Toni Nieminen tekee kaiken täysillä, eikä häviö ole enää hänelle maailmanloppu
Kun Toni Nieminen istuu oululaiskahvilan pöydässä, hänet tunnistetaan. Ihmiset katsovat häntä toistamiseen ihmetys kasvoillaan. Onko se todellakin? Mitäs hän täällä tekee?
16-vuotiaana mäkihypyn olympiavoittajana teinihuumaakin 90-luvun alussa aiheuttanut Nieminen on tuttu näky televisiosta ja lehdistä. Mäkihyppyuran loistokkaan alun jälkeen tulostaso tipahti. Juhlitusta sankarista tulikin tavallinen kuolevainen. Se oli kasvun paikka nuorelle miehelle.
Lopetettuaan hyppäämisen Nieminen on muun muassa pyörittänyt ravitallia, toiminut urheilukommentaattorina ja luennoitsijana.
Viime kuukausina on julkaistu useampiakin lööppejä Niemisen parisuhdeongelmista ja talousvaikeuksista. Tässä jutussa keskitytään kuitenkin muuhun.
Lapsiperheen arki
herätti poliittisesti
Toni Niemisen viimeisimpiä uusia alkuja ovat työskentely henkilöstörekrytoinnin parissa ja hyppääminen kuntapolitiikkaan. Vaikka sunnuntain vaaleista ei irronnut valtuustopaikkaa uudesta kotikaupungista Oulusta, vaikuttamisen kipinä on herännyt.
– On minua ennenkin houkuteltu mukaan politiikkaan, mutta aika ei ole tuntunut kypsältä. Kun on itsekin pähkäillyt joidenkin asioiden kanssa, niin haluan tietää, miten homma oikein toimii.
Nieminen toteaa olevansa noviisi, mutta lapsiperheiden arki, koulut, opiskelu ja satsaaminen lasten harrastusmahdollisuuksiin kiinnostavat.
Jos tietoa lasten harrastusmahdollisuuksista ei ole helposti saatavilla, ei voi olettaa että vanhemmat jaksavat tietoa kovin kauaa etsiskellä.
Lahdesta kotoisin olevalle Niemiselle mäkihyppy oli aikanaan luonnollinen lajivalinta, ovathan hyppyrit aivan vieressä. Ainoa laji se ei kuitenkaan ollut, sillä hän harrasti monenmoista ja kokeili myös telinevoimistelua.
– Olenkin tosi tyytyväinen, kun nuorempi tyttäristä harrastaa telinevoimistelua.
Isäpuolen rooli
sujuu luontevasti
Edellisen vaimonsa kanssa Toni Niemisellä on 10- ja 12-vuotiaat tyttäret. He asuvat Ylöjärvellä äitinsä kanssa. Ouluun muuttanut ja reissutyötä tekevä Nieminen koettaa nähdä heitä mahdollisimman usein. Mutta sekin tuntuu liian vähältä.
Kun häneltä kysyy, millainen isä hän on, vastaus ei tule kuin apteekin hyllyltä.
– Haluaisin olla hyvä isä, ja uskon, että sellainen olen ollutkin.
Eroa ja ydinperheen romuttumista Nieminen kutsuu kuitenkin shokiksi. Tyttäriin hänellä on hyvät välit, vaikka ero ja lööpit ovat sitä osaltaan vaikeuttaneet.
Vaikeista tilanteista selviytyy, kun pitää lapset lähellä ja puhuu heille arjessa, hän uskoo.
– Lapset ovat kyllä pelottavan viisaita. Kyllä he huomaavat, jos jokin ei toimi.
Hevosharrastus on yhdistänyt isää ja tyttäriä. Aina hevoset eivät ole kuuluneet Niemisen arkeen, vaan hän innostui niistä tutustuttuaan tyttäriensä äitiin. Ravureiden kanssa toimiessaan hän huomasi, kuinka terapeuttinen vaikutus hevosilla on.
– Siinä arkiset murheet unohtuu, kun pitää huolehtia eläimestä. Hevosta taluttaessa on myös tiedettävä minne sen kanssa menee.
Isyyttä Nieminen on kokenut monesta vinkkelistä. Nykyisellä vaimolla on myös kaksi tytärtä. Molempien tyttäret ovat hyvin samanikäisiä ja he ovatkin ”siskoutuneet” luontevasti.
– Isäpuolen rooli on ollut yllättävän helppo. Lapsia rakastaa, vaikka ne eivät omia olekaan.
Nieminen on huomannut, että joistakin asioista lapsen on ehkä helpompikin puhua aikuisen kanssa, joka ei ole oma vanhempi.
Yrittäjiä
ei auta kukaan
Yrittäjänä Nieminen on toiminut lähes koko aikuisikänsä.
– Yrittäjät jäävät helposti tukiverkoston ulkopuolelle. Kun yrittäjä joutuu vaikeuksiin, häntä ei auta kukaan, paitsi ehkä toiset yrittäjät.
Voisi ajatella, että vastoinkäymiset niin urheilun kuin yritystoiminnan saralla olisivat saaneet Niemisen katkeroitumaan. Poikamaista hymyä tuon tuosta väläyttelevä mäkikotka ei siihen kuitenkaan suostu. Katkeroituminen on kamalinta, mitä hän tietää. Sitä paitsi hän luennoikin positiivisesta ajattelusta.
– Vastuu on meillä itsellämme, hän kiteyttää.
Kun Nieminen kiertää puhumassa, tarina lähtee liikkeelle hyppyvuosista. Hän kiittelee ystäväänsä, joka johdatti urheilijan puhetyöhön.
– Hän auttoi minua, kun olin hukassa oman urheilemiseni kanssa.
Uusien ammatillisten alkujen edessä oleva mäkisankari uskoo käyvänsä läpi parhaillaan jonkin sortin neljänkympin kriisiä.
– Tuntuu, että palaset ovat vähän hukassa. Olen kuitenkin suorittajatyyppi jo urheilutaustankin takia.
Muutoksen Nieminen näkee aina mahdollisuutena johonkin uuteen. Henkilöstörekrytoinnin parissa työskentelemisessä häntä houkutti tilaisuus lähteä tekemään jotain ennen kokematonta.
Mäkihyppyä
pullon sijasta
Toni Nieminen oli 12 vuotta poissa mäkihyppytornista. Viime vuonna hän aloitti hyppäämisen uudelleen. Miksi?
– Elämä on ollut viime aikoina melkoista tulipalojen sammuttelua, Nieminen toteaa.
Onko mäkihyppy siis eräänlainen turva elämässä, jokin tuttu asia, johon voi keskittyä täysillä?
– Enemmänkin kyse lienee siitä, että kun eron myötä hevoset jäivät pois, tarvitsin jotain niiden tilalle. Ja sitten huomasin, että mäkihyppy on yhä tosi kivaa.
Kun elämä Niemisen sanoin ”kyntää” tai potkii päähän, vastoinkäymiset voi ottaa vastaan monella tapaa.
– Olen kiitollinen siitä, että minulla on urheilu. Voisihan se olla se pullokin, onhan se nähty.
Urheilussa pääsee purkamaan paineita ja päästelemään ärräpäitä poikien kanssa. Mutta ihan huvikseen Toni Nieminen ei pysty mäkeä hyppäämään, vaan kilpailuhenki nostaa päätään. Ensi talvena hän aikoo olla kilpailukunnossa.
– Elä niin kuin toisia opetat. On kiva haastaa itseään, Nieminen naurahtaa.
Häviöt on nyt
helpompi käsitellä
Häviökään ei enää tunnu hänestä maailmanlopulta. Toista oli 25 vuotta sitten.
– Silloin häviöstä teki liian ison mörön. Ei sitä vielä silloin ymmärtänyt, mitä se on, kun elämä todella potkii päähän. Parikymppisenä sitä luulee vielä olevansa supermies. Urheiluahan se kuitenkin on vaan.
Vaikka viisautta on tullut lisää päähän, Nieminen luonnehtii olevansa yhä ”tunteella käypä”.
– Se mikä tuntuu hyvältä, siihen mennään täysillä.
Heittäytymiskyky antaa, sillä vastaan tulee aina jotain hyvääkin.
– Samaa koetan opettaa lapsillekin: vaikka välillä rytisee, se on vain elämää. Puoliteholla ei pidä elää.
ELSI SALOVAARA