Seurakunnan kädenojennus ilahdutti isoja ja pieniä päiväkotipäivän päätteeksi Heikkilänkankaalla
Heikkilänkankaan monitoimitalon pihamaalla Oulussa lusikoitiin viime torstaina ilahtuneina seurakunnan tarjoamaa soppaa.
Oulujoen seurakunta toivotti alueen asukkaat tervetulleeksi keitolle ja kahveille päästäkseen samalla kasvotutuiksi etenkin alueen nuorten perheiden kanssa.
Parempaa ajankohtaa kuin iltapäivä puoli neljästä viiteen ei oikein olisi voinut keksiä. Päiväkodista ja koulusta lapsiaan hakevat isät ja äidit viivähtivät mielellään hetkisen tarjoomusten äärellä.
– Loistavasti mietitty ajankohta, kiittää Outi Sarajärvi-Oba, jonka lapset Ellinoora, Aurora ja Aaron Oba lusikoivat keittoa hyvällä ruokahalulla. Pieni Aaron jaksoi peräti kolme annosta.
– Mukava idea järjestää tällainen kohtaaminen näin; ei ole kiire kotiin ruoanlaittoon eikä toisaalta tarvitse lähteä enää kotoa mihinkään erilliseen tapahtumaan.
Samaa sanoo Otto Järviö, joka huomasi seurakunnan tapahtuman hakiessaan päivähoidosta tyttöjään Beataa ja Fridaa.
– Mukavasti helpottaa, kun ei tarvitse heti kotiin päästyä ryhtyä laittamaan ruokaa.
Luonteva ja
mukava tapahtuma
– Hyvää keittoa. Tässä on vissiin käytetty joitakin yrttejä, sanoo Heidi Petrov.
Hänestä pihamaalle syömään oli luonteva jäädä. Ajankohta oli hyvä ja tarjolla oleva ruoka vauhditti päätöstä.
– Mukavia juttuja tällaiset. Joulun alla pihamaalla voisi tarjota glögiä, Petrov ehdottaa.
Heikkilänkankaan monitoimitalossa toimivat päiväkoti sekä ala-asteen 1–2-luokat. Samassa pihapiirissä on myös tilat seurakunnan pikkukoululle ja kerhoille.
Kerhot ovat Petrovin perheessä tuttuja: kun lapset olivat pienempiä, käytiin seurakunnan perhekerhossa.
Seurakunta tekee
tärkeää työtä
Kerhotarjonta on tuttua myös Salla Savelalle, kolmen koululaisen ja yhden päiväkoti-ikäisen äidille.
– Seurakunta tekee tärkeää työtä perheiden parissa. Mekin olemme hyödyntäneet seurakunnan palveluita: lapset ovat käyneet iltapäiväkerhossa, ja yksi lapsista kulki viime vuonna tyttöjen liikuntakerhossa.
Monitoimitalon pihan hiljennyttyä Oulujoen seurakunnan paikalla olleet työntekijät saattoivat tyytyväisinä todeta, että tapahtuma oli onnistunut. Keitto hupeni ja ihmisten kanssa päästiin juttusille.
Viime vuonna Kivikkokankaalla, nyt Heikkilänkankaalla – jatkoa seuraa ensi vuonna?
MINNA KOLISTAJA