Ajatus liittää Ylikiimingin ja Yli-Iin seurakuntapiirit Kiimingin seurakuntaan esiteltiin ensimmäisen kerran alkuvuonna 2016. Arkistokuva Ylikiimingin tilaisuudesta.

Ylikiiminkiläisiä, yli-iiläisiä ja kiiminkiläisiä kuullaan liitoksesta

6.2.18

Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin tilaisuuksissa seurakuntalaisille esitellään, mitä seurakuntien liitos käytännössä merkitsee.


Minna Kolistaja Minna Kolistaja

Kiimingissä seurakuntalaisia kuullaan  jo tällä viikolla, 7. helmikuuta kello 18 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Yli-Iin ja Ylikiimingin vastaavanlaiset tilaisuudet pidetään ensi viikolla: 14. 2. kello 18 Yli-Iin koululla ja 15. helmikuuta kello 18 Ylikiimingin seurakuntatalolla.

– Kuulemistilaisuuksissa kerrotaan suunnitelmista sekä kuulostellaan seurakuntalaisten kommentteja. Nyt on vielä aidosti mahdollisuus vaikuttaa, sanoo Kiimingin kirkkoherra Pauli Niemelä.

 

Jumalanpalveluksia kahdella kellonlyömällä?

Yksi seurakuntalaisia ennakkoon puhuttaneista aiheista on jumalanpalvelusten ja messujen järjestäminen.

Ajatuksena on ollut, että ne pidetään jatkossa sunnuntaisin kello 10 ja kello 13 yhtä aikaa kahdessa paikassa.

Seurakuntaneuvoston ja piirineuvostojen kokouksissa on nostettu esille myös vaihtoehto hyödyntää perjantai-iltoja ja sunnuntai-iltoja jumalanpalvelusten ja messujen pitoon.

 

Seurakuntapiirit jäisivät historiaan

Toinen puhuttava aihe ovat seurakuntapiirit.

Ylikiimingin seurakunta liitettiin osaksi Oulujoen seurakuntaa vuonna 2007 ja Yli-Ii seurakunta vuonna 2011. Samassa yhteydessä niiden alueita alettiin kutsua seurakuntapiireiksi.

Valmistelussa lähdetään siitä, että seurakuntapiirejä ei 1.1.2019 alkaen enää olisi.

Niiden sijaan Yli-Iihin ja Ylikiiminkiin nimetään omat työryhmät, jotka kappalainen kutsuu koolle tarvittaessa. Lisäksi työryhmät perustetaan kaikille seurakunnan työaloille.

 

”Tarvitaan uskallusta tehdä valintoja”

Niemelän mukaan on selvää, että liitoksen tekemisessä on haasteita.

– Jotakin menetetään, mutta toisaalta muutos antaa tilaisuuden monenlaiseen uuteen.

Seurakuntalaisille avautuu kirkkoherran mukaan pelikenttää käyttää kykyjään ja taitojaan seurakunnan hyväksi.

Tarvitaan myös uskallusta miettiä tärkeysjärjestyksiä, tehdä valintoja ja karsia.

Niemelä muistuttaa myös, että vaikka laajentumiseen liittyvät isot linjat päätetään nyt talvella, yksityiskohtien suunnittelu jatkuu:

– Totta kai mahdollisimman hyvä kokonaisuus pyritään löytämään jo nyt. Mutta mikään ei tule lopullisesti valmiiksi. Nyt linjataan periaatteet, mutta vasta elävä elämä näyttää, miten nyt sovittavat asiat käytännössä toimivat. Tarvittaessa asioita voidaan linjata uudelleen myöhemmin.

Laajentumissuunnitelmat on tarkoitus lyödä lukkoon nyt helmikuussa. Ylikiimingin, Yli-Iin ja Kiimingin liitoksessa syntyy noin 17 000 jäsenen seurakunta vuoden 2019 alussa.

Lue lisää aiheesta:

Kiimingin seurakunta Yleinen