Kaste ei ole lastenleikkiä

22.3.17

Suurin osa meistä luterilaisista kristityistä on saanut lapsena kasteen. Ristiäiset ovat olennainen osa suomalaista perinnettä, yksi tärkeistä siirtymäriiteistä.
   Vauvan nimen julkistaminen tapahtuu usein ristiäisten yhteydessä, eli kirkkoon liittyminen tapahtuu osana pikkuvauvantuoksuista ja iloista perhejuhlaa.
   Yhä enemmän on kuitenkin myös heitä, joita ei ole vauvoina kastettu. Syitä on monia. Jos jompikumpi tai molemmat vanhemmat ovat kirkkoon kuulumattomia, kaste ei välttämättä tule mieleen.
   Alle 12-vuotiaan lapsen kastaminen edellyttää yhden huoltajan kirkon jäsenyyttä. Kirkkoon kuulumattoman vauvaa ei voi kastaa.
   Rippikoulun vetäjät saavat usein osallistua juhlahetkeen, jossa rippikoulunuori kastetaan ennen konfirmaatiota.
   Suomeen on tullut viime aikoina runsaasti turvapaikanhakijoita. Monet heistä tutustuvat kristinuskoon ensimmäistä kertaa elämässään, ja osa haluaa myös liittyä kirkon jäseneksi. He saavat kasteopetusta ja heidät kastetaan.
   Tämä on hyvä muistutus siitä, mistä kasteessa on lopulta kyse. Kyseessä ei ole pelkkä riitti tai vauvajuhla, vaan kasteen myötä ihminen liittyy maailmanlaajuisen kirkon jäseneksi. Tapahtuu jotakin suurta, jonka salaisuutta ei oikeastaan voi edes ymmärtää. Se sama tapahtuu kaikille ajankohdasta tai elämäntilanteesta riippumatta.
   Turvapaikanhakijalle kaste voi merkitä kuolemanvaaraa, mikäli hän joutuu palaamaan maahan, jossa kristityksi kääntyminen ei ole sallittua. Siksi onkin tärkeää, että Suomesta turvapaikkaa hakeville kerrotaan, ettei kristinusko ole tae turvapaikan saamisesta.
   Jos ihminen siitä huolimatta valitsee kasteen, on syytä sekä iloon että yhteiseen vastuunkantoon. Uusi kristitty ansaitsee seurakuntansa tuen ja rakkauden.

Artikkeli on osa lehteä 9/2017