Vanhoillislestadiolaisen pastorin Jaakko Töllin tie nousi pystyyn: enää ei kuulu kutsua kirkkoon eikä rauhanyhdistykselle.
Työsuhde Kiimingin seurakunnassa päättyi.
Jaakko Tölli, 30, tietää, että hänen pappeutensa evankelisluterilaisen kirkon virkasuhteissa on vaakalaudalla. Rauhanyhdistykselle puhumaan hän ei myöskään enää kelpaa.
Silti hän sanoo kiertelemättä: naispappi ei ole Kristuksen kirkon pappi, eikä kristityn lähtökohtaisesti kannata osallistua sellaiseen messuun, jonka naispappi toimittaa.
Tämän väitteen esittäminen sai keväällä aikaan kohun, joka johti lopulta siihen, että Tölli etsii nyt töitä muualta kuin evankelisluterilaisesta kirkosta.
Totuuden etsintä
on tärkeintä
Tölli ei ensisilmäyksellä vaikuta anarkistilta. Hän puhuu rauhallisesti, miettii sanojaan ja haluaa korostaa analyyttistä ja pohdiskelevaa asennettaan. Kristuksen seuraaminen on hänelle jatkuvaa totuuden etsimistä.
Mistä sitten on muodostunut kuva änkyräpapista, joka paukuttaa mielipiteitä, joista on maltillisuus kaukana?
Sosiaalisessa mediassa alkoi keväällä kiertää linkki puheenvuoroon, jonka Tölli oli pitänyt Jämsän kansanopistolla vanhoillislestadiolaisten teologian opiskelijoiden keskusteluillassa. Tekstissä puhuu konservatiivinen ja suoraviivainen pastori, joka on sitä mieltä, ettei naispapin toimittama ehtoollinen ole välttämättä lainkaan ehtoollinen, koska naispappi ei ole oikea pappi.
Töllin senhetkisellä työpaikalla Kiimingin seurakunnassa kirjoitukseen reagoitiin nopeasti, ja Tölli otettiin puhutteluun.
Papit toimivat
kuin poliitikot
Jaakko Tölli ei halua puhua pahaa entisestä työpaikastaan, Kiimingin seurakunnasta. Hän toteaa vain irtisanoutuneensa, koska koki sen ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi. Olisi turhaa taistella vastaan, jos ei aio korjailla lausuntojaan.
– Tiedän miten perinteisellä virkakannalla olevia viranhaltijoita kohdellaan eikä ole mielekästä kuluttaa voimia sellaiseen.
Miten perinteisestä virkakannasta puhuminen ja naispappeuden äänekäs torjuminen sitten sopivat vanhoillislestadiolaisen papin kielenkäyttöön?
Tölli on sitä mieltä, että hänen herätysliikkeensä papit toimivat kirkossa kuin poliitikot: tehtävän menestyksekäs hoitaminen vaatii diplomaattisia taitoja eikä totuudellisuus ole silloin tärkein hyve. Kun käytännön asiat rullaavat, ei ole tarvetta herättää kiusallisia kysymyksiä ja hämmennystä,
Messu on
vain työtehtävä
Sama piittaamattomuus totuudesta vaivaa Töllin mukaan myös kirkkoa.
Koska messua ei katsota papin oman uskon harjoittamiseksi vaan ensisijaisesti työtehtäväksi, pappi voi olla työnsä sisällöstä mitä mieltä tahansa.
Toisin sanoen papin mielipiteillä tai teologialla ei ole mitään väliä, kunhan työ hoidetaan. Tällä Tölli viittaa siihen, että naispappeuteen kriittisesti suhtautuminen ei haittaa, jos mielipide ei vaikuta käytännön työhön.
Tölli itse on kyllästynyt tabuihin ja epämääräisyyksiin sekä kirkossa että rauhanyhdistyksellä.
– Teologina olen oppinut tarkastelemaan analyyttisesti herätysliikettäni ja sen opetusta. Havaitsin, että liikkeeni suojeluksessa elää opillisia harhoja, jotka mahdollistavat vallan väärinkäytön ja hengellisen mielivallan.
Mielipidettä pitää
pystyä vaihtamaan
Omassa teologiassaan Tölli haluaa keskittyä siihen, että se olisi mahdollisimman johdonmukaista:
– Koska Jumala on johdonmukainen.
Tämä tarkoittaa Töllille sitä, että hän haluaa etsiä totuutta seurauksista välittämättä. Toisaalta hän pyrkii avoimeen keskusteluun eikä halua olla jäärä, jonka mielipiteet ovat kiveen hakattuja.
– Kristuksen seuraaminen on minulle irtipäästämistä ja uudelleen sitoutumista. Evankeliumin voimalla haluan päästää irti siitä, mikä ei kestä totuutta. Samalla haluan sitoutua siihen, mikä on hyvää, vaikka se olisikin heikkoa.
Seurapuhujaksi
ei kutsua kohun jälkeen
Totuuden etsiminen on johtanut pastorin paitsi välirikkoon kirkon kanssa myös vakaviin ongelmiin herätysliikkeessä.
– Minut on vapautettu rauhanyhdistyksen puhujan tehtävästä, hän kertoo.
Se tarkoittaa, että Tölli ei enää saa pitää puheita paikallisten rauhanyhdistysten seuroissa tai vanhoillislestadiolaisten vuosittaisilla kesäjuhlilla suviseuroissa.
Syitä tehtävästä vapauttamiselle on annettu useita, joista keskeisin liittyy ehtoolliskäsitykseen. Tölli opettaa niin kuin luterilaisessa kirkossa yleisesti ottaen opetetaan: ehtoollisella ihminen saa synnit anteeksi.
Tämä taas ei vastaa vanhoillislestadiolaisuudessa vallitsevaa ajatusta, jonka mukaan ehtoollinen toimii uskon vahvistuksena, mutta syntejä siellä ei saa anteeksi.
– Kristus itse sanoo, että ehtoollisen viini on hänen verensä, joka vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Luterilaiset tunnustuskirjat seuraavat tätä linjaa.
SRK ei ole
nuorten juttu
Välirikosta huolimatta Tölli kokee olevansa edelleen myös vanhoillislestadiolainen ja korostaa, että se on eri asia kuin rauhanyhdistysläisyys. Ero organisaation johdon ja liikkeen jäsenten välillä kasvaa hänen käsityksensä mukaan koko ajan.
– Rauhanyhdistykset ja SRK ovat yhä enenevissä määrin yli 40-vuotiaiden juttu, Tölli pohtii.
Hänen mukaansa ilmiö saattaa selittyä sillä, että yli 40-vuotiaiden vanhoillislestadiolaisten sukupolvien hengellinen murrosikä on jäänyt elämättä.
Hengellisen väkivallan uhan alla he eivät ole kasvaneet aikuisuuteen Kristuksen seuraajina, vaan etsintä tai kapina on tukahdutettu. Kriittiset mielipiteet käsitellään hiljaa ja piilossa, vaikka Töllin mielestä epäily ei välttämättä kerro uskon puutteesta.
– Se voi olla osoitus myös perusteita etsivästä uskosta, hän muistuttaa.
Kirkon juna
taisi jo mennä
Vaikka kirkon tulevaisuus ei Töllin silmin näytä herätysliikkeen tulevaisuutta valoisammalta, uskoo hän kuitenkin lujasti siihen, että Jumala tekee työtään. Hän vie lopulta tahtonsa läpi, vaikka siltä ei aina näyttäisikään.
Muutoksen kannalta välttämätöntä olisi Töllin mielestä ryhtyä keskittymään teologisiin sisältöihin. Niistä kirkko on juuri nyt liian vähän kiinnostunut, hän sanoo.
Tällä erää Töllin oma tie evankelisluterilaisen kirkon pappina näyttää päätyneen umpikujaan.
– Jos minua tarvitaan vielä, olen avoin sille mahdollisuudelle. Luulen kuitenkin, että evankelisluterilaisen kirkon juna puksuttaa eri suuntaan kuin omani.
REBEKKA NAATUS
Millaisia ajatuksia haastattelu sinussa herätti?
Kommentoi ja anna palautetta jutusta
Näin Tölli kirjoitti
– Seurakunnalla jolla on naispastori, ei ole pastoria ollenkaan. Naispappeuden hyväksyneet ovat perustaneet evl-organisaatioon uuden viran, jolla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.
– Kenian luterilaisen kirkon johtava piispa Walter Obare Omwanza on todennut naispappeuden olevan hengellistä homoseksuaalisuutta.
– Kun siis nainen toimittaa ”ehtoollisen” hän ei toimita Kristuksen kirkon virkaa, eikä voi siis toimittaa pyhää ehtoollista. Samoin kuin ei lasten leikkiessä kirkkoa, ole läsnä oikea ehtoollinen, eikä silloin jos joku erehdyksessä kastaa pingviinin, tapahdu mitään jumalallista toimintaa, sillä apostolista virkaa ei ole annettu lapsille, eikä pingviiniä ole tarkoitettu sakramentin vastaanottajaksi.
– Miten me vanhoillislestadiolaiset olemme joutuneet tällaiseen tilanteeseen, jossa olemme elävältä keittyviä sammakoita.
Lähde: Hulluinhuonelainen -blogi, ”Pappina Suomen ev.lut. kirkossa 2010-luvulla