Haukiputaan Tapulikahvila on auki ma-pe 27.7. saakka kello 11–20 kirkon kellotapulissa. Haukiputaalaiset nuoret myyvät kahvia, teetä sekä kahvileipiä. Kahvilassa on myytävänä myös kortteja ja käsitöitä. Tuotto käytetään Nepalin näkövammaisten lasten koulutarvikkeisiin.

Kahvilat tarjoavat nuorille kesätyötä

5.7.18

Haukiputaan kirkon kellotapulissa sekä Oulun tuomiokirkon kellarissa ja pihamaalla on kesällä kahvila. Niitä pitävät auki kesäsetelinuoret. Pikkukirkossa tuomiokirkon pihalla häärii puolestaan kirkonrottana Anna Luoto.


Riitta Hirvonen Riitta Hirvonen

Mari Mäkäräinen näki keväällä netissä ilmoituksen kesäsetelityöstä Oulun tuomiokirkon kesäkahvila Kryptassa. Häntä onnisti saada työpaikka, ja se on tuonut tulleessaan muun muassa uusien taitojen opettelua.

Nuorten töihin kuuluu leipominen aamulla varhain Vanhan pappilan keittiössä. Kahvilassa myydään suolaista ja makeaa – ja molempia menee tiskistä yhtä tasaisesti, Mäkäräinen osaa kertoa.

Heti alkuunsa piti opetella kassan käyttäminen mutta se sujuu lopulta helposti.

Mari kuvaa työpaikan ilmapiiriä hyväksi.

– Töihin jaksaa nousta, hän toteaa.

Koska Kryptan aukioloajat ovat pitkät – maanantaista torstaisin illalla kello seitsemään saakka  – vuorottelee tehtävissä neljä nuorta.

Vaikka työ kahvilassa on innostanut, haaveilee Mäkäräinen aivan toisenlaisesta ammatista, sillä tähtämessä on yhteiskuntatieteiden opiskelut.

Alppu Koskenkari on kahvilatyöntekijä Cafe Kryptassa kuten Mari Mäkäräinenkin.

Rotta hellyttää, lapset haluavat silittää

Tuomiokirkon kirkkotarhan Pikkukirkossa liikkuu hellyttävä rotta. Kirkonrotan pestiä tekee innoissaan rooliasussa Anna Luoto.

Luoto ja hänen rottaparinsa esittelevät Pikkukirkkoa ja vetävät satuhetkiä kaksi kertaa päivässä.

Pikkukirkko on pienoismalli Oulun ensimmäisestä kirkosta, joka sijaitsi samaisella tontilla 1500-luvun lopussa.

Keväällä valmistuneessa kirkossa on mahdollisuus leikkiä ja askarrella, Luotoa saa pyytää touhuun mukaan.

Kirkonrotan työssä kohtaa ihastuneita ihmisiä.

– Moni näkee tämän paikan ensi kertaa. Lasten ihastus on aitoa, he ovat vilpittömiä. Yleensäkin ihmisten kanssa on kiva jutella, Luoto kertoo.

Lapset ihastelevat usein myös Luodon työasua. Osa arvelee hänen olevan karhu tai orava, mutta pitkä häntä paljastaa, mistä eläimestä on kyse. Lapset koskettavat mielellään Luodon päällä olevaa rooliasua, pehmeää kangasta on kiva silitellä.

Cafe Krypta on avoinna 10.8. saakka maanantaista torstaihin kello 10–19 ja perjantaisin klo 10–15.  Kahvittelun lisäksi on mahdollisuus tutustua Pikkukirkkoon.

Haukiputaan tapulikahvilasta kerrotaan lisää 12.7. ilmestyvässä Rauhan Tervehdyksessä.

Anna Luoto toimii kirkonrottana Pikkukirkossa Oulun tuomiokirkon pihapiirissä.

 

Pikkukirkon ehtoollisvälineet ovat pieniä, lapsille sopivia.

 

Keskahvila Kryptassa myydään käsitöiden lisäksi kaikenlaista muutakin, kuten rintanappeja ja vanhoista lusikoista tehtyjä sormuksia.

 

Lue lisää aiheesta:

Haukiputaan seurakunta Ihmiset ja elämä Oulun tuomiokirkkoseurakunta