#minunkirkkoni: Sekoileva, rosoinen, rakas kirkko

31.10.18

Rosoinen, riitelevä ja sekoilevakin, mutta silti jotain suurta ja kaunistakin. Tällainen on Satu Saarisen kirkko. Millainen sinun kirkkosi on? tuomiorovasti kysyy.


Satu Saarinen, tuomiorovasti Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Minun kirkkoni on minun kotini. Se on mulle tärkeä ja mää viihdyn siellä.” Näin totesi kymmenvuotias tyttäreni, kun pyysin häntä jatkamaan lausetta ”Minun kirkkoni…”
Millainen sinun kirkkosi on? Millainen toivoisit sen olevan?
Marraskuun seurakuntavaaleissa voi konkreettisesti vaikuttaa siihen, millainen kirkko, tai ainakin oma kotiseurakunta on.
Kun ihmisiltä on kysytty pitkin kesää, millainen sinun kirkkosi on, ovat vastaukset olleet miellyttäviä. Kirkko auttaa, on ihmisläheinen ja moniääninen.

En ole nähnyt yhtäkään kommenttia, jonka mukaan kirkko on sisäänpäinkääntynyt, suvaitsematon, yhden totuuden julistaja ja änkyrä.
Silti rehellisyyden nimissä ainakin minä saatan ajatella, että kylläpä tuon toisen kirkko on suvaitsematon ja konservatiivinen. Hän tuo kirkkoon painotuksillaan jotain, mitä minä haluaisin lopetettavan sieltä.
Mutta ehkä tuo toinen ajattelee minusta samalla tavalla. Että minun ajatukseni ovat vääriä ja minun tulkintani virheellisiä.
Silti: sinun kirkkosi on myös minun kirkkoni. Ja minun kirkkoni on sinun kirkkosi.
En voi valita kiiltokuvakirkkoa. Kirkko on ihmisten yhteisö ja sellaisena rosoinen, riitelevä ja sekoilevakin.
Minun kirkkoni tekee virheitä, on keskeneräinen ja sellaiseksi myös jää.
Mutta Kristuksen kirkkona minun kirkkoni on osa jotain suurta, murtumatonta, kestävää ja totta.

Kristuksen kirkko näyttäytyy kuin väläyksinä arjessamme, ehkä kirkkaimmin hetkissä, joissa kaksi eri tavoin ajattelevaa kohtaa ja heidän välilleen syntyy vuorovaikutusta.
Erityisen kauniina kirkko näyttäytyy alttarin sakramentissa, ehtoollisella, jossa kantoja ei kysellä. Yhdessä ovat niin liberaalit kuin konservatiivit.
Vasta monesta minusta tulee me. Yhdessä me muodostamme kirkon, jonka erilaiset jäsenet Kristus kutsuu lähellensä.
Seurakuntavaaleissa kysytään ääntäni, seurakunnassa rakkauttani. Voivatko ne kaksi olla samansuuntaisia?

Eikö yksi maanpäällisen kirkon hyvä määritelmä olisi koti? Minun kirkkoni on minun kotini. Hengellinen koti, paikka, jossa saan olla oma itseni.
Kodissa asuu perhe, perheitä on erilaisia. Erilaisissa perheissä on erilaisia jäseniä. Osa suhtautuu uudistuksiin innolla, osa lämpenee hitaammin.
Jotta erilaiset pysyvät yhdessä, jokin edes pieni yhteinen jaettava täytynee löytyä, koska monet epätavallisiltakin näyttävät ihmisyhdistelmät pysyvät pariskuntina, perheinä, sukuina ja yhteisöinä.
Uuden testamentin määritelmä seurakunnasta, Kristuksen seuraajista, on kaunis: Kristus on viinipuu, elämää uhkuva, juuret syvälle maahan kurottava puu, joka luo uutta.
Oksistolleen hän lupaa: Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää.

Seurakunnassa jaetaan. Minun kirkkoni ei ole vain minun, vaan kaikkien yhteinen. Minun kirkossani jaetaan tarvitseville.
Vielä Kristus pyytää: pysykää minun rakkaudessani. Aina ei tarvitse hyväksyä, aina ei tarvitse suvaita. Mutta sietää pitää. Ja pitää rakastaa.
Se pitää meidät erilaiset yhdessä.

Teksti on lyhennelmä aamuhartaudesta Yle Radio 1:ssä 25.9. Hartauksissa on käsitelty tämän syksyn ajan seurakuntavaalien teemoja, kuten vaalitunnusta Minun kirkkoni.

Linkkisuositus: Mistä nyt tuulee? Kirkon viestinnän tuottama Maa ja taivas -blogi- ja podcast-sarja syventää vaalien teemoja, kuten kysymystä ovatko vähemmistöt kirkolle vaikea aihe. Julkaisut on koostettu kampanjasivulle http://maajataivas.net.

Tutustu, lue, perehdy Rauhan Tervehdyksen vaalilehti.

 

Kuvassa on Oulun tuomiokirkon lasimaalaus.

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Näkemyksiä Seurakunnat