Kuva: kasvot
ikkunassa

Me odotamme rauhaa

8.12.17

Jumala ei jättänyt meitä yksin sateeseen, pimeään ja viimaan tai ruuhkan keskelle selviytymään, vakuuttaa hartauskirjoittaja Eeva-Kaisa Heikura.


Eeva-Kaisa Heikura PxHere

Kuulin, että mummolan lampi on jo jäässä ja piha on peittynyt valkoiseen lumeen. Pihlajapuiden oksat ovat hopeaa täynnä. Oksille syksyllä jääneet, putoamattomat marjat loistavat tummanpunaisina valkoista lunta vasten. Tahtoisin niin olla jo siellä.

Istun täydessä aamubussissa. Kengät ovat sadelätäköissä kastuneet. Tihkusateesta märkä takki painaa päällä. Paita painautuu puolikosteana selkää vasten. Kokoon taitettu sateenvarjo tiputtaa vettä vieressäni istuvan kengille.

Ruuhkaisella asemalla ovien eteen muodostuu jonoa. Ihmiset tönivät toisiaan, kasvot huppujensa sisällä piilossa. Kiire näkyy ja tuntuu. Läsnä on arjen väsymys, jota viima pahentaa.

Edessäni oleva ihminen nostaa yllättäen katseensa maasta. Hän päästää minut edellään sisään, pitää ovea auki. Ja hymyilee. Hymy tarttuu, tässä ja nyt.

Kävelen eteenpäin ruuhkavirran mukana ja siirrän hetkeksi ajatukseni mummolan pihamaalle. Ajattelen hetken seisovani siellä, kasvot lammelle päin.

Tuijotan jään pintaa ja lumenkuorruttamia puita. Vedän syvään henkeä, raikasta ilmaa.

Kaikki on hyvin.

Adventti on odottamisen aikaa. Odotamme Jeesusta, seimen lasta. Odotamme lopullista Jumalan valtakuntaa. Odotamme armoa, odotamme rauhaa. Hoosianna! Auta meitä! Odotamme hetkeä, jolloin kaikki olisi hyvin.

Jumala ei jättänyt meitä tänne yksin odottamaan. Hän ei jättänyt meitä yksin sateeseen, pimeään ja viimaan, ruuhkan keskelle selviytymään.

Kristus kantaa ja kannattelee. Armo on jo täällä. Jumalan valtakunta on meidän keskellämme.

 

Kirjoittaja on pastori ja viestintäpäällikkö Kirkon viestinnässä

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Näkemyksiä