on myös oikeus tuntea iloa elämän hyvistä hetkistä.
Kuolema synnyttää monenlaisia tuntemuksia, jopa suurta helpotusta. Kun vaikea ihmissuhde päättyy kuolemaan, saattaa tuntea jopa iloa ja tyytyväisyyttä hankalaksi koetun ihmisen poismenosta. Tällaiset tunteet itsessä herättävät syyllisyyttä.
Tunteissaan ei kannata olla epäaito. Kaikista tunteista on hyvä puhua arkailematta.
Surun kestämisessä ulkopuolisesta avusta saattaa olla hyötyä.
Hyvin usein näin on. Ulkopuolisesta on hyötyä, jos sureva niin haluaa. Ihmistä voi auttaa sinne asti, minne hän haluaa apua.
Surun tunne haihtuu useimmilla ilman hoitoa tai asiantuntijan apua.
Surevalla on oikeus kiinnostua hengellisistä asioista, vaikka aiemmin aihe ei olisi häntä kiinnostanut.
Läheisen kuolema pysäyttää ja herättää usein kaipuun lähemmäs Jumalaa. Kuolemantapaus voi aiheuttaa myös vihaa ja pettymystä Jumalaa kohtaan.
Surevasta voi tuntua hyvältä kuulla, että häntä muistetaan vaikkapa iltarukouksessa.
Sairaus ja kärsimys herättävät ihmisen pohtimaan elämän peruskysymyksiä ja vaikkei kaikkiin kysymyksiin ole vastauksia, on tärkeää saada pohtia niitä toisen ihmisen kanssa
RIITTA HIRVONEN
Miten sinä olet käsitellyt surua? Onko sinulla kokemusta sururyhmistä, auttoivatko ne?
Kommentoi ja anna palautetta täällä
Seurakunnissa alkaa pitkin vuotta sururyhmiä
Muhoksen seurakunnan sururyhmä kokoontuu kuusi kertaa kevään aikana to 16.3. klo 18 alkaen srk-talon kappelihuoneessa, osoitteessa Kirkkotie 32. Ryhmän ohjaajina toimivat rovasti Jouni Riipinen ja pastori Soile Tuusa. Ilmoittautumiset ja tiedustelut soittamalla 28.2. mennessä Soile Tuusa, p. 044 4866 723.
Karjasillan seurakunnan sururyhmä alkaa to 30.3. Ryhmän vetäjinä diakoniatyöntekijä Marjukka Hamari ja pastori Mirjami Dutton. Ilmoittautumiset 10.3. mennessä Marjukka Hamari, p. 040 5752710, marjukka.hamari@evl.fi.
Oulunsalon seurakunnassa alkaa vertaistukiryhmä läheisensä menettäneille ke 15.3. klo 16.30 seurakunnan Toimitalolla. Ryhmää vetävät diakoniatyöntekijä Maija Sivula sekä pastori Jukka Joensuu. Ilmoittautuminen Maija Sivulalle, p. 044 7453 853.
Oulun seurakuntien yhteinen sururyhmä itsemurhan kautta läheisensä menettäneille alkaa ke 15.3. klo 17.30–19.30. Kokoontumisia kymmenen kertaa Oulun kriisikeskuksessa. Ryhmä on ammatillisesti ohjattu ja suljettu vertaistukiryhmä. Osallistuminen on maksutonta, ilmoittautuminen ja sitoutuminen välttämättömiä. Ohjaajina toimivat sairaalapastori Juha Kyllönen ja kriisityöntekijä Outi Pietiläinen. Ilmoittautumiset pe 3.3. mennessä Juha Kyllöselle, p. 040 5797 807, juha.kyllonen@evl.fi
Huomaathan tämän!
Oulun seurakunnissa alkaa vuoden aikana useita sururyhmiä. Mikäli olet kiinnostunut aloittamaan myöhemmin sururyhmän, asiasta voi olla yhteydessä omaan seurakuntaan.
Suositus on usein, että omasta menetyksestä olisi kulunut joitakin kuukausia ennen ryhmään ilmoittautumista.