Kesällä 2015 luin kolme kirjaa. Yksi niistä käsitteli lapsen kuolemaa. Kirja oli valoisa kertomus tosielämästä.
Pohdiskelin tuolloin paljon ihmistä, pohdiskelen sitä edelleen ja olen vaikuttunut valoisista ihmisistä.
Tunnemme kaikki sanonnan, että joillakin on ”kuppi on aina puoleksi tyhjä”, kun toisilla se on aina ”puoleksi täynnä”.
Vastikään julkaistiin tutkimus, jossa kerrottiin geenistä, joka säätelee käyttäytymistämme ja suhtautumistamme elämämme pahoissa paikoissa.
Olen tehnyt pian 20 vuotta töitä eri syistä syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten parissa. Olen tutustunut elämänkohtaloihin, joita villeinkään mielikuvitus ei kykenisi kehittelemään.
Olen huomannut oravanpyörän niin hyvässä kuin pahassa. En tiedä, onko vastalöydetyllä geenillä ollut osuutta asiaan, mutta jotkut ihmiset ja perheet näyttävät selviävän tragedioistaan ehyempinä kuin toiset.
Olen pannut merkille, että ne, joilla kuppi on edelleen puoleksi täynnä, vaikka jokin sattuma on sen sisällöstä äkkiarvaamatta siemaisut puolet pois, näyttävät ajattelevan elämää lahjana.
Toiseksi, heitä näyttää kannattelevan toivo. Kolmanneksi, he eivät luovuta helpolla.
Yksi avainasia on kiitollisuus.
Me emme voi vaikuttaa kaikkiin elämämme tapahtumiin, mutta voimme valita, käännämmekö rohkeasti kasvot elämälle vai elämästä poispäin.
Haastan sinut – lukemani kirjan innoittamana – miettimään vuoden 2017 aamuina kymmenen asiaa, joista olet kiitollinen.
”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan, eivätkä tuhon ajatuksia: Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” ( Jer.29:11 ).
Haastan miettimään kiitoksenaiheita
3.5.17