Muistiyhdistyksen ryhmä hakee hyvinvointia muun muassa tuohi- ja pajutöitä tekemällä, kalastamalla ja yhdessä retkeilemällä
Tuohisia lippoja on jo rivissä penkillä ja ripeästi valmistuvat myös köynnöstäville kasveille tarkoitetut pajukartiot, kun Oulun seudun muistiyhdistyksen ja Oulun kaupungin sosiaalisen luontokuntoutuksen ryhmä on koolla Hietasaaren leirikeskuksessa.
Muistisairauteen sairastuneet kokoontuvat kevään mittaan kymmenen kertaa. Luonto lähellä -ryhmän jokaisella kokoontumisella on oma, johonkin luontoelementtiin liittyvä teemansa.
Tuohi- ja pajuvärkkäämisen lisäksi on muun muassa paistettu muurinpohjalättyjä ja tunnistettu lintuja.
– Käymme vielä kalastamassa, yhteisellä retkellä ja valmistamme ruokaa retkikeittimellä, sanoo Oulun seudun muistiyhdistyksen muistiluotsiohjaaja Minna Kaltio.
Uusi ryhmä
aloittaa syksyllä
Muistiyhdistyksen Luonto lähellä -ryhmä tarjoaa kuntoutusta, jonka tavoitteena on ylläpitää toimintakykyä, hyvinvointia ja mielekästä elämää.
Toiminnalla halutaan tuoda luonnon ääniä ja vuodenaikojen vaihtelua muistisairaiden arkeen.
– Toimimalla ulkona halutaan myös ottaa hyöty luonnon kuntouttavasta voimasta, herätellä aisteja ja aktivoida siten muistin toimintaa. Sosiaaliseen luontokuntoutukseen liittyy myös yhdessäolo, vuorovaikutus, elämyksien mahdollistaminen sekä muistelu, Kaltio tiivistää.
Kokoontumiset tukevat myös muistisairaiden omaisia, jotka saavat hetken omaa aikaa ulkoiluun tai torilla kahvitteluun.
Tämä Luonto lähellä -ryhmä päättyy toukokuussa. Ensi syksyksi on luvassa uusi vastaavanlainen ryhmä.
Muistivapaaehtoiset
jakavat osaamistaan
Tärkeässä roolissa Luonto lähellä -ryhmässä ovat muistivapaaehtoiset, jotka toimivat avustajina ja myös jakavat omia erityistaitojaan ryhmän hyväksi.
Yksi muistivapaaehtoisista on oululainen Matti Alila. Hän on hakenut pajutöitä varten kasan sutjakoita pajunoksia sekä etsinyt tuohta.
– Pajupilliä emme tällä kertaa voineet tehdä. Kevät on ollut sen verran kylmä, että pajun kuori ei vielä irronnut, Alila harmittelee.
Osa ryhmästä alkaa valmistaa pajukehikkoa, osa seuraa Alilan opastusta tuohilipon tekoon.
– Tuosta vaan alatte leikellä sopivaa, halkaisijaltaan 10–15 sentin palaa, Alila sanoo ja näyttää vielä, kuinka juomiseen taiteltu kuppiosa kiinnitetään pajuvarren halkioon.
– Tuohi ei repeilisi niin helposti, jos sitä olisi mahdollista liotella kuumassa vedessä, Alila vinkkaa.
Eläkkeelle jäätyään Alila hakeutui Punaisen Ristin vapaaehtoistyön. Sieltä hänet värvättiin muistiyhdistyksen toimintaan.
– Tykkään olla ihmisten kanssa. Joka kerta täältä lähtiessäni olen itsekin iloinen ja hyvällä mielellä. Vapaaehtoistoiminnassa on hienoa se, että täällä kelpaa omana itsenään, omilla taidoillaan.
Alila kannustaa muitakin eläkkeelle jääneitä vapaaehtoistyöhön.
– Me suureen ikäluokkaan kuuluvat olemme kaikkien aikojen koulutetuin eläkeläissukupolvi. Monella olisi potentiaalia tehdä kaikenlaista hyvää.
Nokipannukahvit
kruunaavat kokoontumisen
Yksi sosiaalisen luontokuntoutuksen tavoitteista on antaa muistisairaille elämyksiä. Matti Alilan mielestä elämyksen ei tarvitse olla mitään spektaakkelimaista. Ikääntyneelle muistisairaalle elämys voi olla jo pääsy luonnonympäristöön.
– Elämys voi olla esimerkiksi savun haju. Olen huomannut sen tuovan monelle mieleen mukavia muistoja elämän varrelta.
Leena Möttösen, Kaisa Nurmen ja Minna Kaltion avustuksella pajuista on saatu pujoteltua ja sidottua kelpo kukkatuet.
Melkein joka kerta leirikeskuksen nuotiopaikalla on keitetty nokipannukahvit. Niin nytkin. Kaveriksi kaivetaan kotoa tuotuja eväsleipiä.
Kotiin lähtee tyytyväistä väkeä tuohilippo ja kukkatuki kainalossaan.
MINNA KOLISTAJA
Kommentoi juttua ja lähetä terveisiä täällä
Lääkäri voisi määrätä mielipaikkareseptin
Luonnossa verenpaine alenee ja sydämen syke laskee. Rauhasten, verenkiertoelinten, ruoansulatuselimistön ja kuonanpoistoelinten toimintoja säätelevä parasympaattinen hermosto aktivoituu. Tutkimusten mukaan luontoympäristössä myös masennus vähenee, keskittymiskyky ja unen laatu paranevat ja stressistä palautuminen helpottuu.
Luonnon terveyshyödyt saadakseen ei tarvitse vaeltaa päiväkausia erämaassa – jo lyhytkin oleilu lähimetsässä tai muussa lähiluonnon vihreässä ympäristössä auttaa.
Japanissa lääkärit kirjoittavat potilailleen reseptejä ”metsäkylpyihin” eli lyhyisiin, kiireettömiin metsäkäynteihin. Meillä ainakin Tampereen yliopiston psykologian professori Kalevi Korpela on ehdottanut, että lääkärit voisivat määrätä mielipaikkareseptejä. Suuri osa ihmisistä nimeää mielipaikakseen jonkin luontoympäristön. Paras terveyshyöty saadaan kun mielipaikalla käydään säännöllisesti. Siksi olisi tärkeää, että jokaisella olisi luontoa jokapäiväisessä elinympäristössään.
Japanilaisen tutkimuksen mukaan yli 73-vuotiaat, joilla oli asunnon lähellä kävelyyn sopivia puistoja, olivat todennäköisemmin elossa viiden vuoden seurantajakson lopussa kuin yli 73-vuotiaat, joilla ei ollut lähellä luontoympäristöä.
Luontoa käytetään Suomessa sosiaali- ja terveyspalveluiden voimavarana vielä varsin vähän, vaikka sitä voisi hyödyntää muun muassa työuupuneiden, pitkäaikaistyöttömien, mielenterveyspotilaiden ja päihdekuntoutujien kuntoutuksessa tai vanhusten hoivatyössä.