Isoniemen leirikeskus sijaitsee Haukiputaan jakokunnan omistamalla merenrantatontilla. Leirikeskuksen tavoiteaikataulun mukaan uuden rakennuksen tulisi olla valmis tammikuussa 2021.

Pettymyksen keskellä löytyi myös ilonaiheita

13.6.18

Nuorisotyönohjaaja Sanna Korhonen toivoo, että uusi Haukiputaan Isoniemeen rakennettava merenrantaleirikeskus elvyttää varhaisnuorisotyön leiritoiminnan Oulunsalossa. Kun oulunsalolaisen Umpimähkän käyttö hiljeni muutamia vuosia sitten, hiipui myös seurakunnan leiritoiminta lasten parissa.


Riitta Hirvonen Riitta Hirvonen

Oulun yhteisen kirkkovaltuuston tämänviikkoinen päätös Haukiputaan Isoniemeen rakennettavasta uudesta  – noin 2,8 miljoonaa maksavasta merenrantaleirikeskuksesta – oli  Oulunsalon seurakunnan nuorisotyönohjaajalle Sanna Korhoselle sekä pettymys että myös toivonkipinä.

Pettymys tuli siitä, että Oulunsalossa sijaitsevaa Umpimähkän leirikeskusta merenrannassa ei kunnosteta vaan puretaan. Koska Isoniemi on kuitenkin kaikkien seitsemän Oulun seurakunnan käytössä, uskaltautuu Korhonen toivomaan, että uusi leirikeskus juurruttaa oulunsalolaislasten pariin takaisin perinteen lähteä innokkaasti leireille.

Oma leirikeskus on parempi kuin vuokratilat muualla, hän toteaa. Esimerkiksi tänä kesänä Oulun seurakuntien leirejä järjestetään seurakuntayhtymän leirikeskusten lisäksi  Pudasjärvellä ja Haapavedellä.

–  Kun on oma keskus käytössä, leirivarusteet, kuten kirjat ja ulkoiluvälineet, ovat helpommin saatavilla, Korhonen mainitsee yhden esimerkin vakiokäytössä olevan leirikeskuksen eduista.

Lapsille ja nuorille pääsee myös syntymään leirikeskukseen liittyviä muistoja, kun käytössä on pitkäjänteisesti sama paikka.

Seurakunta ei ole majoittanut leiriläisiä Umpimähkän rakennuksissa vuoden 2012 jälkeen sisäilmaongelmien vuoksi.

Taustalla linjaus siitä, että seinistä säästetään

Valtuuston ratkaistavana oli tiistaina juuri tämä kysymys: kumpi kahdesta, Isoniemi vai Umpimähkä, säilytetään. Umpimähkän lisäksi myös Isoniemen päärakennukset ovat olleet käyttökiellossa sisäilmaongelmien vuoksi.

Päätöksen taustalla on seurakuntayhtymässä aiemmin tehty linjaratkaisu talouden turvaamisesta siten, että säästöjä haetaan ja toteutetaan pääasiassa tiloista ja kiinteistöistä luopumalla.

Viime viikolla Oulun yhteinen kirkkoneuvosto asettui Isoniemen taakse.

Miksi Isoniemi veti pitemmän tikun?  Tässä esimerkkejä syistä: Leirikeskusratkaisua valmistelleen hanketyöryhmän mukaan Umpimähkän ranta-alueen kuuluminen Natura-luonnonsuojelualueeseen on asia, joka tuo suurta epävarmuutta esimerkiksi rakennusluvan suhteen.

Isoniemessä on myös olemassa oleva jätevesiviemäri. Rakennuspaikkoja arvioidessa Isoniemellä perustamisolosuhteet ovat matalamman pohjaveden korkeuden vuoksi paremmat.

Umpimähkän paikasta Oulunsalossa ei kuitenkaan luovuta, vaan tonttia kehitetään virkistyskäyttöön: uintiin, melontaan, retkeilyyn ja muuhun oleskeluun. Nuotiopaikka kunnostetaan, kota uusitaan ja paikalle rakennetaan sekä vesiposti että ekokäymälä.

Epäterveiden rakennusten purkutyöt alkavat niin Haukiputaalla kuin Oulunsalossa vielä tämän vuoden aikana.

Oulun yhteinen kirkkovaltuusto kokoontui tiistaina 12. kesäkuuta.

Oulunsalossa ihmetellään ja harmitellaan

Oulunsalon seurakuntaneuvoston jäsen Esko Kurvinen pitää valtuuston tuoretta päätöstä erityisen harmillisena Oulun etelän puolen ihmisten kannalta. Umpimähkän kehittäminen  Isoniemen kanssa olisi hänen mielestään tarkoittanut sitä, että alueen asukkaiden – muidenkin kuin pelkästään oulunsalolaisten – käytössä olisi ollut kaunis merenrantapaikka. Yleisessä käytössä olevia rantamaisemia on vain vähän olemassa, Kurvinen toteaa.

Kurvinen myöntää pelkäävänsä, että seurakuntayhtymä myy Umpimähkän ”kymmenen” vuoden päästä , mikäli säästötarve vain jatkuu.

Valtuuston kokouksessa tiistaina oulunsalolaisvaltuutettu Rauno Hekkala esitti hankesuunnitelman palauttamista uudelleen valmisteluun. Esityksen tavoitteena oli molempien leirikeskusten kehittäminen rinta rinnan. Hekkala näki, että yhtymällä olisi ollut taloudellinen mahdollisuus myös tällaiseen ratkaisuun.

Hekkalan lisäksi myös muut oulunsalolaisvaltuutetut pahoittelivat sitä, että Umpimähkä jäi päätöksenteossa kakkoseksi.

– Tunteet ovat syvällä nyt, totesi Hannele Kurkela.

Valtuutettujen joukosta kuului myös kommentteja, että oulunsalolaisia ei kuultu tarpeeksi asian valmisteluvaiheessa.

Suvi Helanen totesi pelkäävänsä, että Umpimähkä ei pysy siistinä retkeilykäytössä. Valvontaa täytyy olla ja kunnolliset huoltotilat, hän sanoi.

Umpimähkän ranta-alueen arvostus on yhtymässä mitätöntä, Helanen totesi vielä.

Kirkkoherra Petri Satomaa oli oulunsalolaisista kenties toiveikkain. Myös hän huomautti, että leirikeskukset eivät ole minkään seurakunnan omia paikkoja, vaan yhteisiä. Ajan myötä Oulunsalosta opitaan hyppäämään linja-autoon ja matkustamaan Isoniemeen, kirkkoherra puhui.

Yhtymä teki poikkeuksellisen ratkaisun seurakuntien joukossa

Kokonaan uuden leirikeskuksen rakentaminen on erittäin harvinainen ratkaisu kirkossa tällä hetkellä. Kuten valtuuston kokouksessakin todettiin, seurakunnat ovat enemmän luopuneet leirikeskuksistaan kuin rakentaneet uusia.

Meno oli tyystin toisenlaista 1990-luvulla. Esimerkiksi vuonna 1999 seurakunnat rakensivat parisenkymmentä uutta kurssi- ja leirikeskusta.

Oulun seurakuntayhtymä on myynyt aiemmin leirikeskukset Oulun Hietasaaressa ja Ylikiimingin Vasamolla.

Lue myös: Isoniemeen nousee uusi merenrantaleirikeskus (12.6.2018)