Muutama vuosi sitten satuin katsomaan erään hätkähdyttävän dokumentin. Siinä kerrottiin, kuinka USA:ssa lääkärit määräävät aivan terveille ihmisille onnellisuuspillereitä, jotta heidän ei tarvitsisi kokea elämän tummempia sävyjä, kuten surua, ikävää, vihaa, ahdistusta ja pelkoa. Kyse oli siis terveistä henkilöistä, ei ihmisistä, joilla on jokin sairaus.
Ohjelma aiheutti melkoisen mylläkän ajatuksissani, enkä ollut ainoa. Ohjelmassa nimittäin haastateltiin useita tällaista kehitystä vastustavia psykologeja ja psykiatreja.
Tunsin huolta, suuttumusta ja voimattomuutta ihmisyyden puolesta. Kaikki niitä tunteita, jotka pitäisi kitkeä ihmisestä pois.
Mainittujen pillereiden tarkoitus on siis estää ihmistä kokemasta epämiellyttäviä tunteita. Herää kysymys, mikä on ihminen? Miten voi kokea esimerkiksi onnen, ilon, rakkauden, onnistumisen, empaattisuuden tunteita, jos meidät lääkitään epäihmisiksi?
Mietitäänpä hetki, miten kaikki tämä vaikuttaisi vaikkapa ihmissuhteissa, kasvatuksessa, koulutuksessa, hoivassa, taiteessa tai vaaratilanteissa. Itse ainakin haluan elää maailmassa, jossa eletään kokonaista ihmisen elämää iloineen ja suruineen.
Näillä ns. negatiivisilla tunteilla on vissi merkitys mielemme ja ruumiimme terveydelle. Ne auttavat meitä parantumaan ja pääsemään yli vaikeista kokemuksistamme. Ilman niitä sairastumme.
Luojamme edessä olemme täydelliset tällaisina. Hän rakastaa meitä tällaisina. Ei Hän toivo meistä tahdottomia sätkynukkeja. Hän on antanut meille vapaan tahdon!
Onnellisuuden illuusio
3.5.17