Kuva: Kerhonohjaaja Kalle Keränen

Tyytyväinen Keränen

24.8.18

Kiiminkiläisellä Kalle Keräsellä on hyviä muistoja ajoilta, jolloin hän veti alakouluikäisille kokkikerhoa seurakunnassa. Samoja reseptejä hän käyttää yhä kokatessaan.


Riitta Hirvonen Aulikki Rinta-Säntti

Puhelimen päässä on kiiminkiläinen Kalle Keränen. Hänet tavoitti reilu viikko sitten Visbystä, Gotlannin ainoasta kaupungista.

Keränen osallistui Kiimingin seurakunnan järjestämälle kerhonohjaajien palkkiomatkalle. Matka on kiitos ja korvaus siitä, kun on ollut ohjaajana kolme vuotta.

Keränen ryhtyi kerhonohjaajaksi rippikoulun jälkeen. Hän veti alakouluikäisille kokkikerhoa hyvän kaverinsa kanssa parisen vuotta ja opetti kitaran soittoa rippikouluikäisille. Seurakunnan musaryhmässä hän oli myös mukana.

Tästä kaikesta on aikaa useita vuosia, sillä nyt mies on jo reilu parikymppinen.

Tämän kesän palkkiomatka ei ollut Keräsen ensimmäinen, sillä hän ollut seurakunnan nuorisotyössä monessa mukana. Toiminta imaisi heti riparin jälkeen mukaan ja vastaanotto oli hyvä, hän kertoo kokemuksensa.

Kerhojen ohjaamista Keräsellä on hyvät muistot vuosien takaa. Toki vaikeitakin hetkiä oli välillä: lapset olivat vilkkaita – silmät piti olla selässäkin – mutta kaikilla oli mukavaa.

– Opettelimme esimerkiksi quesadillojen valmistamista. Sillä samalla reseptillä valmistettuja vehnä- ja maissitortilloja teen yhä edelleen.

Vuodet seurakunnan nuorisotyössä ovat muuttaneet Kerästä.

– Ujosta riparilaisesta kasvoi itseensä luottava nuori. Itsetunto sai uutta buustia. Uravalintaankin nuo kokemukset ohjasivat: opin sosiaalisia taitoja ja uskon, että niistä taidoista on minulle hyötyä, kun olen nyt valmistumassa sosiaalialalle.

Seurakunnat kouluttavat kerhonohjaajia syksyllä. Lisää tietoa saa oman seurakunnan nuorisotyönohjaajilta.

 

Anna palautetta jutusta täällä

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kiimingin seurakunta