Tyrnävän kirkkoherranvaalin 2. vaalisija

9.5.17

Jukka Kolmonen
seurakuntapastori, Tuiran seurakunta

Kuka olet ja ketkä kuuluvat perheeseesi?
Jukka Kolmonen ja perheeseeni kuuluu tällä hetkellä vaimo ja enää viisi lasta.

Mitä teet mieluiten vapaa-ajallasi?
Kesällä hölkkään ja talvella hiihdän. Lisäksi olen aika innokas matkailija ja luen aina tilaisuuden tullen.

Kerro työhistoriasi pääpiirteittäin.
Olen ollut yrittäjänä vuodesta 1982 lähtien. Yrityksiä on ollut useita, joista viimeisimmän eli kuntosaliketjun myimme vaimoni kanssa lapsille tänä vuonna. Päätoiminen yritysjohtajuus päättyi vuonna 2004. Seurakuntapappina olen ollut kohta kymmenen vuotta. Oman viran ohella olen toiminut myös vankilapappina.

Millainen suhde sinulla on kirkon herätysliikkeisiin?

Erinomainen. Tulen mielestäni hyvin toimeen kaikkien herätysliikkeiden kanssa. Ne ovat kirkon rikkaus. Itsekin kuulun vanhoillislestadiolaisuuteen.

Mitkä ovat vahvuutesi papin työssä ja kirkkoherrana?
Omasta mielestäni olen helposti lähestyttävä, joka elää tässä hetkessä. Kirkkoherra on seurakunnan johtaja. Uskon kokonaisuuksien hahmottamisen olevan vahvuuteni, jolloin myös taloudelliset seikat huomioidaan. Seurakuntaa ei kuitenkaan johdeta kuin yritystä. Olen toiminut sivutoimisesti työhyvinvoinnin kouluttajana. Näin ollen ihmisten johtaminen on läheistä. On tärkeää pitää huolta työntekijöiden jaksamisesta. Sen vuoksi he tarvitsevat paljon tukea työssään. Esimiehellä on aina oltava aikaa alaisilleen.

Millainen rooli vapaaehtoisilla on johtamassasi seurakunnassa?

Nyt tärkeää, mutta tulevaisuudessa taloudellisten resurssien vähetessä entistäkin merkityksellisempää. Heitä tulisi ottaa monipuolisesti seurakunnan työhön.

Suomen laki on sallinut maaliskuun alusta alkaen samaa sukupuolta olevien avioliitot, ja ev.lut. kirkossa keskustellaan parasta aikaa siitä, pitäisikö kirkon pysytellä nykykäytännössä, luopua vihkioikeudesta, siunata samaa sukupuolta olevien liitot tai alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Millainen linja kirkon pitäisi mielestäsi ottaa?
Parasta olisi pysytellä nykykäytännössä, joka on Raamatun mukainen. En kuitenkaan pidä mahdottomana luopua vihkioikeudesta.

Kuinka pitäisit yllä 18–30-vuotiaiden kirkkosuhdetta ja kutsuisit heitä mukaan toimintaan?

Tuo ikä on ehkä kaikkein aktiivisinta aikaa, eikä monetkaan koe seurakuntaa läheiseksi. Kastekodeissa vieraillessa on hyvä tilaisuus kutsua perheitä mukaan. Lastenkerhot, päiväkahvit ja vastaavat luontaiset kohtaamishetket voivat aktivoida nuoria mukaan toimintaan. Kuorolaulu on myös kirkkoon kutsuvaa.

Mikä oli unelma-ammattisi lapsena?

Pappi. Leikin jumalanpalveluksia kotona. Laitoin tuolin puukantisen sängyn päälle ja sieltä saarnasin isän Rakentajan kalenterin johdolla. Lopuksi luin ulkomuistista uskontunnustuksen.

Mitä haluaisit kysyä vastaehdokkaaltasi?
Miksi haluat Tyrnävän kirkkoherraksi?
Teemu Isokääntä vastaa:  Haluan työskennellä kotiseurakunnassani ja useilta tahoilta minua on pyydetty virkaa hakemaan. Koen, että minulla on virkaan vaadittava osaaminen ja näky ikärakenteeltaan poikkeuksellisen nuoren seurakunnan kehittämisestä.

Tyrnävän kirkkoherra valitaan sunnuntaina 21. toukokuuta. Ennakkoäänestys on 15.-19. toukokuuta. Lue lisää seurakunnan sivuilta.

Katso myös Teemu Isokäännän vastaukset