Kuva: Henna Perätalo on Oulun seurakuntien luottamushenkilö.
Henna Perätalo toivoo, että nuoria lähtisi seuraavissa seurakuntavaaleissa ehdokkaiksi. Ehkä juuri he pystyvät tuomaan esiin ne näkökulmat, joita pitkään luottamustehtäviä tehneet eivät osaa nähdä.

Nuoren ääni kuuluu

6.3.18

Henna Perätalo ottaa vastuuta seurakunnan päätöksistä.


Riitta Hirvonen Riitta Hirvonen

Monen nuoren aikuisen taustalla on mukava kokemus rippikoulusta. Kun omasta riparista jää hyvä muisto, on luonnollista fiilistellä lisää leirielämää isosena.

18-vuotiaana vastuu seurakunnan nuorisotyössä yleensä kasvaa: täysi-ikäisenä pääsee kesäansioille yövahtina.

Tämän kaiken monen muun nuoren tavoin on kokenut oululainen Henna Perätalo.

Mutta seuraava etappi Perätalon elämässä olikin jo harvinaisempi: kun seurakunnissa edelliskerran, vuonna 2014, valittiin uusia luottamushenkilöitä, oli ehdokasjoukossa poikkeuksellisen nuori henkilö, vasta parikymppinen Perätalo.

Pieni mainoskampanja ryyditti hänen valintaansa. Äänestäjissä oli monia tuttuja.

Luottamushenkilön roolia moni Perätalon kaveri on silti hieman hämmästellyt: sinäkö, punaiseksi värjättyjen hiuksiesi kanssa?

 

Suuri vastuu hämmästytti aluksi

Nuori luottamushenkilö Oulujoen seurakuntaneuvostossa ja Oulun seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkoneuvostossa oli ensi alkuun hämmästynyt siitä, miten paljon häneen ja muihin seurakuntalaisiin luotettiin.

– En tiennyt, miten laajasti pääsemme vaikuttamaan. Välillä päätöksiä tehdessä puhutaan todella suurista summista, Perätalo kertoo.

Hän on ollut päättämässä muun muassa leirikeskusten kohtalosta: kun yhtymässä on tarve säästää, on ollut pakko luopua osasta kiinteistöjä.

– Kun keskusteluissa on leirikeskuksia, joissa olen viettänyt aikaa, tiedän mistä puhutaan päätöksiä valmistellessa.

 

Ilman vaivannäköä tehtävä ei hoidu

Oulujoen seurakunnan kasvaessa hurjaa vauhtia Perätalo ja muut luottamushenkilöt ovat miettineet, missä päin isoa aluetta on tarve omille tiloille, missä taas voisi olla yhteistila esimerkiksi kaupungin kanssa.

Vastuu kuulostaa suurelta, mutta Perätalo kuvailee sitä ihmisenkokoiseksi. Toki asioihin pitää perehtyä etukäteen.

– Kokeneita luottamushenkilöitä kannattaa kokouksissa kuunnella tarkasti ja oppia heiltä, millä tavoin oma näkemys kannattaa tuoda esille ja miten perustella sitä.

Tärkeällä vastuunottajan paikalla Perätalo tuntee olevansa silloinkin, kun hän on mukana henkilöstön rekrytoinnissa.

 

Nuorta ei aliarvioida

Vaikka Perätalo on nuori, ei hän ole kokenut, että häntä syrjittäisiin päätöselimissä iän vuoksi.

– Tunnen, että minua pidetään vertaisena. Tsemppiä olen saanut muilta esimerkiksi siitä, että olen käyttänyt puheenvuoroja.

Ensimmäinen kannanotto jännitti, Perätalo muistaa. Perhosia oli vatsassa, mutta kaikki meni hyvin ja kannustusta riitti: ei oman kantansa sanominen ääneen ole niin kamalan vakava asia. Ei edes silloin, kun kerrottavana on poikkeava näkemys.

Perätalo myöntää, että välillä häntä harmittaa luottamushenkilöiden epäsuhtainen ikäjakauma: vastuupaikoilla on vanhempia ihmisiä nuoria enemmän.

– Näkemyksissä tämä välillä kuuluu. Toisaalta juuri nämä mielipiteet voivat kirvoittaa minut toisenlaisen näkökulman esittämiseen kokouksissa. Keskustelu on ollut rakentavaa.

 

Vaikutusmahdollisuus on todellinen

Seuraavat seurakuntavaalit ovat tulevana syksynä, marraskuussa. Jälleen kerran kampanjointia käydään nuorten saamiseksi ehdokkaiksi ja äänestäjiksi. Perätalo puhuu mielellään nuorille vaalien tärkeydestä.

– Luottamustehtävässä, erityisesti seurakuntaneuvostossa, pääsee vaikuttamaan aivan ruohonjuuritason asioihin.

 

Tsemppiä olen saanut muilta.

Henna Perätalo

Anna palautetta jutusta täällä

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Oulujoen seurakunta