Kuva: Juttusarjan Raamatun alkukertomukset kuvitusta. Osa 1, luomiskertomus.

Luomiskertomus on matka läpi kosmisten mullistuksien

11.4.18

Raamatun luomiskertomuksessa kohtaavat ikiaikainen selitys maailman synnystä ja yllättävänkin ajankohtaiset näkökulmat luomakuntaan.


Anu Heikkinen Antti Yrjölä

Kaikki alkaa siitä, että on autiota ja tyhjää. Vain Jumalan henki liikkuu syvien vetten päällä pimeydessä. Ja sitten tulee valo.

Vanhan testamentin luomiskertomus kuljettaa lukijan parissa luvussa läpi valtavien kosmisten mullistusten. Mukana on koko maailmankaikkeus taivaankappaleista pienimpään muurahaiseen saakka.

Jos oikein tarkkoja ollaan, luomiskertomuksia on kaksi. Ensimmäinen kertoo maailman luomisesta kuudessa päivässä. Toinen kuvaa tapahtumia vähän eri järjestyksessä ja ihmisen suhdetta luomakuntaan ja Jumalaan.

– Luomiskertomukset ovat ikivanhoja selityksiä maailman synnystä, jotka on kirjattu muistiin vasta paljon myöhemmin. Vaikka niissä kuvataan ikiaikaista kokemisen tapaa, niillä on viestinsä kaikkina aikoina, sanoo ekoteologiaan perehtynyt tutkija ja pappi Pauliina Kainulainen.

 

Syvyydessä on luovuuden lähde

Luomiskertomukset ovat Kainulaisen mukaan uskon muinaista kieltä, jota ei pidä suoraan rinnastaa moderniin luonnontieteen kieleen. Yllättäviä yhtäläisyyksiäkin on: alussa on vesi, ja sitten alkaa pikkuhiljaa kehittyä yhä monimutkaisempia elämänmuotoja.

– Mielestäni voi hyvin arvostaa molempia käsityksiä elämän synnystä ja kehityksestä. Raamatun äärellä lukijan tehtävänä on kysyä kertomuksen merkitystä.

On arvioitu, että ensimmäinen luomiskertomus on kirjoitettu 400-luvulla eKr. ja toinen 800- tai 900-luvulla eKr.

Raamatun alkukertomuksissa on yhtäläisyyksiä muun muassa sumerilaisten ja babylonialaisten luomismyyttien kanssa, kuten alkukaaos, vesi sekä ihmisen luominen maasta.

– Erojakin on. Raamatun luomiskertomus ei ole väkivaltainen eivätkä luomakunnan osat ole itsessään jumalia, vaan Jumala luo kaiken. Kiinnostavaa on se, kuinka syvyys ja kaaos ovat luomisen edellytys. Siksi myöskään ihmismielen syvyyksiä ei tarvitse pelätä.

 

Kunnioituksesta seuraa rajan taju

Kainulaisen mielestä Raamatun kuvausta maailman luomisesta on usein tulkittu liian ihmiskeskeisesti. Kertomuksen huipentuma ei ole ihmisen vaan lepopäivän luominen. Ihmisen yhteys maahan ja luontoon on perustavanlaatuinen, sillä hänet luotiin tomusta samana päivänä kuin maaeläimet.

– Tämä on todella ajankohtainen näkökulma nyt, kun puhutaan ekologisesta kriisistä, eläinten kohtelusta ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä.

Toisen luomiskertomuksen mukaan Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan maata. Tämän tasapainoisen kumppanuuden hakeminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan.

Raamattu korostaa luomakunnan itseisarvoa ja Jumalan läsnäoloa kaikessa luodussa. Luonto on pyhä, mutta ei itsessään jumalallinen.

– Meidän tulisi tietoisesti irrottautua siitä ajatuksesta, että ihmisellä on rajaton valta käyttää hyväkseen luomakuntaa. Kun ymmärtää luonnon pyhyyden, siitä seuraa kunnioitus ja rajan taju.

Luomiskertomus antaa luvan myös iloon ja nautintoon. Jumala näki, että luomistyö oli hyvä. Ihminen saa liikkua luonnossa, etsiä siitä lohtua ja kiittää.

– Uuden testamentin valossa luomisen aamu rinnastuu kauniisti ylösnousemuksen aamuun. On äärettömän toivoa antava ajatus, että Jumala pystyy kumoamaan kaikki tuhoavat voimat, kuolevaisuuden ja katoavaisuuden.

 

 

Kun ymmärtää luonnon pyhyyden, siitä seuraa kunnioitus ja rajan taju.

Pauliina Kainulainen

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko