Kuva: Anna Luoto on kesällä 2018 kirkonrottana Oulun Pikkukirkossa.
Anna Luoto toimii kirkonrottana Pikkukirkossa Oulun tuomiokirkon pihapiirissä. Kirkonrotat pitävät lapsille satuhetkiä maanantaista torstaihin kello 13 ja 15 ja perjantaisin 14.45.

Kaksi viikkoa rottana

13.7.18

Oulun tuomiokirkon kellarin kahvilaa pitävät auki kesäsetelinuoret. Osalla heistä on myös rotan rooli.


Riitta Hirvonen Riitta Hirvonen

Mari Mäkäräinen näki keväällä netissä ilmoituksen kesäsetelityöstä Oulun tuomiokirkon kesäkahvila Kryptassa. Häntä onnisti saada työpaikka, ja se on tuonut tulleessaan muun muassa uusien taitojen opettelua.

Nuorten töihin kuuluu leipominen aamulla varhain Vanhan pappilan keittiössä. Kahvilassa myydään suolaista ja makeaa – ja molempia menee tiskistä yhtä tasaisesti, Mäkäräinen osaa kertoa.

Heti alkuunsa piti opetella kassan käyttäminen mutta se sujuu lopulta helposti.

Mari kuvaa työpaikan ilmapiiriä hyväksi.

– Töihin jaksaa kyllä nousta, hän toteaa.

Koska Kryptan aukioloajat ovat pitkät – maanantaista torstaisin iltaisin kello seitsemään saakka – vuorottelee tehtävissä neljä nuorta.

Vaikka työ kahvilassa on innostanut, haaveilee Mäkäräinen aivan toisenlaisesta ammatista. Hänen tähtäimessään ovat yhteiskuntatieteiden opiskelut.

Lapset haluavat silittää rottaa

Tuomiokirkon kirkkotarhan Pikkukirkossa liikkuu hellyttävä rotta. Kirkonrotan pestiä tekee innoissaan rooliasussa Anna Luoto.

Luoto ja hänen rottaparinsa esittelevät Pikkukirkkoa ja vetävät satuhetkiä kaksi kertaa päivässä.

Pikkukirkko on pienoismalli Oulun ensimmäisestä kirkosta, joka sijaitsi samaisella tontilla 1500-luvun lopussa.

Keväällä valmistuneessa kirkossa on mahdollisuus leikkiä ja askarrella, Luotoa saa pyytää touhuun mukaan.

Kirkonrotan työssä kohtaa ihastuneita ihmisiä.

– Moni näkee tämän paikan ensi kertaa. Lasten ihastus on aitoa, he ovat vilpittömiä. Yleensäkin ihmisten kanssa on kiva jutella, Luoto kertoo.

Lapset ihastelevat usein myös Luodon työasua. Osa arvelee hänen olevan karhu tai orava, mutta pitkä häntä paljastaa, mistä eläimestä on kyse.

Lapset koskettavat mielellään Luodon päällä olevaa rooliasua, pehmeää kangasta kun on kiva silitellä.

Cafe Krypta on avoinna 10.8. saakka maanantaista torstaihin kello 10–19 ja perjantaisin klo 10–15. Kahvittelun lisäksi on mahdollisuus tutustua Pikkukirkkoon.

 

Lasten ihastus on aitoa, he ovat vilpittömiä.

Anna Luoto

Kysy, kommentoi ja anna palautetta jutusta

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Oulun tuomiokirkkoseurakunta