Kuva: Erja Oikarinen (ent. Järvi)
Maaliskuussa vt. kirkkoherrana aloittava Erja Oikarinen toivottaa kaikki lumijokiset yli herätysliikerajojen tervetulleiksi seurakunnan toimintaan.

Erja Oikarinen aloittaa Lumijoen kirkkoherrana

31.1.18

Maaliskuun puolivälissä Lumijoen seurakunta saa uuden johtajan, kun Erja Oikarinen aloittaa seurakunnan vt. kirkkoherrana.


Elsi Salovaara Elsi Salovaara

Nykyinen kirkkoherra Markku Tölli siirtyy maaliskuun alussa papiksi naapuriseurakuntaan Liminkaan.

Oikarisen virkamääräys kestää vuoden loppuun saakka. Tällä hetkellä Oikarinen toimii Karjasillan seurakunnan kappalaisena.

Tuleva kirkkoherra odottaa kiinnostuneena siirtymistä suuresta seurakunnasta pieneen.

– Isoin juttu itselleni uudessa työssä on olla seurakunnan ainoa pappi. Hengellinen vastuu on suuri.

Oikarinen uskoo, että Lumijoella on vahva yhdessä tekemisen kulttuuri. Sitä hän haluaa myös vahvistaa.

– Ensiksi aion tutustua ihmisiin ja yhteisöihin, sillä on tärkeää että tulemme tutuiksi.

 

Lumijokiset äänestävät syksyllä kaksissa vaaleissa

Syksyllä Lumijoella järjestetään kahdet vaalit: seurakuntavaaleissa valitaan uudet luottamushenkilöt ja kirkkoherranvaaleissa seurakunnan uusi hengellinen paimen.

Nykyisin kirkkoherranvaali on mahdollista järjestää kansanvaalin sijaan myös niin, että kirkkoherran valitsevat luottamushenkilöt. Näin vaalien järjestäminen on taloudellisesti huokeampaa.

Lumijoella on kuitenkin jo päätetty, että seurakuntalaiset pääsevät äänestämään uudesta kirkkoherrasta, kertoo kirkkovaltuuston puheenjohtaja Seppo Pietilä.

Myös seurakuntavaalit pidetään normaaliin tapaan.

– Edellisissä seurakuntavaaleissa 2014 päädyimme sopuvaaliin, kun 15 paikkaa tavoitteli 16 henkilöä. Kansa on kuitenkin ratkaisusta nurissut, joten tällä kertaa kaikki pääsevät äänestämään, Pietilä perustelee.

 

Seurakuntaliitos ei saa päättäjiltä kannatusta

Lumijoen seurakunta täyttää tänä vuonna 100 vuotta.

Taloudellinen tilanne on haastava, mutta Seppo Pietilän mukaan niin kunta kuin seurakunta aikovat kuitenkin olla jatkossakin itsenäisiä.

– Yhdistymistä ei ole näkösällä, hän toteaa.

Lumijoen seurakunta pyörii pienellä henkilökunnalla. Palkkalistoilla on kirkkoherran lisäksi diakonissa-seurakuntasihteeri, suntio, kanttori ja lastenohjaaja.

 

Isoin juttu itselleni uudessa työssä on olla seurakunnan ainoa pappi.

Erja Oikarinen

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Lumijoen seurakunta