Liikemies Mikko Perälä kertoi kaksi viikkoa sitten Oulussa järjestetyssä työpaikkapappisymposiumissa tarinan. Perälä käveli 2000-luvun alussa Bangladeshin pääkaupungin Dhakan katuja työttömänä ja asunnottomana.
Hän oli saanut paikalliselta kansalaisjärjestöltä työkutsun Bangladeshiin, mutta lentokentällä ennen lähtöä hän kuulikin tietää saaneensa potkut. Mies päätti siitä huolimatta lähteä matkaan.
Perälä mittaili muutaman viikon suurkaupungin katuja, sillä hän ei halunnut tulla maitojunalla kotiin.
Diplomi-insinöörin koulutuksen saanut mies päätti mennä ohjelmistoalan messuille, jossa hän tapasi kaksi nuorta miestä. Kolmikko päätti perustaa digialan firman.
Firma oli Perälän ensimmäinen yhteiskunnallinen yritys.
Yhteiskunnallisen yrityksen päätavoite ei ole hakea voittoa vaan hyödyttää yhteiskuntaa tai yhteisöä. Perälä sai herätteen nähdessään Bangladeshin kaoottisuuden ja kurjuuden.
Homma lähti toimimaan. Perälä ei tahtonut rikastua vaan auttaa ihmisiä. Hän esimerkiksi maksoi hyvää palkkaa, mitä linjaa hän on noudattanut sittemmin muissakin firmoissaan.
Jalkapallolla
turvallisuutta
Yksi Perälän firmoista on oululainen toisessa divisioonassa pelaava jalkapallojoukkue JS Hercules. Firma taistelee lähiöissä syrjäytymistä vastaan järjestämällä korttelipelejä.
Palloa yhdessä potkimalla maahanmuuttajatkin juurtuvat yhteiskuntaan. Jengi tuntee toisensa, mikä tuo turvallisuutta yhteisön elämään.
Kirkko voisi Perälän mukaan ottaa kopin yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä. Kirkon pitäisi kokeilla uusia ideoita.
Perälä kehuu kirkon verkostoja. Esimerkiksi Lontoon merimieskirkko voisi luoda uuden brändin. Kirkko voisi olla työskentely- ja yöpymistila digitaalisen ajan vaeltajille.
Kirkko voi auttaa
verkostoillaan
Mikko Perälä kutsuttiin symposiumiin inspiroimaan työpaikkapappeja, kertoo johtava asiantuntija Kari Latvus kirkkohallituksesta.
– Perälän kertomus on tosi vahva. Se tuo hyvin esille sen, että myös kirkossa tarvitaan ennakkoluulotonta ajattelua.
Seurakunnat voivat tehdä valtavan paljon eri yhteisöjen kanssa esimerkiksi antamalla käyttöön tyhjiä tilojaan.
– Seurakunnat voisivat luoda aivan uusiakin avauksia, Latvus ehdottaa.
Hän tarkoittaa yhteistyötä sosiaalisten yhteisöjen kanssa. Latvus esittää konkreettisen esimerkin.
– On pieni paikkakunta, josta lähtee viimeinenkin kauppa. Seurakunta voisi olla avaamassa pistettä, jossa saa maitoa edelleenkin. Piste voisi olla myös kohtaamispaikka, jossa mahdollisesti työllistetään joitakin henkilöitä. Se olisi uusi yhteisöllinen solmukohta, Latvus selostaa.
Voimavarat
piilossa
Latvus kehuu Perälän ideologiaa ja varsinkin Dhakan kokemusta.
– Miltä tahansa paikkakunnalta voi löytää voimavaroja yhteiskunnallisen yrityksen perustamiseen.
Latvuksen mielestä tarvitaan kykyä nähdä ihmisten voimavarat yhteisössä. Latvus uskoo, että ihmiset eivät välttämättä näe niitä itse.
– Tällaisessa tilanteessa työpaikkapapit voivat pitää yllä suotuisaa ilmapiiriä tavatessaan työttömiä ja niitä, jotka ovat astumassa johonkin uuteen.
Suomessa harvat uskaltavat ottaa Perälän tavalla riskejä.
– Ehkä suomalaiseen mentaliteettiin ei kuulu, että uskallettaisiin ajatella rohkeasti.
Perälä puhui elämisen hulluista jutuista. Latvus kertoo, että se voisi merkitä avoimuutta mahdollisuuksille, joita tänä päivänä ei vielä tunneta.
– Elämässä pitää olla valmiutta katsoa eri suuntiin.
PEKKA HELIN