Piispa Samuel Salmi vieraili Oulun ortodoksisessa seurakunnassa tänä syksynä. Käynti liittyi Oulun seurakuntayhtymän ja Oulun Tuomiokirkkoseurakunnan piispantarkastukseen.

Piispa Salmen viimeiseen työvuoteen sisältyy suuri unelma

14.12.17

Eläkkeelle lähdöstään ilmoittanut piispa Samuel Salmi kertoo haaveestaan saada paavi Franciscus vierailulle Suomeen.


Riitta Hirvonen Sanna Krook

Kun uusi arkkipiispa vihitään virkaansa ensi kesän alussa 3. kesäkuuta, vihkimisen toimittaa tuolloin kirkon tradition mukaisesti virassaan vanhin piispa. Hän on Oulun piispa Samuel Salmi.

Tämä tapahtuma on yksi hienoista työtehtävistä, joita marraskuussa 2018 eläköityvä Salmi ennättää vielä kokea virkaurallaan.

– Arkkipiispan virkaan vihkiminen tulee olemaan yksi huippuhetkistä työurallani. Näen, että tämä vanha kirkon perinne tarjoaa myös koko pohjoisen hiippakunnalle juhlavan kokemuksen.

Piispan mukaan unelmia on heräteltävä

Oulun piispa rohkaistuu eläkkeelle jäämisilmoituksen yhteydessä paljastamaan suuren unelmansa, jonka hän toivoisi toteutuvan siitä huolimatta, että hän tietää haavekuvassaan olevan jotakin erityisen suurta.

Piispa Salmen motto on, että unelmia ja haaveita pitää herätellä. Näin hän on itse tehnyt Rooman vierailuillaan viimeksi tänä syksynä yhdessä hiippakuntansa kirkkoherrojen kanssa. Piispa on matkoillaan esittänyt katolisen kirkon edustajille vastavuoroisen vierailukutsun Suomeen.

– Verkot on viritetty, toivomme mahdollisimman korkeatasoista vierailua.

Myös paavi Franciscus on saanut kutsun Suomeen.

– Jo kutsun esittäminen hänelle on yhteys välillämme, piispa Salmi toteaa.

Samuel Salmi painottaa puhuvansa unelmasta, mutta niin pitkälle hän on asiaa miettinyt, että yksi mahdollinen paavin vierailun ajankohta olisi juuri ensi kesä, kun uusi arkkipiispa vihitään Turussa.

Salmi kertoo, että hän on puhunut paaville esitetystä kutsusta myös tasavallan presidentille Sauli Niinistölle.

Vierailun toinen luonteva ajankohta olisi tuleva syyskuu, piispa Salmi sanoo.  Silloin katolisen kirkon ylin hengellinen johtaja vierailee Virossa.

Paavi käy Baltian matkallaan Viron lisäksi Latviassa ja Liettuassa.

– Paavi on kuitenkin sen luokan henkilö, että jo se, että hän lähettäisi edustajansa luoksemme, olisi hienoa, Salmi täsmentää.

Pisteet harvinaisia piispan työssä

Haluaisiko piispa Salmi ennen eläkkeelle siirtymistään nähdä pisteen jossakin asiassa, jonka eteen hän työskennellyt virassaan.

– Piispan viran hoitaminen on ennemminkin prosessi, asioiden eteenpäin viemistä, kuin pisteiden laittamista. Mutta kyllä minun tahtoni on, että virkakysymys asettuisi kirkossa uomaansa eikä asiassa tehtäisi enää irtiottoja. Näin toivon, sillä irtiotot eivät johda mihinkään.

Virkakysymyksellä Salmi tarkoittaa naispappeuden yksimielistä hyväksymistä. Salmen mukaan hänen tärkeä missionsa on ollut  piispan tehtävässä alusta saakka se, että miehet ja naiset voivat kirkossa palvella ihmisiä Jumalan sanalla rinta rinnan.

Tällä viikolla eläkkeelle siirtymisestään ilmoittanut Samuel Salmi on hoitanut Oulun hiippakunnan piispan virkaa vuodesta 2001 lähtien. Piispanvaalin järjestelyt käynnistyvät tammikuussa 2018. Alustavan arvion mukaan vaali toimitetaan elo-syyskuussa 2018.