Oikeaan johdattajat

10.5.17

Terho Miettisen ja Raija Pellin kirja Harhaanjohtajat on puheenaihe. Hienoa, jos kirja herättää kirkot itsetutkisteluun.
   Hengellisen yhteisön terveyden takeita on kehitetty muun muassa näin: taloudellinen ja hengellinen valta ovat erikseen, valitukset johtajista käsitellään puolueettomasti, salaisuuksia vältetään, sielunhoitaja on samaa sukupuolta hoidettavan kanssa.
   Haluaisin esitellä vielä yhden seurakunnan terveysmittarin: lapset.
   Uskonpuhdistaja Martti Luther sanoi, että jos lapsi ymmärtää hengellistä opetusta, se sopii myös aikuisille. Mieheni kanssa havaitsimme, että lapsille soveltuva hartaus soveltuu myös heille, joiden on vaikea keskittyä, ymmärtää monimutkaisia käsitteitä tai istua pitkään. Opin lasten mittaavan tilanteen turvallisuutta, ja aloin suunnitella tilaisuuksia lapsinäkökulmasta.
   Tilan on oltava kodikas, selkeä ja siinä pitää päästä syrjään. Karismaattinen meno ei saa yltyä kaoottiseksi tai äänekkääksi. Kaikessa on oltava rajat. Tuomiot on jätettävä ja oltava arjessa kiinni.
   Millaisiin tilaisuuksiin lapset haluavat tulla? Sellaisiin, joissa saa pitää hauskaa ja joiden pyhyys ei riipu istumalihaksista tai suunnitelmien noudattamisesta. Houkuttelevissa tilaisuuksissa on hyvä olla.
   Seurakunnissa ollaan maailmallisia suhtautumisessa lapsiin ja nuoriin. Pyhäkoulu on siksi, etteivät lapset häiritsisi. Lasten rooli on lapsityön piirissä tai aikuisten jumalanpalveluksen somisteena sen hetken kun he ovat hiljaa.
   Voi meitä! Raamatussa Samuel, Mirjam, Maria, Jeremia ja monet muut lapset ja nuoret toimivat opettajina ja profeettoina vaarallisissakin tehtävissä.       

KAISA MÄKELÄ-TULANDER
Kirjoittaja on Oulun Pelastusarmeijan kapteeni