Klassinen harjoittaa korvia

11.4.17

Ennen kuin sellisti Olli Varonen astuu pääsiäispäivänä sisään Temmeksen kirkkoon, hän saattaa piipahtaa hautausmaalla tervehtimässä edesmenneitä sukulaisiaan. Vaimonsa Anna-Maarian kanssa esiintyvän Varosen sukujuuret ylettyvät nimittäin Temmekselle.
   Päätyökseen selloduona esiintyvä pariskunta kiertää Suomessa ja ulkomailla konsertoimassa.
   – Hiljainen viikko ja pääsiäinen ovat meidän vuosikierrossa hyvin tiiviitä, joinain päivinä on kaksikin konserttia, Olli Varonen kertoo.
   Näin on myös sunnuntaina 16. huhtikuuta, sillä Varosia kuullaan Tyrnävän kirkossa aamumessussa ja Temmeksen kirkossa kello 15.
   Sellomusiikkiin yhdistetään monesti usein melankolisuus ja matalat äänimaisemat. Varonen toteaa sen olevan liian kapea käsitys.
   – Korkeatasoinen soittaja saa instrumentistä esille vaikka mitä. Selloissa on hyvin laaja ääniala.
Varonen on huomannut ilokseen, että sellistien määrä on kasvanut 70-luvulta alkaen.
   – Omassa lapsuudessani Mikkelissä kaikki kääntyivät katsomaan ihmetellen sellokoteloani. Nykyäänhän selloja näkee rokkibändeissäkin.
   Varosten selloduon ohjelmisto on aikakattaukseltaan todella laaja; se pitää sisällään niin 1600-luvun saksalaista barokkimusiikkia kuin 2010-luvun suomalaista romantiikkaa.
   – Klassisessa musiikissakin on suuria eroja. Näiden tyylisuuntien sävelkulut ja sointimaailmat ovat aivan eri luokkaa.
   Varonen kannustaa tulemaan konserttiin harjoittamaan kuuloaistiaan, joka rapistuu helposti visuaalisessa maailmassa.
   – Se on sama kuin olisi sukeltanut ilman sukelluslaseja, ei tiedä mitä on pinnan alla.

ELSI SALOVAARA