Kuva: Anneli Nieminen, Heikki Mustakallio, Marko Nurisalo ja Juha Hilli olivat lauantaina pelaamassa.
Anneli Nieminen, Heikki Mustakallio, Marko Nurisalo ja Juha Hilli olivat lauantaina pelaamassa.

Sopiva peli löytyy jokaiselle

24.1.18

Lautapelikerhossa pelataan ja vietetään aikaa yhdessä.


Antti Karvonen Antti Karvonen

Kilpailu on kovaa Keski-Euroopassa, Marko Nurisalo toteaa ja asettaa junavaunun paikalleen.

Nurisalo pelaa peliä nimeltä Menolippu Eurooppaan. Tarkoituksena on rakentaa junayhteyksiä Euroopan suurkaupunkien välille ja estää muita tekemästä samoin.

– Tämä peli on helpoimmasta päästä ja melko yksinkertainen oppia.

Seurakunnan lautapelikerhossa pelataan lautapelejä laidasta laitaan, pääsääntöisesti strategiapelejä mutta illan päätteeksi saatetaan ottaa erä Unoakin.

Viime lauantaina pelaamassa olivat Nurisalon lisäksi tapahtuman järjestämisestä vastaava Anneli Nieminen, kerhossa aiemminkin pelaamassa käynyt Heikki Mustakallio sekä uutena kasvona Juha Hilli.

Yleensä kerhossa on ollut mukana viitisen pelaajaa. Anneli Niemisen mukaan tämä on sopiva määrä.

– Neljä tai viisi pelaajaa on hyvä määrä useimmille peleille. Jos pelaajia tulee enemmän, laitetaan käyntiin toinen peli, Nieminen kertoo.

Pelejä löytyy moneen lähtöön

Lautapelejä tuntemattoman ihmisen mielessä niitä edustavat lähinnä Afrikan Tähti ja Monopoli. Todellisuudessa lautapelejä löytyy kaikille ikäryhmille ja vaikeustasoltaan yksinkertaisista hyvinkin monimutkaisiin.

– Ihmiset eivät ole aina tietoisia lautapelin monimuotoisuudesta, Marko Nurisalo sanoo.

Nurisalo on kerhon konkari. Kahdeksan vuotta lautapelejä harrastanut mies on se, joka opettelee kerhossa pelattavien pelien säännöt vapaa-ajallaan ja opettaa ne sitten muille.

Hän on myös suunnitellut itse kaksi lautapeliä.

– Suunnittelin murrosikäisille tarkoitetut pelit osana lähihoitajan opintojani.

Nurisalon mukaan lautapelejä voi pelata myös tosissaan.

– Olen itse osallistunut toisen peliporukan kanssa Helsingissä pidettyihin lautapelikisoihin. Siellä parhaat joukkueet laskivat kortteja ja pelasivat hyvin matemaattisesti.

Mukavaa yhdessäoloa

Kaikki pelaajat korostavat lautapelien sosiaalista luonnetta.

– Tulin pelaamaan, koska halusin keksiä tekemistä lauantai-illalle. On myös mukavaa, kun ei tarvitse olla mitään sen kummempaa puhuttavaa, voi vain pelata, Heikki Mustakallio kuvailee.

– Pelit ovat sosiaalisen kanssakäymisen väline, Juha Hilli kertoo.

Anneli Niemisellä lautapeleihin liittyy lämpimiä lapsuusmuistoja.

– Pelatessa oli mukavaa, kun ihmisillä oli aikaa istua paikallaan. Itse pelaan lautapelejä myös siksi, että ne auttavat ajattelemaan ja pitämään mielen virkeänä.

Kaikki ovat tervetulleita

Keskustan seurakuntatalon Monitoimisalissa Oulussa järjestettävä lautapelikerho on avoin kaikille, aiempaan kokemukseen ja taitotasoon katsomatta. Tarjolla on myös pientä purtavaa, joten nälkäkään ei pääse yllättämään.

– Kuka tahansa voi tulla mukaan, ei tarvitse osata sääntöjä tai omistaa pelejä, Anneli Nieminen kertoo.

Kaikki pelaajat toivottavatkin uudet kasvot lämpimästi tervetulleiksi.

– Käyn pelaamassa nimenomaan siksi, että kohtaisin mahdollisimman paljon erilaisia ihmisiä, Marko Nurisalo kuvailee.

Vaikka kerhon kokoonpano on tällä kertaa miesvaltainen, on aktiivipelaajien joukossa myös naisia. Lisää kuitenkin toivotaan.

– Olisi mukava saada kerhoon lisää naisnäkökulmaa, Nurisalo naurahtaa.

Olisi mukava saada kerhoon lisää naisnäkökulmaa.

Lautapelejä aikuisille ja nuorille

  • Aikuisten lautapelikerho järjestetään Oulussa lauantaisin kahden viikon välein keskustan seurakuntatalon monitoimisalissa (Isokatu 17). Seuraavat pelikerrat ovat 3.2. ja 17.2. klo 18–21.
  • Kerhossa pelit tuodaan seurakunnan puolesta ja tarjolla on myös syötävää.
  • Aiempi kokemusta tai lautapelien sääntöjen osaaminen ei ole välttämätöntä.
  • Peli-iltoja nuorille pidetään nuorisokahvila Kivijalassa Vanhassa pappilassa (Isokatu 17 sisäpiha) joka perjantai klo 17–21 peli-ilta. Siellä voi pelata lautapelejä, biljardia, ilmakiekkoa ja muita vastaavia.

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Oulun tuomiokirkkoseurakunta