Hanna-piiri yhdistää naiset ympäri maailman

14.3.17

Oulun Kastellin kirkon seurakuntasaliin on kokoontunut viisi naista. Hanna-piiriläiset tapaavat toisensa kahden viikon välein rukoillakseen eri puolilla maailmaa asuvien kanssasisartensa puolesta.
   – Tämä ei ole ollenkaan jäykkä tilaisuus. Täällä on kiva porista yhdessä, reilu vuosi sitten rukoilijoiden joukkoon liittynyt Arja Leinonen toteaa.
   Medialähetys Sanansaattajien eli Sansan Hanna-toiminta on maailmanlaajuista. Naiset 126 maassa rukoilevat säännöllisesti toistensa puolesta. 

Varoilla tuetaan
radiolähetystyötä

Hanna-piirissä kahvirahoina kerätty tuotto ohjataan Sansan Naiset toivon lähteellä -radio-ohjelmille, joita tuotetaan tällä hetkellä 71 kielellä. Radio on usein ainoa tapa kertoa esimerkiksi lukutaidottomille ja miesten vallan alla eläville naisille, että heitä rakastetaan.
   Vakiokävijöistä piirin koollekutsuja Mari Vakkilainen on ollut mukana alusta saakka, samoin Merja Lipponen. Liisa Suorsa on toiminut myös pitkään. Anne Vilhunen on tulijoista ”tuorein”.
   – Kuulin Hanna-työstä jo silloin, kun sitä aloitettiin Suomessa, mutta nyt oli sopiva aika omalle osallistumiselle, Vilhunen kertoo.

Palautteet kannustavat
jatkamaan rukoilua

Suomeen Hanna-työ saapui vuonna 2000. Oulussa piiri on kokoontunut kolme vuotta. Hanna-ryhmiä on Suomessa jo lähemmäs 90.
   Hanna-työn selkäranka on kuukausittain ilmestyvä rukouskalenteri. Kalenteri ilmestyy 79 eri kielellä, 123 maassa. Eri maiden koordinaattorit keräävät  kalenteriin rukousaiheita, joiden puolesta rukoillaan ympäri maailman.
   – Kun olin täällä ensimmäisen kerran, ajattelin, että voi miten isoja ja surullisia asioita, muistelee Arja Leinonen.
   Hanna-rukouskalenterissa on naisten kokemuksia siitä, kuinka radiolähetysten kuuntelu on antanut heille toivoa. Piiriläisten mielestä juuri palautteet antavat toiminnalle tarkoituksen.
   Kiitos maapallon aikavyöhykkeiden, joka hetki joku nainen rukoilee jossain päin maapalloa samojen aiheiden puolesta.
   Rukousten ja laulun lisäksi Hanna-ryhmän kokoontumisissa luetaan aina jotain kirjaa, sillä kaikki tunnustautuvat kirjaihmisiksi. Nyt työn alla on Raamatun naisia Eevasta Priscaan.

ELSI SALOVAARA

Artikkeli on osa lehteä 9/2017