Käsillä tekeminen voi hyvin Ahtisilla

4.4.17

Hylkymateriaali tulee hyötykäyttöön, kun askarteluinnostus iskee

Oululaisen sarjakuvataitelija Lauri Ahtisen ja hänen lastensa kodissa kuuluu harvoin kauhistunut huuto: Varokaa pöytää!
   Pitkä vaalea pöytä olohuoneessa on liian houkutteleva paikka piirtää, värittää, repiä, leikata, levittää kimalleliimaa ja samaan aikaan varoa, ettei sotkisi. Mahdotonta.
   Siksi kynttilät vain sivuun ja askartelu käyntiin.
   – Pöytä on sitä varten. Sen voi hioa kuntoon kerran vuodessa, Lauri Ahtinen sanoo.
   Ahtisen pöydällä on hyväkin olla kokoa, sillä neljän lapsen lisäksi myös perheen isä innostuu luomaan käsillään. Välillä joukon vanhimman on pitänyt toppuutella itseään, ettei liiaksi puuttuisi lastensa kädentöihin.
   – Ainahan minulla olisi oma idea, miten jonkin asian voisi tehdä. Mutta yritän varoa, että en korjailisi lasten tekemistä.
    Askartelussa johtajina ovat lapset. Tässä perheessä heitä ovat Myry, 10, Runo, 7, Havu, 5 ja Halti 2 vuotta.

Kehuja ei
kannata säästellä

Myryn mukaan kaikki lapset osaavat askarrella ja ovat yleensä siinä myös hyviä. Kuvis on hänen lempiaineitaan koulussa.
   Aivan kaikki eivät kuitenkaan Myryn mietteissä syty askartelulle. Pissistytöt saattavat hänen mielestään innostua enemmän meikkaamisesta ja mahdollisuudesta olla tähti sosiaalisessa mediassa.
   Myry piirtää paljon, kuten hänen sisaruksensa. Havun mielestä mukavaa on se, että isä piirtää väritettäviä hahmoja, esimerkiksi Frankensteinin hirviön ratsastamassa verikoiralla.
   Lauri Ahtinen ihastelee mielellään lastensa kädentöitä, sillä myös hänen kädentöitään on kehuttu lapsuudenkodissa.
   – Sitä samaa tunnetta, jota vanhempani tarjosivat omille lapsilleen, haluan jakaa vuorostani näille, Ahtinen sanoo Halti sylissään.
   Hän kuvailee hymyssä suin lastensa kelluvan positiivisuudessa: kehuja, kiitoksia ja suukotteluja isä ei voi antaa liikaa.
   – Seuraako kehuista lopulta epärealistinen, liiallinen luottamus omaan tekemiseen?  Itse näen vanhempieni suhtautumisen ennen kaikkea lahjana.
   – Minulla ei ole kuvataiteen koulutusta, mutta suhtaudun yhä edelleen ehkä tyhmänkin optimistisesti kaikkeen tekemiseen: yritän, vaikka en aloittaessa tiedä, osaanko.
   – Toki taiteilijana tunnistan myös riittämättömyyden tuskan. Se on oikeastaan jokapäiväistä, kun teen sarjakuvia tai maalaan.

Aikuisetkin
haluavat askarrella

Lauri Ahtinen on nähnyt, ettei kädellä tekemisen into ja vimma katso ikää. Hän järjesti taannoin yhdessä Antti Putkosen kanssa Oulun Heinäpäässä Galleria Koomassa aikuisten askarteluillan. Kun aikuiset saivat räiskiä painoväriä Mikki Hiiri -tyynyliinoihin, riemu oli suuri.
   – Porukat olivat innossaan, he tykkäsivät tehdä itselleen, Ahtinen muistelee.
   Vielä muutama vuosi sitten sana ”kotoilla” vilahteli tiuhaan esimerkiksi lehtien palstoilla. Nykyään sanaa näkee enää harvoin, mutta se ei onneksi vähennä aikuisten ja lasten innostusta puuhasteluun kotona.
   Hienoja, brändättyjä termejä ei tarvita, mutta toisaalta Lauri Ahtisen mielestä on mielenkiintoista seurata, mihin villitykseen suomalaiset lähtevät mukaan seuraavaksi, kun esimerkiksi kiinnostus aikuisten värityskirjaan on laantunut.
   Ahtista itseään innostaa tällä hetkellä digitaalinen piirtäminen ja maalaaminen: piirtää voi niin monilla työkaluilla. Myös askartelu onnistuu elektronisesti.

Hylkymateriaali ravitsee
luovuutta

Lauri Ahtisen kotona ei turhaa nirsoilla askartelumateriaalien suhteen. Vessapaperirullien hylsyt ja munakennot inspiroivat ja ovat oivallista luovuuden ravintoa.
   – Kaikki mikä kaapista löytyy kelpaa meille. Jokainen lapsi osaa luoda hylkymateriaalista jotakin. Lapset eivät laittaisi mitään papereita roskiin, sillä ”niistä voi vielä askarrella jotain”. Minä olen liiankin altis siivoamaan ”roskat” pois.
   Perheen lapset muistavat tehneensä munakennoista krokotiilien louskuleukoja. Munakennot ovat parasta mahdollista materiaalia, kun tekeillä on pelottava ötökkä.
   Ahtinen kertoo laittavansa paljon lastensa askarteluja talteen.
   – Niitä on kiva katsoa vuosien päästä. Tiedän sen, koska omat vanhempani ovat säilyttäneet monia minun ja sisarusteni kädentöitä.

Joulu- vai
pääsiäisaskartelu?

Lauri Ahtisen perheessä pääsiäinen iskee joulua enemmän askartelukipinää.
   Pääsiäismunat, värikkäät oksat, puput tai ruohot saattavat kohta koristaa kotia mutta Ahtinen kokee pääsiäisen olevan sittenkin hieman alibrändätty juhla.
   – Missä kunnon pääsiäisrieha ja -hurma?
   Kevään valo innostaa häntä itseään jättämään sarjakuvien piirtämisen taka-alalle. Pikkutarkan työn sijaan mieli palaa jo tehdä värikkäitä maalauksia.
   Seitsemänvuotias Runo miettii keskusteluhetken lopuksi, millainen askartelu hänen mielestään on huippukivaa. Kerran hän levitti kimalleliimaa paperin täyteen.
   – Se paperi oli aivan löysä, Runo muistelee innoissaan.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 12/2017