Haussa hyvännäköinen seurakunta

Kirkossa on pyöritelty henkilöseurakunta-ajatusta vähintään kymmenen vuoden ajan. Yksinkertaistetusti mallissa on kyse siitä, että evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ei enää välttämättä kuuluisi siihen seurakuntaan, jonka alueella hän asuu.
   Asia on vuosien vatvomisen jälkeen liikahtanut eteenpäin, ja tavoitteena on nyt saada malli, jonka mukaan seurakunnan jäsenyyttä ei tarvitsisi vaihtaa, jos muutto tapahtuu seurakuntayhtymän sisällä. Seurakuntayhtymä tarkoittaa saman kunnan alueella sijaitsevien seurakuntien yhteistyön muotoa. Yhden kunnan alueella ei voi olla muita rakenteita kuin yksi yhtenäinen seurakunta tai seurakuntayhtymä.
   Pelkästään Oulun kaupungin alueella tapahtuu vajaat 10 000 muuttoa seurakuntien välillä eli seurakuntayhtymän sisällä. Suurta osaa muuttajista seurakunnan vaihtuminen ei hetkauta suuntaan tai toiseen, mutta joukossa on myös heitä, jotka käyttäisivät valinnanmahdollisuutta mielellään.
   Jos tavoite toteutuu, ryhdytään pian luultavasti selvittämään, voisiko seurakunnan valita täysin vapaasti. Muutos ei tunnu konkreettisen työn näkökulmasta katsottuna välttämättä kovin mullistavalta. Sen sijaan jos muistaa tosiasian, että valtava osa seurakuntalaisista kohtaa kirkon pääsääntöisesti vain perhejuhlissa tai medioissa, näkökulma vaihtuu tyystin. Media ja juhlat eivät seurakuntarajoista piittaa.
   Kun seurakuntaan ei ole henkilökohtaista yhteyttä, ammattimainen brändäys saattaa toimia yllättävän tehokkaasti.
   Jos henkilöseurakuntamalli otetaan käyttöön, on mahdollista, että tulevaisuudessa näemme vaikkapa diakoniaan tai musiikkiin erikoistuvia seurakuntia. Seurakunnan jäsenmäärä saattaa heilahdella sen mukaan, millainen imago sillä on mediassa. Jo yksittäinen mediapersoona voi sukeutua isoksi vallankäyttäjäksi. Tämä haastaisi koko nykyisen käsityksen seurakunnasta ja sen jäsenyydestä.