Ikitie seuraa 1930-luvun ihmiskohtaloita poliittisina pelinappuloina
Antti Tuurin romaaniin perustuva elokuva Ikitie ei ole kevyttä katseltavaa. Tositapahtumiin perustuva elokuva on vaikuttava teos suomalaisten lähihistoriasta. Se kertoo rakkauden voimasta, surusta, epätoivosta ja ihmisen pahuudesta.
Tarina sijoittuu 1930-luvulle, jolloin rajan takana rakennettiin kommunistista ihanneyhteiskuntaa. Moni suomalainen lähti Neuvostoliittoon paremman elämän toivossa. Jotkut, kuten päähenkilö Jussi Ketola, joutuivat sinne pakon edessä.
Elokuva herättää katsojassa tunteita laidasta laitaan, mutta onneksi sen loppu ei ole lohduton. Elokuvan tekijät toteavat teoksen esittelymateriaalissa: ”Politiikka ei ole elokuvamme keskiössä, eikä elokuvalla ole sanomaa, sen jokainen saa itse muodostaa. Ikitie on universaali kuvaus toivosta, rakkaudesta ja ihmisen ikuisesta uskosta parempaan elämään.”
Tekijät ovat valmiita sanomaan, miksi he lähtivät kertomaan juuri tätä tarinaa.
Kotiinpaluu
kantavana teemana
Elokuvan ohjaaja AJ Annila kertoo liikuttuneensa luettuaan Antti Tuurin teoksen. Siihen tunteeseen hän halusi luottaa elokuvaa tehdessään.
Annilan mukaan päähenkilö Jussi Ketola on selviytyjä. Tavallinen mies, johon katsojan on helppo samaistua. Häntä voi myös ihailla.
– Voi vain kuvitella, miten kamalaa on joutua eroon perheestään ja vieläpä kahteen kertaan.
Ikitie kertookin kotiinpaluusta, Annila sanoo.
– Ihmisellä on oltava jotain, johon hän pyrkii takaisin. Paikka jonne palata, tai ihminen joka odottaa. Se antaa toivoa.
Annilaa kiehtoi tarina ihmisestä, joka ei suostu valitsemaan puolta: olemaan jonkin puolesta ja jotakin toista vastaan.
– Tällainen asenne puhuttelee syvästi meidän aikanamme. Miksi maailma on muuttunut taas niin mustavalkoiseksi?
Vapaus
on ihmisoikeus
Elokuvan tuottaja Ilkka Matila kuvailee, että häntä ovat aina kiehtoneet vaietut tarinat elokuvien aiheina, ne kertomukset, jotka ”kolistelevat kaapissa tullakseen kerrotuksi”.
– Ikitie kertoo idealismista ja sen kuolemisesta. Toivon, että siinä kuuluu humanismin ään. Toivon myös, että elokuva olisi tässä ajassa muistutus olla avoimena kaikille ajatuksille.
Elokuvan julisteessa todetaankin: Vapaus on taivaan ja helvetin tuolla puolen.
Matila pohtii, että kaikissa ismeissä, olipa se nationalismia, kommunismia tai islamismia, yhteistä on ehdottomuus. Ne eivät hyväksy muita ajatusmalleja, vaan mukana on aina lähtökohtaisesti puhdistusajatus. Jonkun ismin päästessä valtaan sen mukana tulee yhden totuuden yhteiskunta, jossa ihmiset eivät ole vapaita, vaan epäilyksenalaisia.
Elokuvan tarinan voi tulkita varoituksena: yhteiskunta, jossa lietsotaan ennakkoluuloja, johtaa totalitarismiin. Se taas vie hirmuvaltaan, jossa ihmiset menettävät vapautensa.
Millainen Suomi olisi nyt, jos esimerkiksi kommunistivainoja lietsonut Lapuan liike olisi päässyt valtaan 1930-luvun Suomessa?
Matila kertoo käyneensä Venäjän Karjalassa suomalaisten joukkohaudoilla, jotka löydettiin parikymmentä vuotta sitten. Metsässä puihin on kiinnitetty nimiä ja kuvia muistuttamaan yksinvallan aikana tapetuista ihmisistä.
– Nuoret ovat ihmetelleet, miksi tätä ei ole kerrottu meille koulussa, hän kertoo.
Onneksi ajat ovat muuttuneet.
Matilan mukaan Stalinin vainoissa tapettujen, kommunistista ihanneyhteiskuntaa rakentamaan saapuneiden ihmisten tragedia on se, että he ovat epämiellyttävä muisto kaikille – myös suomalaisille.
ELSI SALOVAARA