Kuva: Lasten ja isovanhempien Iltakammari Muhoksen seurakuntatalossa 3.9.2018.
Iltakammari alkaa leikkien ja pienen hartaushetken jälkeen voi askarrellakin.

Mummut ja papat ovat korvaamattomia

12.9.18

Iltakammari on muhoslaisten lasten ja isovanhempien yhteinen juttu, jossa luodaan muistoja leikkien, askarrellen ja hiljentyen.


Elsi Salovaara Elsi Salovaara

Viittä vaille kuusi Muhoksen seurakuntatalon kellarikerroksessa alkavat kaikua lasten äänet.

Pian kerhotilan ovesta tupsahtavat sisään 5-vuotias Hilma ja 3-vuotias Alma mumminsa Elina Oinaan kanssa. Heitä vastassa on Anja Hämäläinen, seurakunnan lastenohjaaja ja lähetyssihteeri.

Tulijat ovat hänelle tuttuja, sillä kolmikko on käynyt Isovanhempien ja lasten Iltakammarissa vuoden ajan eli sen alusta alkaen. Pian vaihdetaankin jo kuulumisia kesän jäljiltä.

Hämäläinen saa kuulla muun muassa sen, että Hilmasta ja Almasta on tullut isosiskoja. Kolmen kuukauden ikäinen pikkusisko on kuitenkin vielä liian pieni kerhoon.

Elina Oinas kertoo, että myös toisella tyttärellä on 2-kuukautinen vauva, joten mummiteltavia riittää. Vauvan isosisko, 3-vuotias Olivia, olisi tullut myös, ellei olisi sairastunut.

Kerhot ovat vaihtelua lapsille

Seuraavaksi saapuu Seija Tuominen yhdessä lastenlastensa Nellin (9), Nooran (8) ja Inarin (2) kanssa. Myös he ovat Iltakammarin vakiokävijöitä.

– Inari kysyy joka kerta, kun ajan heidän pihaansa, ovatko Nelli ja Noora kyydissä. Silloin hän arvaa, että olemme menossa iltakammariin, Tuominen naurahtaa.

Elina Oinas kertoo, että kerhot ovat olleet tytöille tärkeitä, oikea henkireikä, löytyyhän niistä samanikäistä leikkiseuraa. Alma on kotihoidossa ja Hilma on vasta aloittanut esikoulun.

Mummi on yhteydessä kummankin tyttärensä perheisiin melkein päivittäin.

– Tyttäreni asuvat muutaman kilometrin päässä. Harvalla mummilla on se etuoikeus, että lastenlapset ovat näin lähellä.

Lastenlapsia on yhteensä kymmenen. Nuorin polvi on ollut tervetullut mummilaan myös yökylään.

– Koetan antaa huomiota jokaiselle vuorollaan, Oinas kertoo.

Kauppaleikki innostaa kaikenikäisiä

Jouko Tiikkaja saapuu kerhoon ensimmäistä kertaa mukanaan pian kuusi vuotta täyttävä Jani.

– Vaimohan se meidät passitti tänne viettämään poikien iltaa, Jouko-pappa naurahtaa kysyttäessä, mistä hän sai tiedon iltakammarista.

Muhos ei kuitenkaan ole niin iso pitäjä, ettei joukosta löytyisi myös tuttuja. Niitä on sekä papalle että pojalle.

Laatuaikaa kaksikko viettää yhdessä kauppaleikin parissa. Jani paljastuu melkoiseksi kauppamieheksi, sillä hän onnistuu myymään perunan euron kappalehinnalla.

– Aika kallis peruna, pappa naurahtaa mutta maksaa kiltisti, ja vieläpä setelillä.

Lauluhetkessä soitetaan triangelia

Leikit jätetään hetkeksi, kun Anja Hämäläinen kutsuu väen laulamaan naapurihuoneeseen. Ringissä on juuri sopivasti istumapaikkoja.

Mukaan ovat ehtineet myös Sara (7) ja Matias (4) sekä Alisa (8) ja Emilia (6) mummunsa Kaisa Väliahon kanssa.

Ensin sytytetään pöydällä oleva kynttilä. Sitten lapsista jokainen, joka haluaa, pääsee soittamaan triangelilla alkusoiton.

Koska kaikki eivät ole tuttuja toisilleen, tehdään myös esittelykierros, jossa jokainen saa kertoa nimensä.

Sillä taitaakin olla ratkaiseva merkitys, sillä tämän jälkeen triangelia uskaltautuvat kilauttamaan myös ne lapset, jotka hetki sitten vielä ujostelivat.

Kun laulu alkaa, pienimpiä innostavat eniten niihin kuuluvat käsiliikkeet: ”Taivaan Isällä on paljon lapsia, paljon lapsia on Taivaan Isällä…”

Kymmenminuuttinen on pian ohi, ja leikit ja askartelut kutsuvat.

– Lyhyt hiljentymishetki opettaa lapset pienestä pitäen kuuntelemaan ja ottamaan toisen huomioon, pohtii Seija Tuominen, joka on osallistunut nuorimmaisensa sekä lastenlasten kanssa myös perhekerhoihin.

Iltapala syödään samassa pöydässä

Askartelun pohjaksi Anja Hämäläinen on tehnyt kaksi mallia. Pieneltä Raamatulta näyttävät aarrelaatikot syntyvät tulitikkuaskeista, alkusyksyn herkulliset omenat taasen kartongista ja silkkipaperista.

Seija Tuominen on ollut lääkäriä leikkivän Inarin potilaana, mutta toipunut sen verran, että auttaa pienintä saksien ja liiman kanssa ompunteossa. Isommat Nelli ja Noora rientävät taas kauppaleikkien pariin.

Kun kassakone siirtyy Matiakselle, jonossa ensimmäisenä on mummu Kaisa Väliaho, jolta on kuulemma loppunut maito.

Pian kutsuvat oikeat ruoat, kun esille katetaan leipää, juustoa, paprikaa, mehua ja teetä.

Pöydässä isovanhemmat kehuvat Iltakammaria. Isovanhempien ja lasten yhteisiä juttuja tarvitaan. Mukavaa on sekin, että kerhojen kautta seurakunta tulee lapsille tutuksi pienestä pitäen.

Kello on yli puoli kahdeksan, kun pöytä saadaan yhdessä siivottua. On aika viedä lapset kotiin iltatoimiin.

– Nähdään parin viikon päästä, huikataan puolin ja toisin.

Seuraava Isovanhempien ja lasten iltakammari maanantaina 17.9.2018 klo 18–19.30 Muhoksen seurakuntatalon kerhotiloissa. Iltakammari kokoontuu joka toinen maanantai.

Harvalla mummilla on se etuoikeus, että lastenlapset ovat näin lähellä.

Elina Oinas

=> Kommentoi ja anna palautetta jutusta

Perheille yhä enemmän tapahtumia myös iltaisin

Seurakuntien perhekerhoihin ovat tervetulleita lasten kanssa niin vanhemmat kuin isovanhemmat. Yhä enemmän toimintaa järjestetään myös ilta-aikaan. Ohessa on muutamia poimintoja perhetapahtumista. Lisätietoja saa seurakuntien sivuilta.

Karjasilta
Iltaperhekerhoja Kaakkurissa, Karjasillalla ja Lämsänjärvellä arki-iltoina klo 18–19.30

Kiiminki
Iltaperhekerho Jäälin kappelilla klo 18–20 (13.9., 18.10. ja 29.11.2018)

Muhos
Lasten ja vanhempien iltakammari joka toinen maanantai klo 18–19.30 seurakuntatalossa. Seuraava kerta 17.9.2018

Oulujoki
Iltaperhekerho klo 18–19.30 Ylikiimingin seurakuntatalossa (8.10., 12.11. ja 10.12.). Iltaperhekahvila klo 17.30–19.30 Hintan seurakuntatalossa (10.10., 14.11. ja 5.12.2018)

Oulunsalo
Perheiden illat Salonpään kylätalolla maanantaisin klo 18–20, Repussa tiistaisin klo 18–20 ja Toimitalolla klo 17–19 kolmena keskiviikkona (3.10., 31.10. ja 28.11.2018)

Tuira
Isovanhempien ja lastenlasten kerho joka toinen maanantai klo 10–11.30 Tuiran kirkon Maininkisalissa. Seuraava kerta 24.9.2018

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Muhoksen seurakunta