Nyt tulee vuodatus

Menin vaatekauppaan, jota minulle on kehuttu. On kehuttu vaatteita ja palvelua. Kello oli melkein kuusi, mutta ystävällisesti minut toivotettiin tervetulleeksi ja kerrottiin, ettei ole mitään kiirettä. Kolme naista oli palvelemassa asiakkaita, ja heillä oli alkamassa asiakasilta. Tarjolla näytti olevan monenlaista herkkua. Mahtavaa, kerrankin on mahdollisuus rauhassa kokeilla. Tästähän tulee mukava vaateostoshetki.
  Mutta toisin kävi. Kerroin myyjälle vartaloni haasteet ja mieltymykseni. Melko pian hän ja toinen myyjä tajusivat, millaisia vaatteita haluan. Parhaansa yritti omistajakin. Yhä uudelleen hän toi vaatteen, jonka mallista ja koosta olin sanonut useaan otteeseen: tuollaiset hihat kiristävät käsivarsiani. En halua mitään säkkejä päälleni.
   Hikipäässä kokeiltuani useita vaihtoehtoja sanoin tuskastuneena: etkö millään usko, ettei tuo mahdu päälleni.
   Mitä tästä seurasi? Vaikka pyysin anteeksi kommenttiani, kauppias ei kestänyt palautettani. Hän ei enää  palvellut minua eikä katsonut silmiini vaan siirtyi muualle liikkeeseen.
   Katsoin pukukopin peilistä tyrmistyneenä ja mieleni teki huutaa ja jättää koko homma sikseen.
Pää märkänä jatkoin kuitenkin kokeiluja. Kahden ihanan myyjän ansiosta ostin vaatteita ja kenkiä. Lähtiessäni kiitin heitä ja kysyin, saisinko puoli mukia vettä.
   Lopuksi keräsin rohkeuteni ja menin kauppiaan luokse ja kerroin, miltä minusta tuntui. Loukattu ihminen ei kykene empatiaan – vaikka se olisi hänen bisnekselleen tuiki tarpeellista. Nieleskelin itkuani ja lähdin pois. Se oli asiakaskokemus, josta jäi paha mieli.
   Miten toimin itse loukattuna? Yleensä samalla tavalla.