Pieni kuoro auttoi uusien virsien opettelussa. Muutamat virret olivat vaikeita

Svengaavia virsiä urakoitiin läpi tauotta

21.2.17

Nelisenkymmentä ihmistä innostui tutustumaan viime sunnuntaina laulamaan tosimielessä virsikirjan uusia, niin sanotun lisävihkon virsiä. Pyhän Tuomaan kirkossa Oulun Puolivälinkankaalla laulettiin kaikki 79 virttä läpi reilussa kolmessa tunnissa taukoja pitämättä.
   Vain esilaulajat ja soittajat kävivät nopeasti tankkaamassa kahvia ja leipää jaksaakseen urakkansa loppuun saakka.
   Laulavalla yleisöllä oli lupa tulla ja mennä halunsa mukaan virsiurakoinnin aikana, mutta paikalla olleet olivat sitkeitä: suurin osa heistä istui kirkon penkissä alusta loppuun saakka. Jollakulla alkoi istuminen puuduttaa selkää, mutta kirkon aulatila kävi jumppasalista.
   – Vaikka läpilaulanta sujui kaavailtua nopeammin, oli se niin yleisölle kuin laulajille varsin kova ponnistus, totesi kanttori Anu Arvola-Greus veisuiden jälkeen.
   Pelkästään kanttoreiden varassa säestys ei ollut. Uusille virsille oli tehty monipuolisia sovituksia. Kirkossa iskivätkin välillä kunnon rytmit, kun käytössä olivat pianon ja urkujen lisäksi basso, kitara, huilu ja viulu.
   Lisävihkon virsistä innostunut Ritva Järvikivi totesi lyhyellä jaloittelutauolla, että hän oli jo ennättänyt odottaa mahdollisuutta tutustua lisävihkon tarjontaan. Järvikivi kertoi asuneensa Amerikassa, ja siellä hän tottui jumalanpalveluksissa muuhunkin kuin perinteiseen urkusäestykseen.
   – Positiivista uudistusta, sillä osa virsistä oli – voisiko sanoa – kansaan menevää. Toki jotkut tuntuivat aika vaikeilta, Järvikivi sanoi.
   Esilaulajiin kuulunut musiikin harrastaja Paula Paananen kuvaili lisävihkouudistusta iloiseksi asiaksi.
   – Nyt virsien joukossa on aikaisempaa enemmän svengaavia lauluja, joita veisatessa tulee riemullinen mieli.
   Virsikirjan lisävihko otettiin käyttöön viime adventtina. Uudet virret täydentävät vuoden 1986 virsikirjaa.   Uudistustyössä pyrittiin elävöittämään virsiperinnettä ja liittämään kansalle tutuksi tulleita lauluja osaksi virsikirjaa.
   Lisävihkon virsissä onkin mukana niin tuttuja hengellisiä lauluja kuin kansainvälisiä sävelmiä ja uusia sävellyksiä. Niiden tarkoituksena on sanoittaa uskoa ja uskoon liittyviä kokemuksia uudenlaisella tavalla.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 7/2017