Kirkko ei kysy, ajoiko kadulle Migri vai huumeet

6.4.17

Siinä vaiheessa, kun kirkon diakonia alkaa erotella ihmisiä enemmistön mielen mukaan, ollaan hukassa.
   Rikolliset ja kodittomat, turvapaikanhakijat ja päihteiden väärinkäyttäjät eivät koskaan saa huutoäänestyksessä kansan suosiota. Se johtuu siitä, että ihminen ymmärtää useimmiten sellaista elämäntilannetta ja kohtaloa, johon hän pystyy tavalla tai toisella eläytymään.
   Empatiaa ei synny automaattisesti. Siksi tarvitaan työtä, joka keskittyy nimenomaan vähemmistöjen puolustamiseen. Enemmistö pitää kyllä huolen itsestään.
   Kirkon näkökulmasta ei ole mitään merkitystä, onko koditon päätynyt kadulle rahojen mentyä viinaan vai onko hänet työnnetty sinne vastaanottokeskuksesta.
   Kirkko ei säädä lakeja, mutta jos eduskunnan säätämien lakien vuoksi osa porukasta pyörii kaduilla ilman kotia, kirkolle ei jää muita vaihtoehtoja kuin mennä auttamaan.
   Kirkon ja valtion suhde vaatii jatkuvaa tarkistamista. Viime aikoina on käyty avointa ja virkistävää keskustelua siitä, miten kirkolla ja valtiolla on myös omat toisistaan riippumattomat tehtävänsä ja tavoitteensa.
   Avioliittolain muutoksen jälkeen piispat ovat korostaneet, että kirkko päättää itse, millainen käsitys sillä on avioliitosta. Samalla tavalla toimitaan myös suhtautumisissa maahanmuuttajiin. Kirkko hoitaa diakoniatyötään omasta olemuksestaan käsin. Siihen ei kuulu ihmisten erottelu sen mukaan, mikä on heidän statuksensa valtion rekistereissä.

Artikkeli on osa lehteä 11/2017