Lähden liikkeelle kaukaa, stoalaisuudesta. Siinä passion merkitystä määriteltiin muun muassa käsiteparilla kärsimys–nautinto.
Myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa sanalle passio kehittyi erityismerkitys, jossa ulkoisiin vaikutuksiin, esimerkiksi havaintoihin perustuen, mielen tapahtumaa alettiin kutsua passioksi. Yhtenä tällaisena mielen tapahtumien ryhmänä tunteet saivat erityisen merkityksen.
Vuoden kiertokulussa elämme aikaa, jossa ihmisen passio voi olla voimakkaimmillaan luonnon alkuvoimaisuuden edessä.
Minulle kevään passio on positiivinen tunne. Haluan ulos! Mennään ja hengitetään keuhkot täyteen raikasta kevätilmaa, kuunnellaan lintujen kevätkonserttoja ja imetään itseemme koko valon ja värikylläisyyden maailma. Voimme yhdessä jäädä kiitollisina ihmettelemään Luojan suuruutta ja kaikkivaltiutta.
Tiedän, että on ihmisiä, jotka haluaisivat kaivautua keväällä perimmäiseen nurkkaan ja välttyä näkemästä valon paljastamaa likaa ja saastaa. He tuntuvat lyyhistyvän kaiken kevään hurmoksen alle.
Niin, nautinto ja kärsimys, kärsimys ja nautinto. Elämisen mysteeri. Molemmat tarvitaan, että elämä voisi olla kokonainen.
Olemme kulkemassa kohti pääsiäistä. Ensin kärsimys ja kuolema. Sen jälkeen riemullinen ylösnousemus!
Esimerkiksi Matteus-passiossa nämä molemmat ovat läsnä hyvin konkreettisesti, aivan iholla aistittavina todellisuuksina.
Pyhyyden läsnäolo tervehdyttää. Se auttaa suuntaamaan katseen omasta itsestä ympäröivään todellisuuteen. Todellisuuteen, jossa joku tarvitsee sinua.
Luonnon passio
14.3.17