Kuva: Heini Karhumaa Tyrnävän keittiössä.
Heini Karhumaan työn alkuun kuului muun muassa tutustuminen Tyrnävän seurakuntatalon keittiöön. Diakoniatyöntekijän on tarpeen tullen myös häärittävä keittiössä.

Lahjoitusvaroilla työntekijä kesäksi

1.6.18

Heini Karhumaa palkattiin Tyrnävän seurakuntaan tuntemattoman lahjoittajan tuella.


Riitta Hirvonen Riitta Hirvonen

Jos aivan tarkkoja ollaan, Heini Karhumaa ei tiedä, mistä hänen palkkansa on peräisin. Diakoniatyöntekijä pääsi töihin viideksi kuukaudeksi, sillä Tyrnävän seurakunta sai lahjoituksen.

Lahjoittajaa Karhumaa ei tiedä, mutta hän on otettu siitä, että diakonia nähdään arvokkaana työnä: sitä on haluttu tukea taloudellisesti.

– Hieno huomionosoitus, hän sanoo kiitollisena.

Kun Karhumaan palkkaaminen mahdollistui, onnistuvat Tyrnävällä muun muassa Kaiken kansan kesäkahvila -tilaisuudet. Kesäkahvila pyörii sekä kylän keskustassa että Murrossa – ja pistäytyy myös Temmeksellä.

Kun kahviloihin kutsutaan väkeä, tervetulotoivotus lähtee laajalle: vauvasta vaariin ihmiset mukaan! Tilaisuuksia on suunniteltu yhdessä lapsityön kanssa.

 

Tyrnävä on tuttu paikka

Koska Karhumaan pesti on vain viiden kuukauden mittainen – ja lisäksi hän tekee 50 prosenttista työaikaa – oli työhön käytävä käsiksi nopeasti, kun hän aloitti keväällä.

Aivan uudenlainen työmaa edessä ei ollut, sillä Karhumaa on ollut diakoniatyöntekijänä aiemmin niin Limingassa kuin Kempeleessä.

Perunapitäjä on hänelle tuttu, sillä hän asuu siellä itsekin. Karhumaa on ollut viime vuodet kotona lasten kanssa ja nyt paluu työhön oli mahdollista.

– Todella mukava oli tulla töihin tauon jälkeen, hän kuvailee.

Kosketus kotiseurakunnan diakoniatyöhön hänellä on ollut koko ajan, sillä Karhumaa kuuluu diakoniatyön johtokuntaan.

 

Yhteistyö kunnan kanssa toimii

Tyrnäväläiset välittävät toisistaan, Karhumaa sanoo.

– Mutta maallakin voi jäädä yksin, jos elämään tulee vaikkapa jokin kriisi.

Tyrnävän diakoniatyöntekijä on iloinen siitä, että tarpeen vaatiessa yhteistyö kunnan sosiaalitoimen kanssa toimii. Kuilua ei ole, mikä on hyvä, kun etsitään parasta mahdollista apua sitä tarvitsevalle.

Diakonian tehtävän Karhumaa näkee lopulta yksinkertaisen selvänä: se on välittämistä, huolta pitämistä ihmisistä.

– Tähän Raamattu meitä kehottaa. Ja tätä kehotusta diakonian kuuluu pitää esillä.

Tyrnävän seurakunnassa on kaksi vakinaista diakoniatyöntekijää, Riitta Pesonen ja Salme Kinnunen. Niin heihin kuin Karhumaahan voi olla yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Tapaamisen voi sopia toimistolle tai omaan kotiin.

Maallakin voi jäädä yksin.

Heini Karhumaa

Anna palautetta jutusta täällä

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Tyrnävän seurakunta