"Minä rakastan äitiä." Arjessa äiti on lasten tärkein ihminen. Isän henkilöllisyyden he saavat selville aikuisena niin halutessaan. Kuva: Sanna Krook

Äidiksi vaikka yksin

10.5.17

Kuusi vuotta sitten Tiina Korkiakosken oli tehtävä valinta: jättäisikö hän tutun ja turvallisen seurustelusuhteen vai luopuisiko unelmasta tulla äidiksi.
   – Havahduin eräänä päivänä siihen, että olen 37-vuotias. Ei lapsettomassakaan elämässä ole mitään vikaa, mutta halusin ainakin yrittää saada lapsen. Onneksi Suomessa annetaan hedelmöityshoitoja myös yksinäisille naisille.
   Miesystävän kanssa oli ollut puhetta perheen perustamisesta, mutta mies ei perustelluista syistä halunnut lisää lapsia. Hän ei kuitenkaan halunnut estää Tiinaa yrittämästä. Niinpä he erosivat ystävinä.

Mahdollisuus
mielessä jo vuosia

Aivan uusi ajatus äitiys ilman parisuhdetta ei Tiinalle ollut. 
   – 90-luvulla luin jutun naisesta, joka oli käynyt Yhdysvalloissa hedelmöityshoidoissa. Muistan, kuinka vaaleahiuksinen nainen hymyili onnellisena kuvassa yhdessä kahden vaaleatukkaisen poikansa kanssa.
   Vuosituhannen alussa Tiina näki televisiosta keskusteluohjelman, jossa haastateltiin hedelmöityshoidot läpi käynyttä naista. Sukusolujen lahjoittaja halusi pysyä tuntemattomana.
   – Nainen oli harkinnut perheeseen toistakin lasta, mutta laki ehti muuttua niin, että siitä eteenpäin lapsilla oli täysi-ikäisenä oikeus saada tieto sukusolujen lahjoittajasta. Hän päätti olla yrittämättä toista lasta, koska lapset olisivat olleet eri asemassa: toinen olisi voinut saada tiedon biologisesta isästään, toinen ei.
   Haastattelu teki niin suuren vaikutuksen, että Korkiakoski otti yhteyttä ohjelman tekijöihin ja pääsi juttelemaan haastateltavan kanssa pitkään puhelimessa. Tuolloin Tiinalla oli ikää kolmekymmentä vuotta.  Hänellä ei ollut vakituista parisuhdetta, muttei vielä kiirettä äidiksikään.

Kolme lasta
viidessä vuodessa

Tehtyään päätöksen yrittää lapsen saamista Tiina hankkiutui klinikalle, kävi esitutkimuksissa psykologin haastatteluineen ja pääsi hedelmöityshoitoihin. Hoitohenkilökunta kertoi heti alkuun, että odotettua lasta ei ehkä tulisi.
   – Minun olisi kannattanut tulla paria vuotta aikaisemmin. Hedelmällisyys laskee voimakkaasti 35 ikävuoden tienoilla.
   Tilastoista huolimatta hoidot tepsivät, ja pian esikoinen ilmoitti tulostaan.
   – Jo kun olimme tyttären kanssa synnytyslaitoksella aloin miettiä, miten nopeasti voisin tulla uudelleen raskaaksi, Tiina naurahtaa.
   Ikä painoi, sillä esikoisen synnyttyä hän oli 38-vuotias. Parin vuoden päästä syntyi kuitenkin poika ja jälleen parin vuoden päästä toinen poika.
   – Olen käynyt hoidot läpi kahdesti ja tuloksena on kolme muksua. Minulla on todellakin syytä olla kiitollinen.

Toive päästä
lähemmäksi isovanhempia

– Kun ilmoitin lähipiirille, että minulle on tulossa kolmas lapsi, tyttäreni kummitäti sanoi, että nyt olet kyllä itsesi liemeen saattanut, Tiina naurahtaa.
   Kolmen lapsen yksinhuoltajana arki ei tosiaan ole helpoimmasta päästä.
   – Vaikka se onkin klisee, niin tenavat ovat kuitenkin vain lyhyen ajan niin pieniä, että heitä pitää tauotta hoitaa, nostella ja kanniskella.
   Tärkeimmät tukijoukot ovat Raahessa asuvat vanhemmat, lasten mummu ja vaari. Tiina on työskennellyt vuosia opettajana Satakunnassa. Opintovapaata on jäljellä vielä reilu vuosi. Tavoitteena on kemian opettajan pätevyys biologian ja maantieteen lisäksi.
   – Koetan lukea tentteihin iltaisin, kun olemme kotiutuneet, lapset on syötetty ja he ovat tyytyväisiä ja puuhailevat omiaan. Mutta yleensä jollakulla tulee pian jotain asiaa äidille.
   Opintovapaan jälkeen hän toivoo löytävänsä uuden työn lähempää lasten isovanhempia.

Voimabiisi
auttaa arjessa

Vuodet, joina saattoi keskittyä vain itseensä, tuntuvat kaukaisilta.
   – Aiemmin matkustelin paljon, ja pystyin elvistelemään kiertäneeni maapallon reppu selässä. En kuitenkaan vaihtaisi nykyistä tilannetta entiseen elämääni.
   Toki parisuhde ja toinen aikuinen arjessa voisi Tiinan mukaan olla ihan hyvä juttu. Mutta oikea ihminen pitäisi kohdata oikeaan aikaan. Ainakaan tyttärellä ei tunnu olevan mitään mahdollista isäpuolikandidaattia vastaan.
   – Yhtenä päivänä hän totesi yhtäkkiä, että äiti, kyllä sinä voit vielä jonkun miehen saada. Onhan se kiva tietää, etten ole hänen mielestään ihan kulahtanut, Tiina nauraa.
   Jonna Tervomaan Minä toivon on Tiinan voimabiisi.
   – Kuuntelin sitä paljon nuorimmaista odottaessani. Vieläkään en pysty kuuntelemaan sitä kyynelittä.
   Kappale auttaa hetkinä, joina pyykkivuori tuntuu vyöryvän päälle, tiskipöytä on täynnä likaisia astioita ja jokainen tenava kaipaa huomiota. Silloin, kun tuntuu, että yksi käsipari ei tahdo riittää.

Isänpäivälle
omat perinteet

Lasten kanssa on puhuttu erilaisista perheistä.
   – Tytär ei ollut kahta vuottakaan, kun hän kysyi, missä meidän isi on. Hän oli varmaankin nähnyt päivähoidossa lastaan hakevia isiä. Kerroin hänelle, että meidän perheessä ei ole isiä, mutta on vaari ja kummisetiä.
   Isänpäivää Tiina on juhlistanut ostamalla joka vuosi jonkinlaisen työkalun.
   – Haluan, että lapset näkevät pienestä pitäen, että nainenkin voi tehdä miehisiä asioita.
   Lasten biologinen isä on suomalainen lahjoittaja, jonka henkilötiedot lapset voivat halutessaan saada täysi-ikäisinä.
   Tiina kertoo ajattelevansa sukusolujen lahjoittajaa oikeastaan vain isän- ja äitienpäivinä, mutta kiitollisuudella. Hän ei mieti, minkä näköinen tämä on, mitä tekee työkseen tai onko hänellä muita lapsia.    Hän on lahjoittaja, jonka henkilöllisyys voi selvitä joskus, jos lapset niin haluavat. 

Ravintolaan koko
perheen voimin

Äitienpäivälle ei ole muodostunut isänpäivän tavoin vissejä perinteitä. Sellainen voisi tulevaisuudessa olla vaikka äitienpäivälounaalle meneminen.
   – Olisihan se kiva päästä joskus valmiiseen pöytään. Ystäväperheen kanssa olemmekin suunnitelleet yhteistä ravintolareissua.
   Jokainen lapsiperhearkea elänyt tai seurannut tietää, että kovin tarkkaan aikataulutettuja suunnitelmia ei kannata tehdä.
   – Suurin haaste on siinä, että onnistuisimme olemaan tiettyyn aikaan jossain, Tiina naurahtaa.
Totaalisessa yksinhuoltajuudessa on yksi hyvä puoli: ei tarvitse joustaa tai tehdä kompromisseja. Siinäkin on kääntöpuolensa.
   – Jos tekee huonon ratkaisun, voi vain katsoa peiliin.
   Kuuden vuoden takaista ratkaisua ei ole tarvinnut katua.

ELSI SALOVAARA