Kulku Oulun tuomiokirkon pääovesta on kielletty oven yläpuolelta irtoavan rappauksen takia.

Kulku tuomiokirkkoon sivuovista

6.4.18

Oulun tuomiokirkon pääoven yläpuolella oleva lippa on vaurioitunut.


Oulun seurakunnat Elsi Salovaara

Oulun tuomiokirkon pääovi on toistaiseksi suljettu turvallisuuden vuoksi. Pääoven yläpuolella olevasta koristelipasta on tippunut rappausta ja tiiliä, eikä kulku pääovesta ole turvallista ennen korjaustöitä.  Tuomiokirkkoon kuljetaan sivuovien kautta.

Oulun seurakuntayhtymän kunnossapitoinsinöörin Seppo Sarangin mukaan syy lipan rikkoontumiseen on todennäköisesti se, että rappaukseen on lipan vesikaton kautta päässyt vettä vuosien varrella. ”Veden jäätyminen ja sulaminen sekä mahdollisesti myös lumien tippuminen on syynä siihen, että lipan rappaus rikkoontui juuri nyt”, Saranki arvelee.

Väliaikainen korjaus tehdään ensi tiistaina 10.4., siihen saakka kulku on kirkon sivuovista. Varsinainen korjaus ennalleen tehdään ensi kesänä.

Toiminta jatkuu Oulun tuomiokirkossa normaalisti.

Perjantaina 6.4. kello 19 Tuomiokirkossa on Toivevirteni ilta, jossa kuullaan muun muassa taiteilija Minna Immosen, Oulun osuuspankin toimitusjohtajan Timo Levon ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Juha Hännisen toivevirsiä. Sunnuntaina 8.4. on messu kello 10.

Lue lisää aiheesta:

Oulun tuomiokirkkoseurakunta Yleinen