Suviseuroissa alustettiin vanhurskauttamisesta ja lapsen asemasta
Suviseuroissa vastattiin kirkon sisällä nousseeseen keskusteluun siitä, onko vanhoillislestadiolaisen liikkeen opetus evankelis-luterilaisen kirkon opetuksen mukaista.
SRK:n tiedotustilaisuudessa kenttärovasti Valde Palola osallistui keskusteluun puheenvuorolla, joka käsitteli vanhurskauttamista ja lapsen asemaa.
Erityisesti keskustelua on herättänyt vanhoillislestadiolaisen liikkeen opetus Jumalan valtakunnasta ja sen rajoista.
Luultua avarampi
seurakuntaoppi
Toisin kuin usein luullaan, vanhoillislestadiolaiset eivät opeta, että vain liikkeeseen syntyvät tai siihen kääntyvät pelastuvat.
− Uskomme ja opetamme, että jokainen ihminen, syntyipä hän missä päin maailmaa tahansa, syntyy tähän maailmaan Jumalan lapsena, Palola toteaa.
Lapsi ei tule tämän opetuksen mukaan Jumalalle kelpaavaksi vasta kasteessa, vaan hän on jo sikiämisen hetkestä osallinen Jumalan vanhurskaudesta ja sen mukana uskosta, joka tekee hänet taivaskelpoiseksi.
Kaikilla tähän maailmaan syntyvillä lapsilla on siis lähtökohtaisesti sama osa, syntyivätpä he mihin uskontokuntaan, rotuun tai kansallisuuteen hyvänsä. Myös kohtuun kuolleilla lapsilla on pääsy taivaaseen.
− Jokainen lapsi sikiää ja syntyy Adamin lankeemuksen johdosta perisynnistä osallisena eli syntisenä, mutta samalla hän sikiää ja syntyy myös Kristuksen ansion tähden Jumalan armosta osallisena ja vanhurskautettuna, Palola sanoo.
− Tätä opetusta pidämme liikkeessämme luovuttamattomana asiana.
Usko ja kaste
kuuluvat yhteen
Edellä mainitusta opetuksesta johtuen on esitetty, että vanhoillislestadiolaiset eivät anna kasteelle sille kuuluvaa arvoa. Palola kumoaa olettamuksen toteamalla, että usko ja kaste kuuluvat yhteen.
− Säilyäkseen pelastuksen osallisuudessa ihminen tarvitsee uskonkilvoitustansa varten kasteen armon eli pyhän kasteen sakramentin siunauksen.
Kasteen merkitys liittyy siis syntymälahjana saadun uskon säilyttämiseen.
Päivittäisessä elämässään kristitty saa myös uskoa syntinsä anteeksi, niin etteivät ne pääse tukahduttamaan uskoa.
Tätä synninpäästön virkaa hoitaa seurakunta, jolle on annettu ”Pietarin avaimet”.
− Tässä mielessä kaste merkitsee myös jokapäiväistä kastetta, johon myös viittaa kirkkomme vanha katekismus eli Lutherin Vähä Katekismus.
− Sen mukaan kaste merkitsee kilvoittelua jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa eli meissä olevan turmeltuneen ihmisen upottamista. Sen sijaan täytyy tulla joka päivä esiin uusi ihminen, joka elää vanhurskaana ja puhtaana.
Entä voiko kasteen saanut ihminen menettää Jumalan lapsen osan?
− Synti erottaa ihmisen Jumalasta, Palola toteaa.
– Siksi on tärkeää tehdä synnistä parannusta. Kaste ei ole mikään automaatio, joka kerran tehtynä tekona pelastaa. Uskon menettänytkin voi palata kasteen armoon parannuksen kautta.
Palola viittaa Raamattuun ja vanhaan kristinoppiin, jonka mukaan parannus on katumusta ja vaivaa synnin tähden ja toisaalta evankeliumin, synninpäästön uskomista.
− Sitä evankeliumia saarnataan Pyhän Hengen kautta Jumalan seurakunnasta.
HANNA AHO