Oulujoen kirkko kesätaivaan alla. Kuva: Sanna Krook

Kirkosta keveästi kuva

22.5.17

Kaatosade, aikaisen aamun valo, kesäyön hämy. Oulujoen seurakunta järjestää valokuvakilpailun, jossa halutaan kuvia Oulujoen upeasta puujugendkirkosta. Kuvassa tulee näkyä kirkko tai osia siitä. Kuva voi olla kirkon sisältä tai ulkoa. Kilpailu on avoin kaikille.
   Voittajan valitsee raati, jonka jäseninä ovat Pohjoisen valokuvakeskuksen toiminnanjohtaja Alla Räisänen, arkkitehtuurivalokuvaaja llpo Okkonen, pastori Satu Kreivi-Palosaari, valokuvaaja ja tiedottaja Sanna Krook sekä diakoniatyöntekijä Anu Fedotoff.

Ei liian
vakava tehtävä

Yksi raadin jäsenistä, arkkitehtuurivalokuvaaja Ilpo Okkonen uskoo kuvaustehtävän olevan nautinnollinen.
   – Se ei ole vakava asia vaan siihen pitää suhtautua keveästi. Kuvaajan tulee ottaa vastaan ilo, jota luonnossa ja valaistuksessa on, Okkonen sanoo.
   – Hirveä suunnitteleminen ennen kuvan ottamista saattaa olla huono asia. Satunnainen meneminen kuvauspaikalle voi olla lopulta antoisinta, Okkonen jatkaa.
   Kuvaaja saa Okkosen mukaan kiertää kaunista rakennusta kauniissa ympäristössä. Hän pääsee tutustumaan myös yksityiskohtiin ja valon leikkiin niissä.
  Kirkko on piilossa suuressa mäntymetsässä.
   – Rakennus näkyy mäntyjen raoista. Kuvaajan on hyvä oivaltaa, mitä luonto merkitsee kuvalle.
 
Sisätiloihin mukaan
kamerajalustin

Kirkko on ulkoapäin vaalea ja sen sisäseinät ovat hirttä.
   – Sisällä olisi hyvä käyttää kamerajalustaa, koska siellä on voimakkaita kontrastieroja. Ikkunat ovat kirkkaat ja seinät tummia. Jalustimen avulla kuvia saadaan otettua pitemmällä valotusajalla.
   Sisällä korostuu Okkosen mukaan vuorokauden aika. Jos aurinko paistaa, silloin auringon valokeilat antavat erityisen valon leikin sisätiloihin korostaen yksityiskohtia, kontrasteja ja värejä.
   Kirkossa kävijät tietävät, että kirkkosalin valo muuttuu eri vuorokauden aikoina. Hämärällä, sateella ja illalla valo on tasaista, jolloin voi ottaa laajempia kuvia, joissa on pehmeä valo.
   Kilpailukuva voi Okkosen mukaan esittää jotakin kirkossa olevaa yksityiskohtaa. Kuva voi olla myös mustavalkoinen.

PEKKA HELIN