Armollisuuden mehevää leipää

22.3.17

Taru Hallikainen tutkii haastatteluihin pohjaavassa tietokirjassaan armon käsitettä laveasti, teologisen määrittelyn ympäriltä ja takaa, vaikka useassa kertomuksessa kuuluu myös hengellinen näkökulma.
   Hallikainen on löytänyt teokseensa monipuolisen kavalkadin henkilöitä, joita armo on jollain tavalla koskettanut. Kolmenkymmenen haastateltavan joukossa ovat esimerkiksi transnainen, psykoterapeutti, lapsena Suomeen muuttanut kurdi, sotahistorioitsija sekä entinen rikollinen.
   Haastateltavat kertovat kokemuksistaan omalla nimellään. Tämä tuo tarinat lähelle ja korostaa kokemusten henkilökohtaisuutta.
   Kertomuksissa on traagisia ja koskettavia tapahtumia, kuten lasten menehtymisiä. Usein ihminen löytää armon joutuessaan vastatusten jonkin elämän perustuksia järisyttävän tapahtuman kanssa. On myös mustaa huumoria, kuten alkoholistin tarinassa, jossa hän havahtuu kääntämään elämässään uuden sivun syötyään juovuksissa koiralle tarkoitetut sisäelimet raakana. 
   Armoa pyydetään joltain itseä suuremmaksi koetulta, kuten Jumalalta, yhteisöltä tai toiselta ihmiseltä.   Armossa ja sen antamisessa piilee näin valta-asetelma. Armottomuus itseä kohtaan toistuu monessa kertomuksessa ja esiin nouseekin oman sisäisen puheensa kielteisyyden tunnistamisen ja sen lempeämmäksi kääntämisen tärkeys. “Armo on rakkautta”, sanotaan useassa tarinassa.
   Teoksen tärkein anti on armon jokapäiväisyyden ja toisen ihmisen kohtaamisesta löytyvän lahjan mahdollisuudessa. Kertomuksista on riisuttu turhan älyllinen, filosofinen ja teologinen pohdinta. Kertojat löytävät omat sanansa kertoa kokemuksensa, vaikka kirjailija onkin järjestänyt ne tarinoiksi ja kokonaisuudeksi.
   Lukijalle tulee lämmin ja kiitollinen olo.
   Armon kintereillä auttaa ymmärtämään erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Teoksen luettuaan on ehkä hieman armollisempi sekä itselleen että toisille. Armon kintereillä onkin elämäntaitokirjallisuutta parhaimmillaan, sekä hengellinen teos että mehevää leipää arkeen.

MINNA MIKKONEN

Artikkeli on osa lehteä 10/2017