Pahuuden jälkeen

27.4.17

Pääsiäistä edeltävä kärsimysnäytelmä on raju kuva siitä, miten ihminen kärsii toisten ihmisten väkivallan seurauksena. Pääsiäiskertomuksen Jeesus on ennen kaikkea ihminen, jonka ruumis ja mieli rikotaan: jumalallisesta suuruudesta ei ole merkkiäkään.
   Jos kipu vie huomion epäolennaisesta ja paljastaa kaikkein tärkeimmän, Jeesuksen ristikohtauksessa se on tämä: armon ihme. Elämänsä lopulla Jeesus on lapsi, joka kysyy isältään, miksi tämä hylkäsi hänet.
   Poissa ovat rohkeus ja joukkoja liikutteleva karismaattisuus. Kaiken jälkeen jäljelle jää rikolliselle annettu lupaus siitä, että taivaassa nähdään. Se on Jeesuksen viimeinen saarna ennen kuolemaa.
   Pääsiäistä edeltävissä kertomuksissa tapahtuu kaikkea kummallista ja kauheaa. Ystävät pettävät, jättävät, huijaavat ja valehtelevat. Syödään yhdessä, vaikka kuolema lähestyy vääjäämättömästi. Moni menettää henkensä ja vielä useampi lakkaa luottamasta tulevaisuuteen.
   Tätä kaikkea tapahtuu parhaillaan jossakin. Kärsimys on ajasta ja paikasta riippumatta kaikille ihmisille yhteistä.
On olemassa kipua, jota on mahdotonta kuvitella, mutta yhtä varmasti on olemassa kaiken kivun loppu. Enkeli ilmoittaa, että hauta on tyhjä, koska Jeesus on noussut kuolleista.
   Pääsiäisessä on kyse siitä. Kuolemalla ja kivulla ei ole viimeistä sanaa, se on rakkaudella ja vapaudella.
Sen jälkeen kun Jeesus on jättänyt haudan hän kulkee tapaamassa ystäviään. Hän luo toivoa tulevaisuuteen, näyttää epäileville, että tässä nämä kädet nyt ovat, naulanjäljet ja kaikki.